Raisio Oyj, Tilinpäätöstiedote, 11.2.2010 klo 10.00 RAISIO OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2009 RAISIO PARANSI KANNATTAVUUTTAAN Loka-joulukuu 2009, jatkuvat toiminnot - Liikevaihto oli 91,5 miljoonaa euroa (118,5 milj. euroa). - Liiketulos oli 4,2 miljoonaa euroa (3,8 milj. euroa), mikä on 4,6 prosenttia (3,2 %) liikevaihdosta - Liiketoiminnan rahavirta oli 23,9 miljoonaa euroa (26,4 milj. euroa). Tammi-joulukuu 2009, jatkuvat toiminnot - Vuonna 2009 Raision liikevaihto oli 375,9 miljoonaa euroa (463,2 milj. euroa). - Liiketulos ilman kertaeriä oli 20,5 miljoonaa euroa (20,2 milj. euroa), mikä on 5,5 prosenttia (4,4 %) liikevaihdosta. - Liiketoiminnan rahavirta oli 51,5 miljoonaa euroa (52,7 milj. euroa). - Osakekohtainen tulos ilman kertaeriä oli 0,09 euroa (0,10 euroa). - Hallitus esittää osingon nostamista 0,09 euroon (0,07 euroa) osakkeelta. Näkymät 2010 Vuosina 2010-2011 Raisio siirtyy kasvujaksoon. Ennakoimme vuodelle 2010 selvää liikevaihdon kasvua. Kasvuhankkeiden arvioidaan rasittavan konsernin kannattavuutta erityisesti vuoden alkupuolella. Brändit-yksikön tavoitteeksi asetettua 10 prosentin ja Business to Business -yksikön 5 prosentin liikevoittotasoa ei tulla vielä vuonna 2010 saavuttamaan. Kasvujakson alkuvaiheessa on tavoitteena ylläpitää aiempi kannattavuustaso. Raisio-konsernin keskeiset tunnusluvut -------------------------------------------------------------------------------- | | | 10-12/200 | 10-12/200 | 2009 | 2008 | | | | 9 | 8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos, jatkuvat | | | | | | | toiminnot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | M€ | 91,5 | 118,5 | 375,9 | 463,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihdon muutos | % | -22,8 | - | -18,8 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos (EBIT) | M€ | 4,2 | 3,8 | 19,5 | 24,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertaerät | M€ | 0,0 | 0,0 | -1,1 | +4,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos ilman | M€ | 4,2 | 3,8 | 20,5 | 20,2 | | kertaeriä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | % | 4,6 | 3,2 | 5,5 | 4,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja | M€ | 5,4 | 5,7 | 17,0 | 18,0 | | arvonalennukset * | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate (EBITDA) * | M€ | 9,6 | 9,4 | 37,5 | 38,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettorahoituskulut * | M€ | 0,3 | -0,2 | -0,5 | -0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake (EPS) * | € | 0,02 | 0,03 | 0,09 | 0,10 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake (EPS), | € | 0,02 | 0,03 | 0,09 | 0,10 | | laimennettu* | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tase | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste | % | - | - | 73,4 | 77,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste | % | - | - | -46,6 | -20,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korollinen | M€ | - | - | -150,2 | -58,2 | | nettorahoitusvelka | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake | € | | | 2,06 | 1,79 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinko/osake | € | - | - | 0,09** | 0,07 | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit | M€ | 3,0 | 4,0 | 10,0 | 26,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osake | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan | M€ | - | - | 417,4 | 234,8 | | markkina-arvo | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yritysarvo (EV) | M€ | - | - | 257,1 | 176,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | EV/EBITDA | | | | 6,9 | 4,6 | -------------------------------------------------------------------------------- * Ilman kertaluonteisia eriä ** Hallituksen esitys yhtiökokoukselle Tilinpäätöstiedotteen tekstiosassa vertailuluvut on esitetty suluissa. Toimitusjohtajan katsaus ”Raisio siirtyy strategiansa mukaisesti käänteen ja kannattavuuden parantamisen jälkeen kasvujaksoon. Raisiolle vuoden 2010 merkittävin tavoite on liikevaihdon kasvattaminen. Kasvua haetaan orgaanisella kasvulla kotimarkkina-alueilla sekä yritysostoin Euroopassa. Raisiolle päätös myydä margariiniliiketoiminta oli paitsi erittäin kannattava myös vastuullinen osakkeenomistajien tulevaisuuden etua ajatellen. Myynnin perusteena ei kuitenkaan ollut niinkään kauppahinta kuin se tosiasia, että margariinin kulutus ei ole kasvussa Euroopassa eikä Suomessa ja tuotteiden hintakilpailu kovenee. Raision kokoisen toimijan kannattaa panostaa pieniin ja kasvaviin tuoteryhmiin sekä vähentää liiketoimintariskiä kypsissä tuoteryhmissä, joissa yhtiön koko ei anna mahdollisuutta toimia aktiivisena osapuolena rakennejärjestelyissä. Margariini ei olisi ollut Raisiolle kasvumoottori. Päätimme luopua siitä, jotta voisimme kasvaa toisaalla. Konsernin liiketulos vuonna 2009 oli erittäin hyvä. Vaikeassa tilanteessa myös Business to Business -yksikkö ylsi positiiviseen tulokseen, mikä oli hyvä saavutus. Brändit-yksikön vahva positiivinen perusvire löytyy jatkossakin siitä, että tilauskanta uusiutuu päivittäin. Peruskysyntä on vakaata ja yritykselle, joka pystyy tarjoamaan mielihyvää, terveellisyyttä, ympäristöystävällisyyttä, korkeaa laatua ja sopivaa hintaa, ovat näkymät jatkossa erittäin myönteiset. Kuluttajien yhä kasvavan tiedontarpeen myötä tuotteiden ekologisuus ja yritystoiminnan vastuullisuus ovat nousseet vahvasti esiin. Kehityssuunta osoittaa, että Raisio on edelläkävijänä oikealla tiellä. Raision Business to Business -yksikkö vahvistaa suomalaisen ruokaketjun kilpailukykyä tarjoamalla kuluttajien kasvavien tarpeiden mukaan myös maito- ja lihaketjuun ympäristöystävällisempiä ratkaisuja, mikä vahvistaa koko suomalaisen kotieläinketjun kilpailukykyä ulkomaista tuontia vastaan. Raisio kasvaa yhdistämällä ekologisuuden, terveellisyyden ja liikkuvaan elämäntapaan sopivan ravinnon kokonaisuudeksi, joka on kuluttajien ja asiakkaiden tarpeiden mukainen." RAISIO OYJ Heidi Hirvonen viestintäpäällikkö p. 050 567 3060 Lisätietoja: toimitusjohtaja Matti Rihko, p. 0400 830 727 talousjohtaja Jyrki Paappa, p. 050 5566 512 Analyytikko- ja lehdistötilaisuus pidetään torstaina 11.2.2010 klo 14.00 alkaen Helsingissä hotelli Scandic Simonkentän Bulsa-Freda -kabinetissa osoitteessa Simonkatu 9, Helsinki. Englanninkielinen puhelinkonferenssi pidetään 11.2.2010 klo 16.00. Osallistujia pyydetään soittamaan numeroon (09) 8244 0576, PIN-koodi 248784. Julkaisut vuonna 2010 Raisio Oyj:n vuosikertomus julkaistaan viikolla 10 ja varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 25.3.2010. Tammi-maaliskuun osavuosikatsaus julkaistaan 4.5.2010, tammi-kesäkuun osavuosikatsaus 17.8.2010 ja tammi-syyskuun osavuosikatsaus 2.11.2010. Tilinpäätöstiedotetta ei ole tilintarkastettu. TALOUDELLINEN RAPORTOINTI Raisio-konserni raportoi tuloksensa jatkuvien toimintojen mukaisesti. Raportoitavat yksiköt ovat Brändit ja Business to Business. Brändit-yksikköön kuuluvat kansainväliset brändit (Benecol) ja paikalliset brändit. Business to Business -yksikköön kuuluvat rehu-, mallas- ja kasviöljyliiketoiminnat. Kertomusvuonna lopetetuilla liiketoiminnoilla oli merkittävä tulosvaikutus. TALOUDELLINEN TULOS LOKA-JOULUKUUSSA 2009 Liikevaihto Raisio-konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto loka-joulukuussa oli 91,5 miljoonaa euroa (Q4/2008:118,5 milj. euroa). Loka-joulukuussa Brändit-yksikön liikevaihto oli 45,5 miljoonaa euroa (50,8 milj. euroa), Business to Business -yksikön 46,3 miljoonaa euroa (70,8 milj. euroa) ja muiden toimintojen 0,3 miljoonaa euroa (0,3 milj. euroa). Suomen ulkopuolisen liikevaihdon osuus konsernin liikevaihdosta neljännellä vuosineljänneksellä oli 31,1 prosenttia (36,7 %) eli 28,5 miljoonaa euroa (43,5 milj. euroa). Tulos Konsernin jatkuvien toimintojen liiketulos loka-joulukuussa oli 4,2 miljoonaa (3,8 milj. euroa). Brändit-yksikön liiketulos oli 2,8 miljoonaa euroa (2,5 milj. euroa), Business to Business -yksikön 2,0 miljoonaa euroa (2,0 milj. euroa) ja muiden toimintojen -0,8 miljoonaa (-0,9 milj. euroa). Liiketoiminnan poistot, jotka on tuloslaskelmassa jaettu toiminnoille, olivat 3,4 miljoonaa euroa (4,4 milj. euroa). Neljännen vuosineljänneksen tulos ennen veroja oli 4,5 miljoonaa euroa (3,5 milj. euroa). Konsernin nettorahoituserät olivat 0,3 miljoonaa euroa (-0,2 milj. euroa). Konsernin jatkuvien toimintojen tulos verojen jälkeen oli 3,0 miljoonaa euroa (4,3 milj. euroa). Osakekohtainen tulos neljännellä vuosineljänneksellä oli 0,02 euroa (0,03 euroa). TALOUDELLINEN KATSAUS VUODESTA 2009 Toimintaympäristö Vahvalla osaamisella, tehokkaalla toiminnalla ja hyvällä johtamisella Raisio on onnistunut vahvistamaan asemaansa elintarvikealan edelläkävijänä ja erityisosaajana. Ennakoidusti Raision vahvat brändit vahvistuivat vuoden 2009 vaikeina aikoina. Selvemmin globaali talouden lama näkyi Business to Business -yksikön tuotteiden kysynnässä. Toimintaympäristön nopeasta muutoksesta huolimatta Raisio pystyi kertomusvuonna parantamaan tehokkuuttaan ja kannattavuuttaan edelleen. Globaali toimintaympäristön muutos luo Raisiolle enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kuin uhkia. Raision toiminta on kolmessa vuodessa käänne- ja kannattavuusjaksojen jälkeen vakiintunut hyvälle tasolle. Yritys siirtyy kasvujaksoon, mikä käytännössä tarkoittaa yritysostoja, sillä orgaaninen kasvu nykyisillä markkina-alueilla ei riitä yrityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Raisio hakee kasvua yritysostoilla, joissa on vahvat onnistumisen mahdollisuudet ja jotka tukevat yhtiön strategian toteutumista. Yritysostoilla varmistetaan liiketoimintojen kasvu ja tavoitteiden saavuttaminen pitkällä tähtäimellä sekä luodaan omistajille lisäarvoa. Raisiossa on jo valmisteltu seuraavia vaiheita. Konsernin tavoitteena on kasvaa yritysostoin Euroopassa sekä laajentua uusille markkina-alueilla ja uusiin tuotekategorioihin. Margariiniliiketoiminnan myynti tuki yhtiön kasvutavoitetta, sillä se toteutettiin oikeaan aikaan tilanteessa, jossa ala konsolidoituu vahvasti. Ekologisuus, vastuullisuus ja kuluttajalähtöisyys luovat Raision toiminnan perustan. Vain toimimalla vastuullisesti, kestävän kehityksen linjausten mukaisesti ja luonnonvaroja säästäen yritykset lunastavat toimintaedellytyksensä myös tulevaisuudessa. Kuluttajien yhä suurempi valmius ja halu vaikuttaa kestävillä kulutusvalinnoillaan kasvaa nopeasti. Tästä syystä esimerkiksi tuotteiden hiilijalanjäljen kertovan tiedon merkitys korostuu. Suomi on maa, jossa maapinta-alan ja veden riittävyyden ansioista on tulevaisuudessakin todennäköisesti hyvät mahdollisuudet tuottaa monipuolisesti elintarvikkeita. Suomi on kansantaloutena pieni ja siksi kansallisen elintarvikeketjun yhteiset ponnistukset ja toimintaedellytysten kehittäminen tulevaisuuden turvaamiseksi ovat välttämättömiä. Liikevaihto Raisio-konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto tammi-joulukuussa oli 375,9 miljoonaa euroa (2008: 463,2 milj. euroa), mikä on 18,8 prosenttia vähemmän kuin vertailuvuonna. Merkittävimmin liikevaihtoon vaikutti ennen kaikkea raaka-ainehintojen lasku. Suomen ulkopuolisen liikevaihdon osuus konsernin liikevaihdosta oli 33,1 prosenttia (35,0 %) eli 124,4 miljoonaa euroa (162,2 milj. euroa). Tammi-joulukuussa Brändit-yksikön liikevaihto oli 177,6 miljoonaa euroa (195,4 milj. euroa), Business to Business -yksikön 205,6 miljoonaa euroa (282,7 milj. euroa) ja muiden toimintojen 0,9 miljoonaa euroa (1,0 milj. euroa). Tulos Konsernin jatkuvien toimintojen liiketulos tammi-joulukuussa oli 20,5 miljoonaa euroa (20,2 milj. euroa) ja kertaerien kanssa 19,5 miljoonaa euroa (24,4 milj. euroa). Brändit-yksikön liiketulos oli 20,5 miljoonaa euroa (11,5 ja kertaerien kanssa 15,7 milj. euroa), Business to Business -yksikön 3,0 miljoonaa euroa (12,3 milj. euroa) ja muiden toimintojen -3,3 ja kertaerien kanssa -4,3 miljoonaa euroa (-3,4 milj. euroa). Vuonna 2009 Raisio kirjasi muiden toimintojen liiketulokseen vaikuttavia kertaluonteisia kuluja yhteensä 1,1 miljoonaa euroa toteutumattomasta yrityskauppahankkeesta ja lahjoituksesta. Vertailuvuoden lukuihin sisältyy Brändit-yksikköön kohdistunut 4,2 miljoonan euron kertaluonteinen tuotto yhteisomistuksen purkamisesta Lantmännenin kanssa. Liiketoiminnan poistot, jotka on tuloslaskelmassa jaettu toiminnoille, olivat tammi-joulukuussa 14,8 miljoonaa euroa (16,8 milj. euroa). Vuoden 2009 tulos ennen veroja oli 20,1 miljoonaa euroa (19,8 milj. euroa) ja kertaerien kanssa 18,9 miljoonaa euroa (24,0 milj. euroa). Konsernin nettorahoituserät tammi-joulukuussa olivat -0,5 ja kertaerien kanssa -0,6 miljoonaa euroa (-0,4 milj. euroa). Konsernin jatkuvien toimintojen tulos verojen jälkeen oli 14,2 miljoonaa euroa (15,2 milj. euroa) ja kertaerien kanssa 13,4 miljoonaa euroa (19,5 milj. euroa). Osakekohtainen tulos tammi-joulukuussa oli 0,09 euroa (0,10 ja kertaerien kanssa 0,12 euroa). Tase ja rahavirta Raision taseen loppusumma oli joulukuun lopussa 444,2 miljoonaa euroa (31.12.2008: 364,0 milj. euroa). Oma pääoma oli 322,0 miljoonaa euroa (279,4 milj. euroa). Osakekohtainen oma pääoma oli vuoden lopussa 2,06 euroa (1,79 euroa). Konsernin korolliset rahoitusvelat olivat joulukuun lopussa 62,8 miljoonaa euroa (19,7 milj. euroa). Korollinen nettorahoitusvelka oli -150,2 miljoonaa euroa (-58,2 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli vuoden lopussa 73,4 prosenttia (77,9 %) ja nettovelkaantumisaste -46,6 prosenttia (-20,8 %). Sijoitetun pääoman tuotto oli 6,1 prosenttia (8,4 %). Liiketoiminnan tuottama rahavirta tammi-joulukuussa oli 51,5 miljoonaa euroa (52,7 milj. euroa). Käyttöpääoma oli katsauskauden päättyessä 66,1 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa). Käyttöpääoman hallinnassa on onnistuttu hyvin ja sen taso on noin 23 miljoonaa euroa vertailuvuotta matalampi. Merkittävimmin käyttöpääomaan vaikutti vaihto-omaisuuden pieneneminen tehokkaamman ohjausprosessin ansiosta. Raisio Oyj maksoi vuonna 2009 osinkona 10,8 miljoonaa euroa. Lopetetut toiminnot Raision margariiniliiketoiminnan myynti Bungelle toteutui 16.10.2009. Kauppahinta oli 80 miljoonaa euroa. Kauppaan sisältyi margariiniliiketoiminta Suomessa ja Puolassa. Lopetettujen toimintojen tulos, johon sisältyi margariiniliiketoiminnan myynti, oli 39,7 miljoonaa euroa. Lopullisesta, täsmennetystä kauppahinnasta sopiminen oli tilinpäätöshetkellä kesken. Investoinnit Raisio investoi todelliseen tarpeeseen ja pyrkii hyödyntämään olemassa olevaa kapasiteettia ohjaamalla sitä tehokkaammin asiakastiedon pohjalta ja nostamaan käyttöasteita. Raision kumppanit kantavat omalta osaltaan vastuuta valmistuksesta ja siihen liittyvistä investoinneista. Konsernin bruttoinvestoinnit vuonna 2009 olivat 10,0 miljoonaa euroa (26,9 milj. euroa), mikä on 2,7 prosenttia (5,8 %) liikevaihdosta. Brändit-yksikön bruttoinvestoinnit olivat 3,3 miljoonaa euroa (15,6 milj. euroa), Business to Business -yksikön 5,4 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) ja muiden toimintojen 1,3 miljoonaa euroa (1,9 milj. euroa). Vuoden 2009 merkittävin investointi kohdistui Raisiossa sijaitsevaan rehutehtaaseen. Vertailukauden investointeihin sisältyi Melia Oy:n osakkeiden hankintahinta 12,7 miljoonaa euroa. Tutkimus ja kehitys Raisio toimii kuluttaja- ja asiakaslähtöisesti. Elintarvikkeiden tuotekehityksessä kehitetään kasvipohjaisia, ekologisia, terveellisiä, hyvänmakuisia ja helppokäyttöisiä tuotteita. Benecol-liiketoiminta tekee laajasti yhteistyötä tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa kliinisissä tutkimuksissa. Rehujen tuotekehityksessä kehitetään uusia rehuseoksia ja ruokintaratkaisuja, jotka parantavat kotieläintuotannon tehokkuutta ja kannattavuutta, varmistavat eläinten hyvinvoinnin ja terveyden sekä pienentävät kotieläintuotannon ympäristökuormitusta. Raisio-konsernin tutkimus- ja tuotekehityskulut vuonna 2009 olivat 6,1 miljoonaa euroa (5,8 milj. euroa) eli 1,6 prosenttia (1,3 %) liikevaihdosta. Brändit-yksikön tutkimus- ja tuotekehityskulut olivat 4,9 miljoonaa euroa (4,8 milj. euroa) ja Business to Business -yksikön 1,2 miljoonaa euroa (1,0 milj. euroa). SEGMENTTI-INFORMAATIO BRÄNDIT-YKSIKKÖ Brändit-yksikön liikevaihto tammi-joulukuussa oli 177,6 miljoonaa euroa (195,4 milj. euroa). Kansainvälisten brändien liikevaihto kasvoi 2,7 prosentilla ja oli 47,0 miljoonaa euroa (44,3 miljoonaa euroa). Paikallisten brändien liikevaihto oli 136,3 miljoonaa euroa (158,8 milj. euroa). Yksikön osuus konsernin liikevaihdosta oli noin 47 prosenttia. Brändit-yksikön liiketulos tammi-joulukuussa oli 20,5 miljoonaa euroa (11,5 ja kertaerien kanssa 15,7 milj. euroa). Liiketulos on 11,5 prosenttia (5,9 %) liikevaihdosta ja ylittää yksikön 10 prosentin tavoitteen. Ennakoidusti Raision vahvat brändit vahvistuivat vaikeina aikoina. Liiketuloksen merkittävään paranemiseen vaikuttivat Benecol-tuotteiden myyntivolyymin kasvu sekä Elovena ja Sunnuntai-brändeillä myytävien tuotteiden myynnin kasvu erityisesti Suomessa. Kansainväliset brändit - Benecol Talouden lama ei ole vaikuttanut Benecol-tuotteiden kokonaiskysyntään. Benecol-tuotteiden myyntivolyymi kasvoi useissa Euroopan maissa. Iso-Britanniassa myynti kasvoi markkinaa nopeammin. Puolassa toteutetut myynninedistämistoimenpiteet vahvistivat entisestään Benecol-brändin asemaa. Bungesta Raisio sai uuden, merkittävän partnerin. Lisäksi Benecol-tuotteet lanseerattiin Kolumbian markkinoille. Benecol-tuotteiden kolesterolia alentava ainesosa, kasvistanoliesteri, sai ensimmäisten joukossa syksyllä 2009 Euroopassa hyväksynnän käyttää ravitsemus- ja terveysväiteasetuksen mukaista sairauden riskin vähentämiseen liittyvää terveysväitettä. Kasvistanoliesteriä sisältävien Benecol-tuotteiden markkinoinnissa on asetuksen mukaan lupa käyttää terveysväitettä: "Kasvistanoliesterin on osoitettu alentavan veren kolesterolitasoa. Korkea kolesteroliarvo on sepelvaltimotaudin riskitekijä". Hollannissa ja Suomessa tehtyjen kliinisten tutkimusten mukaan Benecol-tuotteiden sisältämä kasvistanoliesteri on turvallista myös suurina päiväannoksina ja lisäksi kolesterolin aleneminen tehostuu. European Journal of Clinical Nutrition -julkaisu valitsi kasvistanoliesterin kymmenen maailman tärkeimmän ravitsemusinnovaation joukkoon viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajalta. Paikalliset brändit Elovena, Sunnuntai ja Carlshamn-brändit ovat vahvistuneet talouden lamassa, vaikka se on vaikuttanut kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Edullisten arkiruokien suosio ja kotileivonta kasvoivat. Elovena-tuotteita myytiin Suomessa ennätysmäärä vuonna 2009. HoReCa-sektorille, johon kuuluvat suurtaloudet, leipomot ja muu elintarviketeollisuus, vuosi 2009 oli lamasta johtuen vaikea. Vuonna 2009 saatiin valmiiksi brändi- ja tuotevalikoiman optimointi, asiakasyhteistyön syvällisempi kehittäminen sekä tilaus-toimitusprosessin tehokkuuden ja saatavuuden parantaminen erityisesti Suomessa parhaimpien yritysten tasolle. Margariiniliiketoiminnan myynti Bungelle toteutui lokakuussa 2009. Kauppaan sisältyi margariiniliiketoiminta Suomessa ja Puolassa. Raisio jatkaa margariinien myyntiä Bungen jakelijana Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Non-dairy -tuotteet lanseerattiin Carlshamn-brändillä Ruotsin markkinoilla. Puolaan perustettiin uusi yhtiö, Raisio Sp. z o.o., jonka tuotevalikoimaan kuuluvat Benecol-välipalat sekä viljatuotteet. Edelläkävijäyrityksenä Raisio laajensi hiilijalanjäljen merkitsemistä tuotteissaan ja merkitsi ensimmäisenä elintarvikeyrityksenä maailmassa kuluttajatuotteeseen sen kokonaisvedenkulutuksen. Brändit-yksikön keskeiset tunnusluvut -------------------------------------------------------------------------------- | | | 10-12/200 | 10-12/2008 | 2009 | 2008 | | | | 9 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | M€ | 45,5 | 50,8 | 177,6 | 195,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset brändit | M€ | 12,4 | 10,5 | 47,0 | 44,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Paikalliset brändit | M€ | 34,3 | 42,1 | 136,3 | 158,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos, milj. € | M€ | 2,8 | 2,5 | 20,5 | 15,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertaerät, milj. € | M€ | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 4,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos ilman | M€ | 2,8 | 2,5 | 20,5 | 11,5 | | kertaeriä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | % | 6,2 | 4,9 | 11,5 | 5,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit | M€ | 1,1 | 0,6 | 3,3 | 15,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarallisuus | M€ | - | - | 69,6 | 85,3 | -------------------------------------------------------------------------------- Tavoitteet Kansainvälisissä brändeissä tavoitteet liittyvät liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen maailmanlaajuisesti, uuden tutkimustiedon hyödyntämiseen sekä uusien ainesosien kehittämiseen tuotesalkun laajentamiseksi. Raisio näkee edelleen suuria mahdollisuuksia Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, missä kuluttajien huolen aiheiksi on noussut kolesteroliarvojen kohoaminen. Elovena, Sunnuntai ja Carlshamn-brändeissä tavoitteena on kannattava, orgaaninen kasvu nykyisillä markkina-alueilla. Orgaanisella kasvulla ja Euroopassa toteutettavin yritysostoin on tavoitteena laajentua uusiin tuotekategorioihin ja asiakkuuksiin. Tavoitteena on myös laajentaa kotimarkkina-alueella kasvipohjaisten ja ekologisten elintarvikkeiden tuotevalikoimaa tuomalla markkinoille innovatiivisia uutuuksia. Raisio laajentaa hiilijalanjäljen merkitsemistä uusiin tuotteisiin. BUSINESS TO BUSINESS -YKSIKKÖ Business to Business -yksikön liikevaihto oli 205,6 miljoonaa euroa (282,7 milj. euroa). Liikevaihdon laskuun vaikuttivat maltaiden ja kasviöljyjen markkinahintojen lasku kansainvälisen laman seurauksena, raaka-ainehintojen laskun siirtäminen tuotehintoihin sekä volyymin lasku kaikissa liiketoiminnoissa. Yksikön osuus konsernin liikevaihdosta oli noin 53 prosenttia. Business to Business -yksikön liiketulos oli 3,0 miljoonaa euroa (12,3 milj. euroa), mikä on 1,4 prosenttia (4,3 %) liikevaihdosta. Nopean reagoinnin ja toimintojen sopeuttamisen ansiosta Business to Business -yksikön liiketulos oli poikkeuksellisen vaikean vuoden jokaisella vuosineljänneksellä voitollinen, mutta vertailuvuotta selvästi heikompi. Naudanrehujen volyymi kasvoi vertailukaudesta. Ylivieskan tehdas täytti sille asetetut tehokkuus- ja volyymitavoitteet, mikä näkyi markkinaosuuden selvänä vahvistumisena tehtaan toimialueella. Tähän vaikutti osaltaan myös Ylivieskan tehtaan saama luottamus merkittävänä alueellisena rehutoimittajana. Kalanrehujen vienti kasvoi edellisvuodesta. Sian- ja broilerinrehujen volyymit laskivat kokonaismarkkinan pienenemisen myötä. Hyvä kotimainen viljasato lisäsi tilojen omaa viljankäyttöä rehuna ja toisaalta alalle rakennettu lisäkapasiteetti kiristi kilpailua rehumarkkinoilla. Rehuliiketoiminnan elpyminen on sidoksissa kokonaismarkkinan elpymiseen ja kotieläintuotannon kannattavuuteen. Talouden lama vaikutti merkittävästi globaalista kysynnästä riippuvaisten toimialojen, kuten maltaan ja kasviöljyn, toimintaympäristöön. Maltaan maailmanmarkkinahinta kääntyi nopeasti katsauskaudella voimakkaaseen laskuun ja kasviöljymarkkinoilla kysyntä hiipui. Raisio sopeutti toimintaansa markkinatilanteeseen. Business to Business -yksikön keskeiset tunnusluvut -------------------------------------------------------------------------------- | | | 10-12/2009 | 10-12/2008 | 2009 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | M€ | 46,3 | 70,8 | 205,6 | 282,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rehut | M€ | 40,0 | 61,4 | 176,1 | 235,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maltaat | M€ | 6,2 | 9,5 | 26,3 | 43,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | M€ | 0,1 | 0,2 | 3,6 | 4,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | M€ | 2,0 | 2,0 | 3,0 | 12,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertaerät | M€ | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos ilman | M€ | 2,0 | 2,0 | 3,0 | 12,3 | | kertaeriä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | % | 4,3 | 2,8 | 1,4 | 4,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit | M€ | 1,3 | 2,8 | 5,4 | 9,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarallisuus | M€ | - | - | 79,2 | 81,7 | -------------------------------------------------------------------------------- Tavoitteet Business to Business -toiminnoissa jatketaan monipuolisen yhteistyön kehittämistä raaka-ainetuottajien kanssa, sillä viljaketjussa raaka-aineiden jäljitettävyys ja turvallisuus korostuvat. Rehuliiketoiminnan tärkein tavoite on markkina-aseman vahvistaminen kotimaassa ja viennin lisääminen. Raisio haluaa olla kotieläintuottajien kustannustehokkain kumppani. Yhtiö kehittää ja tuo markkinoille tuotteita ja ruokintaratkaisuja, jotka parantavat tilojen ympäristötehokkuutta. Mallasliiketoiminnan tavoitteena on aseman vahvistaminen kotimarkkinoilla ja viennissä sekä yhteistyön lisääminen strategisten kumppanien kanssa. Raisio on käynnistänyt kehitysprojektin kasviöljyn bioenergiakäytön ja teknisen käytön lisäämiseksi. Myös hanke rypsin viljelyalan lisäämiseksi Suomessa jatkuu. Tavoitteena on varmistaa kotimaisen kasviöljyliiketoiminnan kilpailukyky globaaleilla markkinoilla sekä lisätä Suomen omavaraisuusastetta rehuvalkuaisessa. HALLINTO JA JOHTO Raision hallituksen jäsenmäärä vuonna 2009 oli viisi. Hallitukseen kuuluvat Simo Palokangas (puheenjohtaja), Michael Ramm-Schmidt (varapuheenjohtaja), Anssi Aapola, Erkki Haavisto ja Satu Lähteenmäki. Hallituksen jäsenet ovat yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia. Raision hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii MMM, maanviljelijä Michael Hornborg toukokuusta 2009 ja varapuheenjohtajana agronomi Holger Falck. Konsernin tuotantojohtaja ja johtoryhmän jäsen Vesa Kurula lopetti työnsä Raisiossa syyskuussa 2009. HENKILÖSTÖ Raisio-konsernin jatkuvien toimintojen palveluksessa työskenteli vuoden lopussa 593 henkilöä (31.12.2008: 625 henkilöä). Henkilöstöstä 14,3 prosenttia (31.12.2008: 14,7 %) työskenteli ulkomailla. Brändit-yksikössä työskenteli 31.12.2009 yhteensä 288 henkilöä, Business to Business -yksikössä 244 ja palvelufunktioissa 61 henkilöä. Raision palkat ja palkkiot jatkuvista toiminnoista olivat vuonna 2009 yhteensä 41,7 miljoonaa euroa (46,3 milj. euroa vuonna 2008 ja 46,1 milj. euroa vuonna 2007) henkilösivukuluineen. Tarkemmin henkilöstöön liittyvät asiat raportoidaan osana vuosikertomusta julkaistavassa yritysvastuuraportissa. YRITYSVASTUU Raisio on sitoutunut kantamaan vastuun omasta toimintaympäristöstään, ympäristöasioistaan ja henkilöstöstään sekä kehittää toimintojaan kestävän kehityksen teemojen mukaisesti. Raisio on vahvasti mukana ratkaisemassa maailmanlaajuista ruokaketjun murrosta kehittämällä kuluttajien ja asiakkaiden tarpeisiin ekologisia, terveellisiä ja luonnonvaroja säästäen valmistettuja tuotteita sekä ratkaisuja. Yhtiön tiedossa ei ole merkittäviä taloudellisia ympäristöriskejä. Raision toiminta on ekologisesti, eettisesti ja ekonomisesti vakaalla pohjalla. Raision yritysvastuuraportointi sisältyy vuosikertomukseen. Raisio raportoi yritysvastuustaan kansainvälistä, kestävän kehityksen GRI-ohjeistoa noudattaen. MUUTOKSET KONSERNIRAKENTEESSA Margariiniliiketoiminnan myyntiin sisältyi Puolassa toimiva yhtiö, Raisio Polska Foods Sp. z o.o. Raisio perusti Puolaan uuden yhtiön, jonka nimi on Raisio Sp. z o.o. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluvat Benecol-välipalatuotteet ja viljatuotteet. OMAT OSAKKEET Raisio Oyj:n hallussa oli katsauskauden päättyessä 8 803 109 vaihto-osaketta ja 201 295 kantaosaketta, jotka on hankittu vuosina 2005 - 2009 yhtiökokoukselta saatujen hankkimisvaltuuksien nojalla. Vaihto-osakkeiden määrä on 6,7 prosenttia kaikista vaihto-osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä ja kantaosakkeiden vastaavasti 0,6 prosenttia. Yhteensä yhtiön hallussa olevat omat osakkeet edustavat 5,5 prosenttia koko osakekannasta ja 1,6 prosenttia sen tuottamasta äänimäärästä. Yhtiöllä ei ole eikä tilikauden aikana ole ollut pantiksi otettuja omia osakkeita. Koska kaikki omat osakkeet on hankittu julkisessa kaupankäynnissä, yhtiön tiedossa ei ole paljonko niistä mahdollisesti on hankittu yhtiön lähipiiriin kuuluvilta. Yhtiön hallussa olevista omista osakkeista 3 487 kantaosaketta on hankittu yhtiökokoukselta vuonna 2008 saadun valtuutuksen nojalla tammi-maaliskuussa 2009. Osakkeet on hankittu pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken käypään hintaan ja niistä on suoritettu vastikkeena 5 689 euroa. Kertomusvuonna hankittujen kantaosakkeiden määrä on 0,1 prosenttia kaikista kantaosakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä; kaikkien tilikauden aikana hankittujen osakkeiden määrä on 0,002 prosenttia osakekannasta ja 0,008 prosenttia sen tuottamasta äänimäärästä. Kertomusvuonna on luovutettu yhtiökokouksen vuonna 2008 myöntämän valtuutuksen nojalla 355 391 vaihto-osaketta, joista 334 500 kappaletta vuoden 2008 osakepalkkiojärjestelmän perusteella elokuussa 2009 ja yhteensä 20 891 kappaletta palkkiona hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten tehtävien hoitamisesta 1.4.2009 lukien kuukausittain, kuitenkin niin, että huhtikuulta ja toukokuulta osakkeina suoritettu palkkio luovutettiin toukokuussa. Osakepalkkiojärjestelmän perusteella luovutettujen vaihto-osakkeiden arvo luovutushetkellä oli 696 764 euroa ja hallituksen palkkiona luovutettujen vaihto-osakkeiden luovutusarvo yhteensä 45 190 euroa. Luovutettujen osakkeiden määrä on 0,2 prosenttia osakekannasta ja 0,04 prosenttia sen tuottamasta äänimäärästä. Vuoden 2008 osakepalkkiojärjestelmän perusteella osakkeita saaneista 13 henkilöstä Jacek Dziekonski, Markku Krutsin, Leif Liedes, Merja Lumme, Pasi Lähdetie, Jyrki Paappa, Vincent Puojardieu ja Matti Rihko kuuluivat yhtiön lähipiiriin. Hallituksella on vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen myöntämä valtuus luovuttaa kaikki yhtiön hallussa olevat omat osakkeet ja osakeyhtiölain nojalla hallituksella on myös oikeus mitätöidä ne. Osakkeita ei ole mitätöity tilikauden aikana. Tunnustuksena ja palkkiona menestyksellisesti toteutetusta margariiniliiketoiminnan myynnistä on 51 henkilölle päätetty luovuttaa yhteensä 168 000 kappaletta Raisio Oyj:n vaihto-osakkeita maaliskuussa 2011. Tuolloin luovutettavien osakkeiden määrä on 0,1 prosenttia osakekannasta ja 0,02 prosenttia sen tuottamasta äänimäärästä ja luovutusarvo määräytyy osakkeiden luovutushetkellä. Tytäryhtiöiden hallussa ei ole eikä ole ollut emoyhtiön osakkeita eikä tytäryhtiöillä ole eikä ole ollut niitä panttina. Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö s.r. omistaa 150 510 kappaletta kantaosakkeita, mikä on 0,44 prosenttia kantaosakkeista ja niiden tuottamista äänistä ja vastaavasti 0,09 prosenttia koko osakekannasta ja 0,37 prosenttia sen tuottamasta äänimäärästä. Säätiöllä ei ole eikä ole ollut Raisio Oyj:n osakkeita panttina. Yhtiölle tai sen tytäryhteisölle kuuluvalla osakkeella ei voi osallistua yhtiökokoukseen. TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Raisio-konsernin kemian liiketoimintojen myynnistä vuonna 2004 syntyneen luovutusvoiton käsittely on päättynyt Raision eduksi tiistaina 9.2.2010. Verohallinnon veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ei saanut korkeimmalta hallinto-oikeudelta hakemaansa valituslupaa. Raisio on katsonut kemian liiketoimintojen luovutuksesta lähtien noin 220 miljoonan euron luovutusvoiton olevan verovapaa ja käsitellyt sitä sellaisena kirjanpidossaan. Yhtiön kanssa samalle kannalle ovat päätyneet niin konserniverokeskus säännönmukaisessa verotuksessa kuin verotuksen oikaisulautakunta, Helsingin hallinto-oikeus ja nyt korkein hallinto-oikeus. Keskiviikkona 10.2.2010 Raisio teki 22,8 miljoonan euron arvoisen julkisen ostotarjouksen englantilaisen Glisten plc:n koko osakekannasta. Raisio tarjoaa 1,61 euroa osakkeelta. Glisten plc on Lontoon pörssin AIM-listalla listattu yhtiö, jonka ydinosaamista ovat terveelliset, ravitsevat ja korkealaatuiset välipalat. Yrityskaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2010 toisen neljänneksen alkupuolella edellyttäen, että Glistenin osakkeenomistajat hyväksyvät Raision tarjouksen. Ylin johto mukaan luettuna Glistenin osakkeenomistajat ovat antaneet vahvan tukensa Raision tarjouksen hyväksymiselle. Yritysosto tukee Raision strategiaa ja tarjoaa molemmille yhtiöille hyvät mahdollisuudet kasvuun. LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Talouskasvun myötä yrityskauppojen arvostustasot saattavat nousta. Maailmantalouden epävarmuus voi lisätä sekä raaka-ainehintojen että tuotehintojen voimakasta volatiliteettia, ja liiketoiminnan johtaminen säilyy haasteellisena. Kilpailuvirasto tutkii kotieläintuottajien valituksen pohjalta suljetun ketjun laillisuutta, missä selvitetään teurastamon mahdollisuutta rajoittaa kotieläintuottajan itsenäisyyttä määräämällä rehusopimuksista. Jos toiminta todetaan lailliseksi, rajoittaa se rehuasiakkaiden itsenäisyyttä ja vapautta valita rehutoimittajansa kilpailutuksen pohjalta. EU:n uusi ravitsemus- ja terveysväiteasetus sisältää Raisiolle sekä mahdollisuuksia että riskejä, sillä osa terveysväitteistä ja niiden käytön edellytyksistä ovat vielä EU-parlamentin käsiteltävinä, eivätkä näin ollen täysin lopullisia. VUODEN 2010 NÄKYMÄT Vuosina 2010-2011 Raisio siirtyy kasvujaksoon. Ennakoimme vuodelle 2010 selvää liikevaihdon kasvua. Kasvuhankkeiden arvioidaan rasittavan konsernin kannattavuutta erityisesti vuoden alkupuolella. Brändit-yksikön tavoitteeksi asetettua 10 prosentin ja Business to Business -yksikön 5 prosentin liikevoittotasoa ei tulla vielä vuonna 2010 saavuttamaan. Kasvujakson alkuvaiheessa on tavoitteena ylläpitää aiempi kannattavuustaso. HALLITUKSEN ESITYS VOITTOVAROJEN KÄYTÖSTÄ Emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma 31.12.2009 oli 199 519 488,14 euroa. Hallitus esittää 25.3.2010 kokoontuvalle yhtiökokoukselle 0,09 euron osingon maksamista osakkeelta. Osingon irtoamispäivä on 26.3.2010 ja osingonmaksun täsmäytyspäivä 30.3.2010. Osingon maksupäivä on 8.4.2010. Raisiossa 11. helmikuuta 2010 Raisio Oyj Hallitus TILINPÄÄTÖSLYHENNELMÄ JA LIITETIEDOT KONSERNIN TULOSLASKELMA (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 10-12/2009 | 10-12/2008 | 2009 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | JATKUVAT TOIMINNOT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 91,5 | 118,5 | 375,9 | 463,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytyjä suoritteita | -79,2 | -101,3 | -313,3 | -394,5 | | vastaavat kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttokate | 12,3 | 17,2 | 62,6 | 68,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muut liiketoiminnan tuotot | -8,1 | -13,5 | -43,2 | -44,3 | | ja ‑kulut, netto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | 4,2 | 3,8 | 19,5 | 24,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot | 0,9 | 0,9 | 3,1 | 2,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -0,6 | -1,1 | -3,7 | -2,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuus- ja | 0,0 | 0,0 | 0,1 | 0,1 | | yhteisyritysten tuloksesta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | 4,5 | 3,5 | 18,9 | 24,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -1,5 | 0,8 | -5,6 | -4,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden tulos jatkuvista | 3,0 | 4,3 | 13,4 | 19,5 | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LOPETETUT TOIMINNOT: | 37,2 | 1,5 | 39,7 | 2,8 | | Tilikauden tulos | | | | | | lopetetuista toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN TULOS | 40,3 | 5,9 | 53,1 | 22,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jakautuminen: | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyrityksen omistajille | 40,3 | 5,9 | 53,1 | 22,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistölle | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyrityksen omistajille | | | | | | kuuluvasta tuloksesta | | | | | | laskettu osakekohtainen | | | | | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | JATKUVAT TOIMINNOT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimentamaton osakekohtainen | 0,02 | 0,03 | 0,09 | 0,12 | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennettu osakekohtainen | 0,02 | 0,03 | 0,09 | 0,12 | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | LOPETUT TOIMINNOT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimentamaton osakekohtainen | 0,24 | 0,01 | 0,26 | 0,02 | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennettu osakekohtainen | 0,24 | 0,01 | 0,25 | 0,02 | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 10-12/2009 | 10-12/2008 | 2009 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden tulos | 40,3 | 5,9 | 53,1 | 22,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muut laajan tuloksen erät | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloslaskelmaan siirretyt | -0,3 | 0,0 | -0,3 | 0,1 | | muuntoerot yrityksistä | | | | | | luovuttaessa | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkomaisten yritysten | 0,1 | -1,7 | -0,3 | -1,0 | | muuntamisesta syntyneet | | | | | | muuntoerot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laaja tulos | 40,1 | 4,2 | 52,6 | 21,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laajan tuloksen | | | | | | jakautuminen: | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyrityksen omistajille | 40,1 | 4,2 | 52,6 | 21,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistölle | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN TASE (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 7,5 | 10,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 0,0 | 1,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 95,3 | 124,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä | 0,8 | 0,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat rahoitusvarat | 0,6 | 0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset | 0,4 | 0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 6,5 | 7,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat yhteensä | 111,0 | 145,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 55,0 | 73,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynti- ja muut saamiset | 54,9 | 66,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | 215,3 | 66,8 | | kirjattavat rahoitusvarat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahat ja pankkisaamiset | 8,0 | 12,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat yhteensä | 333,2 | 218,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | 444,2 | 364,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 27,8 | 27,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omat osakkeet | -18,5 | -19,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu emoyrityksen omistajille kuuluva oma | 312,8 | 271,0 | | pääoma | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma | 322,0 | 279,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistön osuus | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | 322,0 | 279,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 7,6 | 7,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevelvoitteet | 0,2 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 1,4 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset rahoitusvelat | 48,6 | 14,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut pitkäaikaiset velat | 0,0 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat yhteensä | 57,8 | 22,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 48,4 | 55,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 1,6 | 1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | 0,1 | 0,4 | | kirjattavat rahoitusvelat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset rahoitusvelat | 14,2 | 5,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat yhteensä | 64,4 | 62,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 122,1 | 84,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat | 444,2 | 364,0 | -------------------------------------------------------------------------------- LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | Osak | Yli | Var | Omat | Muun | Kerty | Yht. | Vähem | Oma | | | epää | kur | ara | osak | toer | neet | | mistö | pääom | | | oma | ssi | has | keet | ot | voitt | | n | a | | | | rah | to | | | ovara | | osuus | yht. | | | | ast | | | | t | | | | | | | o | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 27,8 | 2,9 | 88, | -17, | -2,3 | 167,0 | 266,1 | 12,7 | 278,8 | | 31.12.2007 | | | 6 | 9 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | - | - | - | - | -0,9 | 22,1 | 21,2 | 0,1 | 21,3 | | laaja tulos | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingot | - | - | - | - | - | -6,3 | -6,3 | - | -6,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien | - | - | - | -1,6 | - | - | -1,6 | - | -1,6 | | osakkeiden | | | | | | | | | | | hankinta | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeperust | - | - | - | 0,2 | - | 0,1 | 0,2 | - | 0,2 | | eiset | | | | | | | | | | | maksut | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistön | - | - | - | - | - | -0,2 | -0,2 | -12,8 | -13,0 | | lunastus | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 27,8 | 2,9 | 88, | -19, | -3,2 | 182,7 | 279,4 | 0,0 | 279,4 | | 31.12.2008 | | | 6 | 3 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | - | - | - | - | -0,6 | 53,1 | 52,6 | 0,0 | 52,6 | | laaja tulos | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingot | - | - | - | - | - | -10,9 | -10,9 | - | -10,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien | - | - | - | 0,0 | - | - | 0,0 | - | 0,0 | | osakkeiden | | | | | | | | | | | hankinta | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeperust | - | - | - | 0,9 | - | 0,1 | 1,0 | - | 1,0 | | eiset | | | | | | | | | | | maksut | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 27,8 | 2,9 | 88, | -18, | -3,7 | 225,0 | 322,0 | 0,0 | 322,0 | | 31.12.2009 | | | 6 | 5 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 2009 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja, jatkuvat toiminnot | 18,9 | 24,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja, lopetetut toiminnot | 39,3 | 3,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oikaisut | -24,1 | 17,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta | 34,1 | 44,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten liikesaamisten muutos | 4,2 | -0,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuuden muutos | 16,3 | 18,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos | -2,6 | -5,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos yhteensä | 17,9 | 11,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituserät ja verot | -0,5 | -3,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | 51,5 | 52,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit käyttöomaisuuteen | -10,0 | -17,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryritysten myynti | 47,1 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryritysten hankinta | 0,0 | -8,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöomaisuuden myynti | 23,6 | 1,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset arvopapereihin | -10,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myönnetyt lainat | -0,1 | -1,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainasaamisten takaisinmaksut | 0,3 | 1,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | 50,9 | -23,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaisten lainojen muutos | 43,9 | 15,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten lainojen muutos | -0,7 | -3,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden hankinta | 0,0 | -1,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille maksetut osingot | -10,8 | -6,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | 32,4 | 4,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | 134,8 | 33,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat kauden alussa | 77,9 | 43,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttakurssien muutosten vaikutus | 0,1 | 0,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen käyvän arvon muutosten vaikutus | 0,1 | 0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat kauden lopussa | 213,0 | 77,9 | -------------------------------------------------------------------------------- TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN LIITETIEDOT Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 'Osavuosikatsaukset' -standardin mukaisesti noudattaen samoja laadintaperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin vuoden 2008 tilinpäätöksessä. Konsernissa on otettu 1.1.2009 alkaen käyttöön seuraavat IFRS:n standardit tai niiden muutokset: Muutettu standardi IAS 1 - Tilinpäätöksen esittäminen on muuttanut tuloslaskelman ja oman pääoman muutoksia osoittavan laskelman esittämistapaa. Standardin IFRS 8 - Toimintasegmentit mukaan segmenttitiedon tulee perustua johdolle toimitettuun sisäiseen raportointiin ja siinä noudatettaviin periaatteisiin. Raision segmenttitiedot ovat aiemminkin perustuneet johdolle toimitettaviin sisäisiin raportteihin, joten segmenttiraportointiin ei ole uuden standardin vuoksi tullut muutoksia. Muutettu standardi IAS 23 edellyttää, että ehdot täyttävän hyödykkeen hankintahintaan sisällytetään kyseisen hyödykkeen hankinnasta, rakentamisesta tai valmistamisesta johtuvat vieraan pääoman menot. Käyttöönotetuilla standardeilla ei ole ollut vaikutusta konsernin tulokseen. Tilinpäätöksen laatiminen edellyttää, että johto tekee arvioita ja oletuksia, jotka vaikuttavat raportoitujen varojen ja velkojen sekä tuottojen ja kulujen määriin. Toteumat saattavat olla erilaisia näihin arvioihin verrattuna. Tilinpäätöstiedote esitetään miljoonina euroina. SEGMENTTI-INFORMAATIO Raisio-konserni muutti toisen neljänneksen raportoinnin yhteydessä segmenttiraportointiaan vastaamaan margariiniliiketoiminnasta luopumisen jälkeistä johtamismalliaan. Raportoitavat segmentit ovat Brändit ja Business to Business. Brändit-segmentti muodostuu Benecolista ja paikallisista brändeistä. Segmentin alla raportoidaan Benecol-liiketoiminta ja aiempaan Elintarvikeliiketoimintaan kuuluneet Pohjois- ja Itä-Euroopan toiminnot. Business to Business -segmentti vastaa aiempaa Rehu & Mallas -segmenttiä, johon kuuluvat rehu-, mallas- ja kasviöljyliiketoiminta. Margariiniliiketoiminnan myynnistä allekirjoitettiin toukokuussa sopimus Bungen kanssa. Kauppa toteutui 16.10.2009. Aiemmin elintarvikeliiketoimintaan kuuluneen Raisio Polska Foods Sp:n luvut raportoidaan lopetetuissa toiminnoissa. Tilinpäätöstiedotteessa esitettyjen aikaisempien kausien luvut on muutettu vastaavasti. LIIKEVAIHTO SEGMENTEITTÄIN (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 10-12/200 | 10-12/200 | 2009 | 2008 | | | 9 | 8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Brändit | 45,5 | 50,8 | 177,6 | 195,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Business to Business | 46,3 | 70,8 | 205,6 | 282,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut toiminnot | 0,3 | 0,3 | 0,9 | 1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toimialaryhmien välinen | -0,6 | -3,5 | -8,1 | -16,0 | | myynti | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto yhteensä | 91,5 | 118,5 | 375,9 | 463,2 | -------------------------------------------------------------------------------- LIIKETULOS SEGMENTEITTÄIN (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 10-12/200 | 10-12/200 | 2009 | 2008 | | | 9 | 8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Brändit | 2,8 | 2,5 | 20,5 | 15,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Business to Business | 2,0 | 2,0 | 3,0 | 12,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut toiminnot | -0,8 | -0,9 | -4,3 | -3,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | 0,2 | 0,1 | 0,3 | -0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos yhteensä | 4,2 | 3,8 | 19,5 | 24,4 | -------------------------------------------------------------------------------- NETTOVARALLISUUS SEGMENTEITTÄIN (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Brändit | 69,6 | 85,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Business to Business | 79,2 | 81,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut toiminnot, myytävänä olevat ja | 173,2 | 112,4 | | kohdistamattomat erät | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarallisuus yhteensä | 322,0 | 279,4 | -------------------------------------------------------------------------------- INVESTOINNIT SEGMENTEITTÄIN (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 10-12/200 | 10-12/200 | 2009 | 2008 | | | 9 | 8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Brändit | 1,1 | 0,6 | 3,3 | 15,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Business to Business | 1,3 | 2,8 | 5,4 | 9,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut toiminnot | 0,6 | 0,6 | 1,3 | 1,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit yhteensä | 3,0 | 4,0 | 10,0 | 26,9 | -------------------------------------------------------------------------------- LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 10-12/200 | 10-12/200 | 2009 | 2008 | | | 9 | 8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomi | 63,0 | 75,0 | 251,5 | 301,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu Eurooppa | 26,6 | 41,9 | 117,4 | 156,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu maailma | 1,9 | 1,7 | 7,1 | 5,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 91,5 | 118,5 | 375,9 | 463,2 | -------------------------------------------------------------------------------- LOPETETUT TOIMINNOT JA MYYTÄVÄNÄ OLEVAT PITKÄAIKAISET OMAISUUSERÄT Lopetetut toiminnot Raisio ilmoitti 14.5.2009, että Raisio ja Bunge ovat allekirjoittaneet sopimuksen margariiniliiketoiminnan myynnistä Bungelle. Liiketoiminnan myynti toteutui 16.10.2009. Tuloslaskelmassa lopetetuissa toiminnoissa on esitetty Raisio Polska Foods Sp:n margariiniliiketoiminnan tulos sekä koko margariiniliiketoiminasta luopumisesta syntynyt tulosvaikutus. Suomen margariiniliiketoiminnan tulos esitetään edelleen jatkuvissa toiminnoissa, koska Raisio jatkaa margariinin myyntiä Bungen jakelijana Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Vuoden 2008 vertailutiedot on muutettu vastaavasti. -------------------------------------------------------------------------------- | | 2009 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos lopetetuista toiminnoista (M€) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuotot tavanomaisesta toiminnasta | 32,7 | 48,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kulut | -28,9 | -45,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | 3,7 | 3,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | -0,7 | -0,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos verojen jälkeen | 3,1 | 2,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopettamisesta johtuva tulos | 35,6 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | 1,1 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos verojen jälkeen | 36,7 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos lopetetuista toiminnoista | 39,7 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetettujen toimintojen rahavirrat (M€) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | 7,3 | 5,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | 70,7 | 0,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | -1,0 | -4,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirrat yhteensä | 77,0 | 1,8 | -------------------------------------------------------------------------------- AINEELLISET KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEET (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno tilikauden alussa | 417,1 | 430,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | -1,1 | -1,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lisäykset | 9,4 | 14,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset | -92,6 | -25,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Siirrot erien välillä | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno tilikauden lopussa | 332,7 | 417,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet poistot ja arvonalentumiset | 292,8 | 302,3 | | tilikauden alussa | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | -0,7 | -1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset ja siirrot | -73,4 | -24,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden poistot | 12,5 | 14,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumiset | 6,2 | 1,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet poistot ja arvonalentumiset | 237,4 | 292,8 | | tilikauden lopussa | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo tilikauden lopussa | 95,3 | 124,2 | -------------------------------------------------------------------------------- VARAUKSET (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden alussa | 1,1 | 1,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varausten lisäykset | 2,3 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käytetyt varaukset | -0,4 | -0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden lopussa | 3,1 | 1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynti osakkuus- ja yhteisyrityksille | 12,1 | 13,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostot osakkuus- ja yhteisyrityksiltä | 0,1 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynti johtoon kuuluville avainhenkilöille | 0,2 | 1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostot johtoon kuuluvilta avainhenkilöiltä | 0,7 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset osakkuus- ja yhteisyrityksiltä | 1,2 | 1,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat osakkuus- ja yhteisyrityksille | 0,2 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- VASTUUSITOUMUKSET (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Taseeseen sisältymättömät vastuusitoumukset | | | | ja vastuut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ei-purettavissa olevat muut | | | | vuokrasopimukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähimmäisvuokravastuut | 1,3 | 1,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vastuusitoumukset muiden puolesta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Takaukset | 0,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut vastuut | 2,8 | 1,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Sitoutuminen investointimaksuihin | 0,6 | 0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- JOHDANNAISSOPIMUKSET (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimusten nimellisarvot | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttatermiinit | 7,5 | 28,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Koronvaihtosopimukset | 39,4 | 10,0 | -------------------------------------------------------------------------------- TULOS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (M€) -------------------------------------------------------------------------------- | | 10-1 | 7-9/ | 4-6/ | 1-3/ | 10-12/ | 7-9/ | 4-6/ | 1-3/ | | | 2/ | 2009 | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 | 2008 | 2008 | | | 2009 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | | | | | | | | | | segmenteittäin | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Brändit | 45,5 | 43,5 | 44,2 | 44,5 | 50,8 | 49,1 | 46,7 | 48,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Business to | 46,3 | 54,2 | 55,8 | 49,3 | 70,8 | 78,7 | 68,9 | 64,3 | | Business | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut toiminnot | 0,3 | 0,2 | 0,2 | 0,2 | 0,3 | 0,3 | 0,2 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toimialaryhmien | -0,6 | -2,4 | -2,4 | -2,7 | -3,5 | -4,2 | -4,3 | -4,0 | | väliset | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 91,5 | 95,5 | 97,8 | 91,2 | 118,5 | 123,9 | 111,6 | 109,2 | | yhteensä | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | | | | | | | | | | segmenteittäin | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Brändit | 2,8 | 7,3 | 4,6 | 5,8 | 2,5 | 3,6 | 2,1 | 7,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Business to | 2,0 | 0,3 | 0,6 | 0,1 | 2,0 | 4,3 | 4,2 | 1,7 | | Business | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut toiminnot | -0,8 | -0,8 | -1,6 | -1,1 | -0,9 | -1,0 | -0,7 | -0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eliminoinnit | 0,2 | 0,2 | 0,2 | -0,3 | 0,2 | -0,3 | 0,3 | -0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | 4,2 | 7,0 | 3,7 | 4,5 | 3,8 | 6,7 | 5,9 | 8,0 | | yhteensä | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot | 0,3 | -0,3 | -0,3 | -0,3 | -0,2 | -0,1 | -0,1 | 0,0 | | ja ‑kulut, | | | | | | | | | | netto | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | 0,0 | 0,0 | | osakkuusyhtiöid | | | | | | | | | | en tuloksesta | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen | 4,5 | 6,8 | 3,4 | 4,2 | 3,5 | 6,7 | 5,8 | 8,0 | | veroja | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -1,5 | -1,8 | -1,0 | -1,4 | 0,8 | -2,0 | -2,3 | -1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernin tulos | 3,0 | 5,0 | 2,5 | 2,9 | 4,3 | 4,7 | 3,5 | 6,9 | | jatkuvista | | | | | | | | | | toiminnoista | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- TUNNUSLUKUJA -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, M€ | 375,9 | 463,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihdon muutos, % | -18,8 | 19,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate, M€ | 36,4 | 42,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalennukset, M€ | 17,0 | 18,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos, M€ | 19,5 | 24,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 5,2 | 5,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja, M€ | 18,9 | 24,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 5,0 | 5,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto, % | 4,5 | 7,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto, % | 6,1 | 8,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset rahoitusvelat kauden lopussa, M€ | 62,8 | 19,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korollinen nettorahoitusvelka kauden | -150,2 | -58,2 | | lopussa, M€ | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 73,4 | 77,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste, % | -46,6 | -20,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit, M€ | 10,0 | 26,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 2,7 | 5,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tutkimus- ja tuotekehityskulut, M€ | 6,1 | 5,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 1,6 | 1,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö keskimäärin | 627 | 719 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos per osake jatkuvista toiminnoista, | 0,09 | 0,12 | | euroa | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta per osake, euroa | 0,33 | 0,34 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma per osake, euroa | 2,06 | 1,79 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä kauden | | | | aikana, 1 000 kpl*) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-osakkeet | 121 666 | 122 310 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kantaosakkeet | 34 268 | 34 294 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 155 934 | 156 605 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 1 000 | | | | kpl*) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-osakkeet | 121 894 | 121 516 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kantaosakkeet | 34 250 | 34 276 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 156 145 | 155 793 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan markkina-arvo kauden lopussa, | | | | M€*) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-osakkeet | 324,2 | 178,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kantaosakkeet | 93,2 | 56,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 417,4 | 234,8 | -------------------------------------------------------------------------------- *)Osakkeiden lukumäärä, joka ei sisällä konsernin omistamia omia osakkeita TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto, % | Tulos ennen veroja - tuloverot*) | | (ROE) | ----------------------------------------- x 100 | | | Oma pääoma (keskimäärin vuoden aikana) | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman | Tulos ennen veroja + rahoituskulut*) | | tuotto, % (ROI) | ----------------------------------------- x 100 | | | Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat | | | (keskimäärin vuoden aikana) | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | Oma pääoma | | | ----------------------------------------- x 100 | | | Taseen loppusumma - saadut ennakot | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset | Korolliset rahoitusvelat - rahavarat ja käypään | | nettorahoitusvelat | arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat likvidit | | | rahoitusvarat | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste, % | Korolliset nettorahoitusvelat | | | ----------------------------- x 100 | | | Oma pääoma | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos per osake*) | Emoyrityksen osakkeenomistajille kuuluva | | | tilikauden tulos | | | ------------------------------------------------ | | | - | | | Tilikauden keskimääräinen osakeantioikaistu | | | osakkeiden lukumäärä**) | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | Liiketoiminnan rahavirta | | per osake | ------------------------------------------------ | | | - | | | Tilikauden keskimääräinen osakeantioikaistu | | | osakkeiden lukumäärä | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma per osake | Emoyrityksen osakkeenomistajille kuuluva oma | | | pääoma | | | ------------------------------------------------ | | | - | | | Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden | | | lopussa | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan markkina-arvo | Osakeantioikaistu, tilikauden viimeinen | | | kaupantekokurssi x osakkeiden lukumäärä kauden | | | lopussa ilman konsernin hallussa olevia omia | | | osakkeita | -------------------------------------------------------------------------------- *)Tunnuslukujen laskennassa on käytetty jatkuvien toimintojen tulosta **) Ei sisällä osakkeita, joihin liittyy mahdollinen palautusvelvollisuus