GLISTEN OSAKSI RAISIOTA 8.4.2010


Raisio Oyj, pörssitiedote 8.4.2010                                              

GLISTEN OSAKSI RAISIOTA 8.4.2010                                                

Raision kasvujakso etenee suunnitellusti, kun englantilaisen välipalatuotteita  
valmistavan Glisten plc:n osto sai lainvoiman 8.4.2010 siihen liittyvien        
juridisten ehtojen toteuduttua. Glisten on tehnyt hakemuksen yhtiön osakkeiden  
listauksen lopettamiseksi Lontoon pörssin AIM-listalla perjantaina 9.4.2010 klo 
9.00 Suomen aikaa.                                                              

Glistenin osakkeenomistajat hyväksyivät maaliskuussa 98 prosentin enemmistöllä  
Raision tekemän julkisen ostotarjouksen, joka oli 1,61 euroa (1,40 puntaa)      
osakkeelta. Raisio maksaa Glistenin koko osakekannasta 22,8 miljoonaa euroa     
(19,8 miljoonaa puntaa) sekä ottaa vastatakseen yhtiön korolliset nettovelat.   
Kauppahinta maksetaan Glistenin osakkeenomistajille viimeistään 22.4.2010.      

Yrityskaupan toteuduttua Glisten Ltd:n omistaa Raisio UK Ltd, josta Raisio Oyj  
omistaa 85 prosenttia ja Glistenin ylin johto 15 prosenttia. Lisäksi Glistenin  
toimitusjohtaja, MBA Paul Simmonds on nimitetty Raisio-konsernin johtoryhmän    
jäseneksi 8.4.2010 alkaen. Glistenin tulos raportoidaan osana Raision           
Brändit-yksikön lukuja vuoden toisesta neljänneksestä alkaen.                   

Glisten on kasvava, kuluttajalähtöisiä, innovatiivisia ja terveellisiä          
välipalatuotteita valmistava yhtiö. Sen tuotteita myydään heräteostopaikoissa   
sekä vähittäiskaupoissa. Tuotekategorioissaan yhtiön tunnettuja brändejä ovat   
mm. Fruitus ja Dormen's. Glisten valmistaa lisenssisopimuksilla mm. Weight      
Watchers ja Sun-Maid -brändeillä myytäviä tuotteita. Yhtiön merkittäviä         
asiakkaita ovat myös suuret eurooppalaiset elintarvikevalmistajat. Glistenin    
maaliskuussa 2010 julkistaman, heinä-joulukuun 2009 puolivuotistuloksen mukaan  
yhtiön liikevaihto kasvoi vertailuvuodesta yli 10 prosenttia ja liiketulos      
parani.                                                                         

Raision toimitusjohtaja Matti Rihko: "Yritysosto tarjoaa molemmille osapuolille 
hyvät kasvun mahdollisuudet sekä laajentumisen pieniin mutta kasvaviin          
tuotekategorioihin uusilla markkina-alueilla. Työ Raision tuotteiden            
lanseeraamiseksi Englannin markkinoille ja vastaavasti Glistenin tuotteiden     
lanseeraamiseksi Suomen ja lähialueiden markkinoille on jo aloitettu. Jatkamme  
kasvun ja kansainvälistymisen tiellä ja teemme aktiivisesti työtä uusien,       
Raisiolle sopivien tuotekategorioiden ja markkinoiden löytämiseksi."            

Lisätietoja Glistenistä löytyy osoitteesta www.glisten.plc.uk.                  
Vaihtokurssina on käytetty 1 € = 0,87 £.                                        

RAISIO OYJ                                                                      

Heidi Hirvonen                                                                  
viestintäpäällikkö                                                              
puh. 050 567 3060                                                               

Lisätietoja:                                                                    
toimitusjohtaja Matti Rihko, puh. 0400 830 727                                  



Jakelu                                                                          
NASDAQ OMX                                                                      
Keskeiset mediat                                                                
www.raisio.com