TURUN KAAPELITELEVISIO OY LANSEERAA UUDEN KAAPELI-TV-TILAUS-VIDEOPALVELUN (VOD) TELESTEN TEKNOLOGIAN AVULLA


TELESTE OYJ	LEHDISTÖTIEDOTE	6.4.2010	KLO 14:00                                 


TURUN KAAPELITELEVISIO OY LANSEERAA UUDEN KAAPELI-TV-TILAUS-VIDEOPALVELUN (VOD) 
TELESTEN TEKNOLOGIAN AVULLA                                                     

Suomen ensimmäinen kaapelitelevisiotekniikkaan perustuva tilausvideo-palvelu    
lanseerataan keväällä 2010. Turun Kaapelitelevisio Oy aloittaa huhtikuussa      
tilausvideopalvelun (VOD) testijakelun Turun alueen kaapelitelevisioverkossa.   
Syksymmällä, testivaiheen jälkeen, asiakkaat voivat tilata elokuvia oman        
mielenkiintonsa mukaan. Tilausvideopalvelu toimii Telesten kehittämällä MyCast- 
sovellusalustalla.                                                              

Tilausvideopalvelu tulee muuttamaan katselutottumuksia lähivuosina              
merkittävästi. Yhä useampi kuluttaja arvostaa mahdollisuutta valita itse        
ohjelmasisältönsä ja sen katseluajankohdan. Palvelun etuna on myös se, ettei    
siinä ole sitovia minimitilausaikoja. Uuden tilausvideopalvelun myötä Turun     
Kaapelitelevisio pystyy entistä paremmin vastaamaan muuttuviin                  
kuluttajatarpeisiin, sillä se on kaikkien nykyisten kaapelitelevisioasiakkaiden 
käytettävissä milloin tahansa.                                                  

Kaapelitekniikalla toimiva tilausvideopalvelu on helppo ja edullinen vaihtoehto,
sillä palvelut toimivat asiakkaan nykyisillä kaapeliverkon vastaanottimilla.    
Ohjelmakortin lisäksi erillisiä lisälaitteita ei tarvita. Elokuva tilataan Turun
Kaapelitelevision nettisivustolta ja se on valmis katsottavaksi asiakkaan omalta
tv-näytöltä. Elokuvien hinnat ovat 3-7 € riippuen kategoriasta ja laskutus      
tapahtuu kuukausittain käytön mukaan.                                           

”Olen erittäin iloinen, että meillä on kehityksen kärjessä ennakkoluulottomasti 
toimiva operaattori. Telesten MyCast -sovellusalustan ja videokeskuslaitteiston 
avulla Turun Kaapelitelevisio pystyy tarjoamaan asiakkailleen aivan uudenlaisen 
palvelun ja käyttäjäkokemuksen, jossa asiakas itse hallitsee                    
elokuvankatseluaan,” sanoo Telesten toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara.           

”Turun Kaapelitelevision tilausvideojärjestelmä on ensimmäinen laatuaan         
Suomessa. Tarjoamme asiakkaillemme ratkaisun, joka ei edellytä kalliita uusia   
päätelaitteita, vaan on helposti ja edullisesti otettavissa käyttöön.           
Järjestelmän avoin laitestandardi mahdollistaa asiakaspäätelaitteiden valinnan  
ja tulevan kehityksen tarpeiden mukaan. Turun Kaapelitelevision tilausvideoita  
voi katsella niin edullisella perusboxilla kuin viimeistä huutoa olevalla       
teräväpiirtoboksillakin”, kertoo Turun Kaapelitelevision toimitusjohtaja Samuli 
Salanterä tyytyväisenä.                                                         


Lisätietoa:                                                                     

Jukka Rinnevaara,                                                               
Toimitusjohtaja, Teleste Oyj                                                    
Puh 02 2605611                                                                  
Gsm 0400 747488                                                                 
jukka.rinnevaara@teleste.com                                                    


Samuli Salanterä                                                                
Toimitusjohtaja, Oy Turun Kaapelitelevisio-                                     
Åbo Kabeltelevision Ab                                                          
Puh 02 478 0800                                                                 
Gsm 044 505 5000                                                                
samuli.salantera@turunkaapelitv.fi                                              


Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu kansainvälinen teknologiakonserni, joka on
erikoistunut laajakaistaisen liikkuvan kuvan ja tietoliikenteen järjestelmiin ja
palveluihin. Liiketoimintamme on jaettu kahteen liiketoiminta-alueeseen: Video  
and Broadband Solutions sekä Network Services, joissa molemmilla osa-alueilla   
kuulumme maailman johtaviin yrityksiin. Liikkuva videokuva on kaiken            
liiketoimintamme ytimessä, ja keskitymmekin kuvan ja datan käsittelyyn, siirtoon
sekä hallintaan niin operaattoreille kuin julkiselle sektorille, jotka          
puolestaan tarjoavat moninaisia videokuvaan liittyviä informaatio-, viihde- ja  
turvapalveluita loppukäyttäjille. Video and Broadband Solutions                 
-liiketoiminta-alueemme keskittyy laajakaista-tilaajaverkojen,                  
videopalvelualustojen sekä videovalvontasovellusten tuoteratkaisuihin. Network  
Services - alueemme keskittyy kokonaisvaltaisiin palveluratkaisuihin, kuten     
verkkojen rakentaminen, uudistaminen sekä huolto, ylläpito- ja                  
suunnittelupalveluihin. Vuonna 2009 Telesten liikevaihto oli 142 miljoonaa euroa
ja konsernin palveluksessa vuoden lopussa oli 1260 henkilöä. Yrityksellä on noin
30 omaa toimipistettä eri puolilla maailmaa ja sen liikevaihdosta yli 90 %      
kertyy ulkomailta. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.      
Lisätietoja yrityksestä saa osoitteesta: www.teleste.com                        


Turun Kaapelitelevisio Oy on vuodesta 1985 alkaen toiminut paikallinen, yksi    
Suomen suurimmista kaapeli-tv-operaattoreista, joka tarjoaa tv- ja              
radiopalveluja Turun talousalueella ja Varsinais-Suomessa. Turun ja Kaarinan    
alueella valikoimaan kuuluvat myös kaapelilaajakaistapalvelut niin              
kotitalouksiin kuin taloyhtiöihinkin. Yhtiön palvelujen piirissä on yli 85 000  
kotitaloutta. Yhtiö tarjoaa lisäksi paikalliskanavan Turku TV:n maanpäällisessä 
jakeluverkossa. Ohjelmatarjonnassa on kaikkiaan yli 140 tv- ja radiokanavaa.    
Maksuttomia, perustarjonnassa olevia tv-kanavia on 24.  Yhtiön suurimmat        
omistajat ovat TS-Yhtymä, Turun kaupunki ja Förlags Ab Sydvästkusten.