Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Pörssitiedote 20.1.2010, klo 9.20 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ:N OMISTA OSAKKEISTAAN TEKEMÄN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN LOPULLINEN TULOS Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n (”Yhtiö”) omista osakkeistaan tekemä 14.12.2009 alkanut vapaaehtoinen julkinen ostotarjous (”Ostotarjous”) päättyi ehtojensa mukaisesti 15.1.2010 klo 16.00 (Suomen aikaa). Ostotarjouksen lopullinen kokonaistulos poikkeaa tiistaina 19.1.2010 tiedotetusta alustavasta tuloksesta. Lopullisen tuloksen mukaan Yhtiölle tarjottiin Ostotarjouksessa sen ehtojen mukaisesti yhteensä 1.243.373 Yhtiön omaa osaketta, joka vastaa noin 4,7 prosenttia Yhtiön osakkeiden kokonaisäänimäärästä. Mainittujen osakkeiden lisäksi Yhtiö ei omista muita omia osakkeitaan. Mikäli huomioon otetaan mainitut 1.243.373 osaketta, joilla ei ole Yhtiön omistamina omina osakkeina äänioikeutta yhtiökokouksessa, Yhtiön osakkeiden tuottama kokonaisäänimäärä on 25.163.657 ääntä. Ostotarjouksen lopullisen tuloksen mukaan Ostotarjouksen ovat Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti vuonna 2010 toteutettavaksi hyväksyneet osakkeenomistajat, jotka omistavat yhteensä 1.060.864 Yhtiön osaketta ja edustavat noin 4,0 prosenttia Yhtiön osakkeiden kokonaisäänimäärästä. Aiemmin 23.12.2009 tiedotetun mukaisesti Ostotarjouksen hyväksyivät vuonna 2009 toteutettavaksi osakkeenomistajat, jotka omistivat yhteensä 182.509 Yhtiön osaketta ja edustivat noin 0,69 prosenttia Yhtiön osakkeiden kokonaisäänimäärästä. Ostotarjous toteutetaan ja tarjousvastike suoritetaan kaikkien Ostotarjouksen vuonna 2010 toteutettavaksi hyväksyneiden Yhtiön osakkeenomistajien osalta (lopullisen tuloksen mukaan kokonaishintaan 3.384.156,16 euroa) Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti. Osakkeiden vuonna 2010 toteutettavat kaupat toteutetaan siten arviolta 21.1.2010 ja selvitetään arviolta 26.1.2010. JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ Hallitus Lisätietoja: Toimitusjohtaja Martti Leisti, puhelin 0500 701 019 JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.jtkoyj.com
Julkisen ostotarjouksen lopullinen tulos
| Source: Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj