OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET


OLVI OYJ			8.4.2010 PÖRSSITIEDOTE

				
OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Olvi Oyj jakaa 0,80 euroa osinkoa vuodelta 2009. Yhtiökokous valtuutti
hallituksen hankkimaan omia A-osakkeita ja päättämään omien A-osakkeiden
luovuttamisesta. 
 
OLVI OYJ JAKAA 0,80 EURON OSINGON VUODELTA 2009

Olvi Oyj:n 8.4.2010 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2009
tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja
toimitusjohtajalle. 

Olvi Oyj jatkaa aktiivista ja tulokseen perustuvaa osingonjakopolitiikkaa.

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa sekä K- että A-sarjan
osakkeille tilivuodelta 2009 osinkoa 0,80 euroa. Maksettavaksi päätetty osinko
on 37,2 prosenttia Olvi-konsernin osakekohtaisesta tuloksesta. Osinkojen
kokonaismäärä on 8,3 miljoonaa euroa. 

Osinko maksetaan 20.4.2010 osakkaalle, joka viimeistään täsmäytyspäivänä
13.4.2010 on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon. 

YHTIÖKOKOUKSEN HENKILÖVALINNAT

Yhtiökokous valitsi nykyiset hallituksen jäsenet; hallituksen puheenjohtaja,
kauppatieteiden maisteri, Heikki Hortlingin Iisalmesta, talous- ja
rahoitusjohtaja, oikeustieteiden kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Esa
Lagerin Kauniaisista, asianajaja, varatuomari, Heikki Sinnemaan Iisalmesta ja
hallintotieteiden maisteri, Harri Sivulan Tuusulasta uudelleen hallituksen
jäseneksi. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin johtaja, tekniikan tohtori,
Tarja Pääkkösen Helsingistä. 

Varsinaiseksi tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KHT-yhteisö
PricewaterhouseCoopers Oy:n, päävastuullisena tilintarkastajanaan Sami Posti,
KHT seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka. 

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 

Hallitus valitsi 8.4.2010 pitämässään järjestäytymiskokouksessa
puheenjohtajaksi Heikki Hortlingin ja varapuheenjohtajaksi Esa Lagerin. 

PÄÄTÖS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISESTA 

Olvi Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen 10 §:n
kuulumaan seuraavasti: 

Kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan julkaisemalla kutsu pörssitiedotteella ja
yhtiön internetsivuilla sekä hallituksen niin päättäessä, yhdessä
laajalevikkisessä hallituksen määräämässä sanomalehdessä aikaisintaan kolme (3)
kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin joka
tapauksessa viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:n
2 momentissa tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. 

Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava
yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla
aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta. Lisäksi on otettava huomioon,
mitä osakeyhtiölaissa on sanottu oikeudesta osallistua arvo-osuusjärjestelmään
kuuluvan yhtiön yhtiökokoukseen. 

PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA 

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat
käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen
yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien
osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään 245.000
A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä
osakepääomaa alentamalla. 

Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi
vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien
rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään tai
mitätöitäviksi. Omien osakkeiden hankkiminen toteutettaisiin hallituksen
päätöksen mukaisesti arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin
Pörssissä osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta
suoritetaan myyjille Nasdaq OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n
sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. 

Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 prosenttia yhtiön koko
osakemäärästä ja noin 1 prosenttia kaikista äänistä, osakkeiden hankinnalla ei
ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen
yhtiössä. 


PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN LUOVUTTAMISESTA

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat
käyttämättä olevat omien osakkeiden luovuttamisvaltuudet, valtuuttaa
hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiölle
hankittujen omien A-osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus käsittäisi kaikkien
hallitukselle annettujen hankintavaltuutusten perusteella hankittujen
osakkeiden luovuttamisen. 

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä
järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia
osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa,
investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja
sitouttamisjärjestelmään. 

Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja
luovutushinnan määrittelyperusteista. 


Lasse Aho
toimitusjohtaja
Puh. (017) 838 5200, 0400 203 600


Lisätietoja:
Heikki Hortling
hallituksen puheenjohtaja
Puh. (017) 838 5500, 0500 273 058


JAKELU:                                                                         

NASDAQ OMX Helsinki Oy                                                          
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.olvi.fi

Liite 1	Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle


                                              LIITE 1

HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2010

1. Hallitus ehdottaa, että Olvi Oyj:n 8.4.2010 pidettävä varsinainen
yhtiökokous, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden
hankkimisvaltuudet, valtuuttaisi hallituksen päättämän omien A-osakkeiden
hankkimisesta seuraavin ehdoin: 

Hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään
yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään
245.000 A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden
mitätöimistä osakepääomaa alentamalla. 

Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi
vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien
rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään tai
mitätöitäviksi. Omien osakkeiden hankkiminen toteutettaisiin hallituksen
päätöksen mukaisesti arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq OMX Oy:n
osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan
myyjille Nasdaq OMX Oy:n ohjesäännön ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaan
määräytyvässä maksuajassa. 

Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 % yhtiön koko
osakemäärästä ja noin 1 % kaikista äänistä, osakkeiden hankinnalla ei ole
merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. 

2. Hallitus ehdottaa, että Olvi Oyj:n 8.4.2010 pidettävä varsinainen
yhtiökokous, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden
luovuttamisvaltuudet, valtuuttaisi hallituksen päättämän omien A-osakkeiden
luovuttamisesta seuraavin ehdoin: 

Hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta 
lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden luovuttamisesta.
Valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle annettujen hankintavaltuutusten
perusteella hankittujen osakkeiden luovuttamisen. 

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä
järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia
osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa,
investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja
sitouttamisjärjestelmään. 

Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja
luovutushinnan määrittelyperusteista. 


Iisalmessa 15. päivänä maaliskuuta 2010
  
Olvi Oyj
Hallitus