Finnairin liikenne on piristymässä. Kasvu tulee reittiliikenteestä ja erityisesti Suomen ulkopuolelta. Reittiliikenne kasvoi maaliskuussa 19 prosenttia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Reittilentojen matkustajakäyttöaste nousi yli 12 prosenttiyksikköä. Tammi-maaliskuussa reittiliikenteen keskituotto henkilökilometriltä oli seitsemän prosenttia alle viime vuoden. "Liikematkustuksen kysynnän painopiste on siirtynyt Suomen ulkopuolelle. Erityisesti kaukoliikenteen bisnesluokka myy aiempaa selvästi paremmin. Lentolippujen hintataso on kuitenkin vielä alhaalla", Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund kertoo. Finnairin koko liikenne kasvoi vain vajaat kaksi prosenttia, koska lomalentojen kysyntä on laskenut yli 30 prosenttia. Reittilennoilla kulki 600 000 matkustajaa, mikä on kymmenen prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko liikenteen matkustajamäärä maaliskuussa oli vajaat 700 000. Aasian-liikenne kasvoi maaliskuussa 27 prosenttia. Aasian-lennoilla matkusti 114 000 matkustajaa. Myös käyttöaste Aasian-liikenteessä oli maaliskuussa hyvällä tasolla, lähes 87 prosentissa. Koko liikenteen matkustajakäyttöaste oli 80 prosenttia. "Onnistuneen kapasiteetin hallinnan ansiosta, koneet lentävät aiempaa täydempinä. Käyttöasteen paraneminen 12 prosenttiyksiköllä on poikkeuksellista", Haglund luonnehtii. Pohjois-Amerikan-liikenne kasvoi lähes 25 prosentilla ja Euroopan-liikenne 11 prosentilla. Käyttöaste Pohjois-Amerikan-lennoilla oli 85 prosenttia ja Euroopan-liikenteessä 70 prosenttia. Kotimaan-liikenteessä Finnair on suunnitellusti vähentänyt kapasiteettiaan. Maaliskuussa kotimaanliikenne väheni yli neljällä prosentilla ja kapasiteettia leikattiin 12 prosentilla. Lomaliikenne väheni maaliskuussa 31 prosenttia, mutta käyttöaste pidettiin 89 prosentissa 33 prosentin kapasiteettileikkauksilla. Reittilennoilla kuljetetun rahdin määrä kasvoi maaliskuussa 24 prosentilla. Aasian-lennoilla rahtia kuljetettiin yli 30 prosenttia viimevuotista enemmän. Maaliskuussa reittiliikenteen lennoista ajoissa saapui lähes 84 prosenttia, mikä on hiukan yli seitsemän prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuonna. Koko liikenteen täsmällisyys laski kuusi prosenttiyksikköä 82 prosenttiin. LENTOLIIKENTEEN SUORITTEET MAALISKUU 2010, TILIVUOSI 2010 -------------------------------------------------------------------------------- | | MAALISK | MUUTOS | TAMMI-MAAL | MUUTOS | | | UU | % | ISKUU 2010 | % | | | 2010 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | KOKO LIIKENNE YHTEENSÄ | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 684,3 | 2,4 | 1 839,1 | -2,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 2 299,3 | -9,3 | 6 560,2 | -11,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 1 871,0 | 1,8 | 5 251,2 | -5,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 81,4 | 8,9 p | 80,0 | 4,9 p | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahti ja posti tn | 9 255,5 | 22,4 | 24 957,6 | 23,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut tonnikilometrit | 325,8 | -12,8 | 940,1 | -14,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt tonnikilometrit | 222,1 | 7,8 | 617,5 | 1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaiskäyttöaste % | 68,2 | 13,0 p | 65,7 | 10,4 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | REITTILIIKENNE YHTEENSÄ | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 596,1 | 9,5 | 1 588,5 | 3,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 1 810,9 | 0,5 | 5 123,4 | -2,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 1 437,6 | 19,1 | 3 927,4 | 7,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 79,4 | 12,4 p | 76,7 | 7,2 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | EUROOPAN REITTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 312,3 | 11,4 | 846,5 | 7,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 611,7 | -4,7 | 1 728,6 | -5,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 429,1 | 10,8 | 1 155,2 | 6,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 70,1 | 9,8 p | 66,8 | 7,1 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | POHJOIS-AMERIKAN REITTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 12,5 | 24,7 | 31,7 | -0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 97,2 | 13,4 | 270,3 | 2,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 82,6 | 24,7 | 209,2 | -0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 85,0 | 7,7 p | 77,4 | -1,8 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | AASIAN REITTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 114,2 | 25,0 | 320,3 | 8,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 961,7 | 5,1 | 2 757,9 | -0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 833,9 | 26,9 | 2 338,8 | 10,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 86,7 | 14,9 p | 84,8 | 8,0 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KOTIMAAN REITTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 157,0 | -3,3 | 390,0 | -5,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 140,3 | -11,8 | 366,7 | -11,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 92,0 | -4,5 | 224,3 | -5,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 65,6 | 5,0 p | 61,2 | 3,6 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LOMALIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 88,2 | -28,9 | 250,7 | -30,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 488,4 | -33,5 | 1 436,8 | -32,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 433,5 | -31,2 | 1 323,8 | -30,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 88,7 | 3,0 p | 92,1 | 3,1 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahti reittiliikenteessä yhteensä | 9 058,6 | 24,1 | 24 359,8 | 25,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Euroopan rahtiliikenne tn | 1 753,0 | 3,1 | 4 695,6 | 3,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Pohjois-Amerikan rahtiliikenne | 777,3 | 67,2 | 1 959,1 | 31,0 | | tn | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Asian rahtiliikenne tn | 6 300,7 | 30,5 | 17 087,7 | 34,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Kotimaan rahtiliikenne tn | 227,5 | -25,4 | 617,4 | -19,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahti lomaliikenteessä tn | 196,9 | 69,4 | 597,8 | 74,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Säännöllinen rahticharter tn | 0,0 | -100,0 | 0,0 | -100,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisrahti- ja posti tn | 9 255,5 | 22,4 | 24 957,6 | 23,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut rahtitonnikilometrit* | 71,6 | -8,6 | 207,3 | -11,7 | | milj. | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt rahtitonnikilometrit milj. | 54,5 | 31,3 | 146,9 | 31,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahtiliikenteen | 76,1 | 23,1 p | 70,9 | 23,3 p | | kokonaiskäyttöaste* % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Pohjois-Amerikan | 100,0 | 39,8 p | 90,1 | 26,7 p | | rahtiliikenteen käyttöaste* % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Aasian rahtiliikenteen | 88,3 | 21,8 p | 82,8 | 24,8 p | | käyttöaste* % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- - * Laskentaperusteena on käytetty keskimääräistä operatiivista kuljetuskapasiteettia - p: prosenttiyksikköä - Muutos %: muutos edellisvuoteen nähden - Myydyt henkilökilometrit: Matkustajien lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä - Tarjotut henkilökilometrit: Tarjottujen paikkojen lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä - Tarjotut tonnikilometrit: Matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjottujen tonnien määrä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä - Matkustajakäyttöaste: Myytyjen henkilökilometrien osuus tarjotuista henkilökilometreistä - Kokonaiskäyttöaste: Myytyjen tonnikilometrien osuus tarjotuista tonnikilometreistä Seuraava tilasto julkaistaan 10.5.2010. Finnair Oyj Viestintä 7.4.2010 Lisätietoja: Lasse Heinonen, talousjohtaja, varatoimitusjohtaja, puh. 09 818 4950 Christer Haglund, viestintäjohtaja, puh. 09 818 4007 Taneli Hassinen, johtaja, talousviestintä ja sijoittajasuhteet, puh. 09 818 4976 Petteri Kostermaa, johtaja, liikenteen suunnittelu, puh. 09 818 8504