Tieto OyjPörssitiedote 16.2.2010, klo 9.00 Tieto Oyj:n hallituksen valiokunnat esittävät yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi seuraavasti: 1 Hallituksen kokoonpano ja palkkiot Hallituksen palkitsemis- ja nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi kahdeksan ja nykyisten hallituksen jäsenten Kimmo Alkion, Risto Perttusen, Markku Pohjolan ja Olli Riikkalan valitsemista uudelle toimikaudelle. Lisäksi uusiksi jäseniksi palkitsemis- ja nimitysvaliokunta ehdottaa Christer Gardellia, Kurt Jofsia, Eva Lindqvistia ja Teuvo Salmista. Nykyisistä hallituksen jäsenistä Bruno Bonati, Mariana Burenstam Linder ja Anders Ullberg ovat ilmoittaneet, etteivät he ole käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa. Jäsenten toimikausi jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun. Kaikki ehdotetut ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan. Christer Gardell (s. 1960) on Cevian Capitalin perustaja ja toimitusjohtaja. Cevian Capital on pääasiassa eurooppalaisiin julkisiin osakeyhtiöihin sijoittava rahasto päätoimipaikkanaan Tukholma. Gardell on valmistunut kauppatieteen maisteriksi Tukholman kauppakorkeakoulusta, minkä lisäksi hän on suorittanut opintoja London Business Schoolissa. Hän on tällä hetkellä Metso Oyj:n hallituksen jäsen. Kurt Jofs (s. 1958), DI, on hankkinut laajan kokemuksen eri teollisuuden aloilta. Vuosina 2003-2008 hän toimi varatoimitusjohtajana Ericsson-konsernissa ja vastasi Networks-liiketoimintayksiköstä. Hän on tällä hetkellä Northern Hotels Holding AB:n hallituksen puheenjohtaja sekä ASA Transport AB:n hallituksen jäsen. Eva Lindqvist (s. 1958), DI, MBA Melbournen yliopisto, on työskennellyt useissa eri tehtävissä Ericsson-konsernissa vuosina 1981-1999. Lisäksi hän on toiminut monissa johtotehtävissä TeliaSonera AB:ssa, mm.Mobile Business- ja International Carrier -toiminnoissa. Hän on tällä hetkellä mm. Schibsted ASA:n ja Assa Abloy AB:n hallituksen jäsen. Teuvo Salminen (s. 1954) KTM, MBA Helsingin kauppakorkeakoulu, KHT-tutkinto, työskentelee Pöyry Oyj:ssä vanhempana neuvonantajana ja on toiminut 31.12.2009 asti toimitusjohtajan sijaisena. Hän aloitti Pöyryssä vuonna 1985 ja on toiminut useissa eri tehtävissä, mm. talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hän on ollut CapMan Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2001, varapuheenjohtaja vuodesta 2005 ja on vuoden 2010 alusta toiminut CapMan Oyj:n neuvonantajana. Lisäksi hän on ollut YIT Oyj:n hallituksen jäsen vuosina 2001-2009. Yhtiön henkilöstö valitsee lisäksi hallitukseen kaksi varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Henkilöstön valitsemat jäsenet ovat Anders Eriksson (varajäsen Bo Persson) ja Jari Länsivuori (varajäsen Esa Koskinen). Valiokunta ehdottaa hallituksen jäsenille samansuuruisia palkkioita kuin edellisenä vuonna eli kuukausipalkkio hallituksen jäsenelle 2 500 euroa, varapuheenjohtajalle 3 800 euroa ja puheenjohtajalle 5 700 euroa. Jos valiokunnan puheenjohtaja on joku muu kuin hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, valiokunnan puheenjohtajan kuukausipalkkioksi ehdotetaan 3 800 euroa. Lisäksi ehdotetaan, että hallituksen jäsenille maksetaan 800 euron kokouspalkkio jokaiselta hallituksen kokoukselta sekä hallituksen pysyvän tai tilapäisesti asetetun valiokunnan kokoukselta. Tieto-konsernin palveluksessa oleville hallituksen jäsenille ei yhtiön käytännön mukaan makseta palkkiota. 2 Tilintarkastajan palkkio ja valitseminen Hallituksen tarkastus- ja riskivaliokunta ehdottaa, että valittavalle tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan laskun mukaan valiokunnan hyväksymien hankintaperiaatteiden mukaisesti. Tarkastus- ja riskivaliokunta ehdottaa, että tilikaudelle 2010 tilintarkastajaksi valitaan uudelleen KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Ehdotukset kuvataan myös myöhemmin julkistettavassa yhtiökokouskutsussa. Lisätietoja: Jouko Lonka, lakiasiainjohtaja, puh. 02072 68719, 0400 424 451, jouko.lonka@tieto.com TIETO OYJ JAKELU NASDAQ OMX Helsinki NASDAQ OMX Stockholm Keskeiset tiedotusvälineet Tieto on palveluyhtiö, joka tarjoaa tietotekniikka-, tuotekehitys- ja konsultointipalveluja. Noin 16 000 asiantuntijaamme tekevät meistä yhden johtavista tietotekniikan palveluyrityksistä Pohjoismaissa ja tietyillä segmenteillä globaalin markkinajohtajan. Olemme erikoistuneet alueisiin, joilla asiakkaiden liiketoiminnan ja tarpeiden tuntemuksemme on syvintä. Vahva asiakaskeskeisyys ja pohjoismainen asiantuntemus erottavat meidät kilpailijoistamme. www.tieto.com <http://www.tieto.com/> [HUG#1384778]
Tiedon hallituksen valiokuntien ehdotukset 25.3.2010 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle
| Source: Tieto