TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.4.2010 KLO 17:00 TELESTE OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Teleste Oyj:n 9.4.2010 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti vuodelta 2009 maksettavan osingon suuruudeksi 0,08 euroa muille kuin yhtiön hallussa oleville omille osakkeille. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 14.4.2010 ja osinko maksetaan 21.4.2010. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2009. Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi kuusi henkilöä. Teleste Oyj:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Marjo Miettinen ja jäseniksi valittiin Pertti Ervi, Tero Laaksonen, Pertti Raatikainen, Kai Telanne ja Petteri Walldén. Hallituksen palkkiot päätettiin pitää ennallaan siten, että hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 40.000 euroa vuodessa ja muun jäsenen 25.000 euroa vuodessa. Lisäksi hallituksen jäsenille päätettiin maksaa kokouspalkkiona kullekin 250 euroa kokoukselta. Vuosipalkkio suoritetaan siten, että 40 prosentilla vuosipalkkion määrästä hankitaan hallituksen jäsenille Teleste Oyj:n osakkeita ja loppuosa suoritetaan rahana. Yhtiökokous päätti, että Teleste Oyj:lle valitaan yksi tilintarkastaja. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KPMG Oy Ab, joka on nimennyt päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Esa Kailialan. Tilintarkastajan palkkio päätettiin maksaa yhtiön hyväksymän laskun mukaan. YHTIÖJÄRJESTYKSEN 4 §:N, 9 §:N, 10 §:N ja 11 §:N MUUTTAMINEN Yhtiökokous päätti yhtiöjärjestyksen 4 §:n ja 10 §:n muuttamisesta siten, että hallitus valitsee yhtiökokouksen sijaan hallituksen puheenjohtajan. Yhtiökokous päätti yhtiöjärjestyksen 9 §:n muuttamisesta siten, että kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan Teleste Oyj:n internet-sivuilla ja sekä tieto yhtiökokouksen ajasta ja paikasta että yhtiön internet-sivujen osoite on julkaistava vähintään yhdessä hallituksen päättämässä sanomalehdessä viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin vähintään yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Yhtiökokous päätti poistaa lunastusvelvollisuutta koskevan yhtiöjärjestyksen 11 §:n. HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutuksen perusteella hallitus voi hankkia enintään 1.400.000 yhtiön omaa osaketta muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Hankkimisvaltuutus on voimassa vuoden 2011 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA SEKÄ OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää antaa uusia osakkeita enintään 10.000.000 kappaletta ja luovuttaa yhtiön hallussa olevia omia osakkeita enintään 1.779.985 kappaletta. Yhtiölle itselleen annettavien omien osakkeiden lukumäärä voi yhdessä hankintavaltuutuksen nojalla hankittujen omien osakkeiden kanssa olla enintään 1.400.000 kappaletta. Yhtiön antamien erityisten oikeuksien nojalla merkittävien uusien osakkeiden ja luovutettavien yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään yhteensä 5.000.000 kappaletta, joka määrä sisältyy edellä mainittuihin uusia osakkeita ja yhtiön hallussa olevia omia osakkeita koskeviin enimmäismääriin. Valtuutukset ovat voimassa vuoden 2011 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. Teleste Oyj Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara, puh 02 2605 866 tai 0400 747 488. JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.teleste.com