OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.4.2010 KLO 15.00 OKMETIC OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ, HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN JA TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS YHTIÖKOKOUKSESSA Okmetic Oyj:n varsinainen yhtiökokous 7.4.2010 vahvisti vuoden 2009 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille. Vuodelta 2009 jaetaan osinkoa 0,05 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan maanantaina 19.4.2010. Lisäksi yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhtiöjärjestyksen muuttamisesta, hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta sekä hallitukselle annettavaksi antivaltuudeksi. Tilinpäätöksen vahvistaminen Yhtiökokous vahvisti Okmetic Oyj:n vuoden 2009 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen. Vastuuvapaus Yhtiökokous myönsi tilikauden 2009 aikana toimineille hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille vastuuvapauden. Voitonjako Yhtiökokous päätti, että osinkoa jaetaan 0,05 euroa osakkeelta. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 12.4.2010. Osinko maksetaan maanantaina 19.4.2010. Hallituksen jäsenet ja hallituksen puheenjohtaja Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin viisi. Hallituksen jäseniksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti valittiin uudelleen Tapani Järvinen, Hannu Martola, Pekka Salmi ja Henri Österlund sekä uutena jäsenenä Esa Lager. Välittömästi yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Henri Österlundin ja varapuheenjohtajaksi Esa Lagerin. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenille toimikaudelta nykyiset palkkiot: puheenjohtaja 34 800 euroa, varapuheenjohtaja 26 100 euroa ja muut jäsenet 17 400 euroa. Tilintarkastaja Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Mikko Nieminen. Tilintarkastajien palkkio suoritetaan kohtuullisen laskun mukaan. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi. Uusi yhtiöjärjestys on liitteenä. Omien osakkeiden hankkiminen ja/tai pantiksi ottaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen tekemän ehdotuksen hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta. Valtuutuksen nojalla voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi enintään 1 688 750 kappaletta omia osakkeita, joka vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, kuitenkin enintään 7.10.2011 saakka. Valtuutus kumoaa ylimääräisen yhtiökokouksen 6.11.2008 antaman valtuutuksen omien osakkeiden hankintaan. Osakepääoman korottaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen tekemän ehdotuksen hallituksen valtuuttamisesta päättämään osakepääoman korottamisesta. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 3 377 500 osaketta, mikä vastaa noin 20 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hallitus valtuutettiin päättämään kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee uusien osakkeiden antamista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua suunnatusti. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka eikä kumoa ylimääräisen yhtiökokouksen 6.11.2008 antamaa valtuutusta omien osakkeiden luovuttamiseen. Toimitusjohtajan katsaus yhtiökokouksessa Toimitusjohtaja Kai Seikun esitys on luettavissa yhtiön kotisivuilla www.okmetic.com <http://www.okmetic.com/> Media-osiossa kohdassa Esitysmateriaalit. OKMETIC OYJ Kai Seikku Toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Kai Seikku, Okmetic Oyj Puh. (09) 5028 0232, sähköposti: kai.seikku@okmetic.com Talousjohtaja Esko Sipilä, Okmetic Oyj, puh. (09) 5028 0286, sähköposti: esko.sipila@okmetic.com Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.okmetic.com <http://www.okmetic.com/> LIITE OKMETIC OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 § Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Okmetic Oyj ja kotipaikka Vantaa. 2 § Toimiala Yhtiön toimialana on koti- ja ulkomailla elektroniikkateollisuuden raaka-aineiden tuotekehitys, valmistus ja kauppa sekä näihin toimintoihin ja alan materiaalien käyttöön liittyvä konsultti-, palvelu- ja suunnittelutoiminta. Toimialansa rajoissa yhtiö voi myös perustaa koti- ja ulkomaisia yhteisöjä, hankkia niiden osakkeita tai osuuksia, antaa takauksia sekä pantata omaisuuttaan. 3 § Arvo-osuusjärjestelmä Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään. 4 § Hallitus Yhtiön hallinnosta huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään kahdeksan (8) varsinaista jäsentä. Hallituksen voidaan lisäksi valita enintään kahdeksan (8) varajäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalin jälkeisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. 5 § Toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen Hallitus valitsee yhtiölle toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen ja päättää heidän palkkaeduistaan. 6 § Edustaminen Yhtiötä edustavat hallituksen puheenjohtaja yhdessä toisen hallituksen jäsenen kanssa, toimitusjohtaja yksin, sekä hallituksen siihen valtuuttamat henkilöt. 7 § Tilintarkastaja Yhtiössä on yksi varsinainen tilintarkastaja. Tilintarkastajan tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy vaalin jälkeisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 8 § Tilikausi Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi. 9 § Varsinaisen yhtiökokouksen aika ja paikka Osakkeenomistajat kokoontuvat vuosittain yhtiökokoukseen, joka pidetään viimeistään kesäkuun 30. päivänä. Yhtiökokous voidaan pitää yhtiön kotipaikan lisäksi vaihtoehtoisesti Helsingissä tai Espoossa. 10 § Kutsu yhtiökokoukseen Hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle. Kutsu on toimitettava jokaiselle osakasluetteloon merkitylle osakkeenomistajalle aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää, julkaisemalla kutsu yhtiön internet-sivuilla tai yhdessä tai useammassa hallituksen nimeämässä laajalevikkisessä päivälehdessä tai toimittamalla kutsu kirjatussa kirjeessä tai luovuttamalla kutsu osakkeenomistajalle kuittausta vastaan. Osakkeenomistajan on, saadakseen osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen päivää ennen kokousta. 11 § Varsinainen yhtiökokous Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä: 1. yhtiön tilinpäätös ja toimintakertomus, ja 2. tilintarkastuskertomus, päätettävä: 3. tilinpäätöksen vahvistamisesta, 4. toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto antaa aihetta sekä päivämäärästä, josta alkaen osinko on osakkaiden nostettavissa, 5. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, 6. hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista, 7. hallituksen jäsenten lukumäärästä, 8. muut kokouskutsussa mainitut asiat, valittava: 9. hallituksen jäsenet, 10. tilintarkastaja. LYHYESTI OKMETICISTA Take it higher Teknologiayhtiö Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle sekä myy teknologiaosaamistaan aurinkokennoteollisuudelle. Okmetic tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja, jotka lisäävät heidän kilpailukykyään ja kannattavuuttaan. Okmeticin kiekot ovat osa jalostusketjua, jonka lopputuotteet parantavat ihmisten välistä vuorovaikutusta ja elämän laatua. Yhtiön tuotteet perustuvat asiakkaille lisäarvoa tuottavaan korkean teknologian osaamiseen, innovatiiviseen tuotekehitykseen ja tehokkaaseen tuotantoprosessiin. Okmeticilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta ja myyntiverkosto, tehtaat Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä sopimusvalmistusta Japanissa ja Kiinassa. Okmetic on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä tunnuksella OKM1V. Lisätietoja yhtiöstä saa kotisivuilta: www.okmetic.com. [HUG#1401108]
OKMETIC OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ, HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN JA TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS YHTIÖKOKOUKSESSA
| Source: Okmetic Oyj