TELESTE OYJ SIJOITTAJAUUTINEN 15.4.2010 KLO 10:00 TELESTE YRITYSOSTOLLA SVEITSIN PALVELUMARKKINOILLE Teleste Oyj on tehnyt päänavauksen Sveitsin palvelumarkkinoille ostamalla paikallisen verkkojen ylläpitoon ja päivityksiin keskittyvän palveluyhtiön. Ostettu yritys on Freycom S.A., jonka pääliiketoiminta-alueena on kaapeli- ja taloverkkojen päivitys- sekä ylläpitopalvelut. Yhtiö toimii Sveitsin ranskankielisellä alueella päätoimipisteen sijaitessa Yverdonin kaupungissa. Yhtiön entinen omistaja Didier Frey jatkaa yhtiön toimitusjohtajana. Kaupan myötä Teleste aloittaa palveluliiketoiminnan markkinoilla, joilla Teleste on ollut jo pitkään merkittävä tuotteiden tarjoaja. Pääasiakkaina ovat Sveitsin kasvuhakuiset kaapelioperaattorit sekä FTTH-toimijat. Sveitsin kaapeliverkkojen kattavuusaste on yksi Euroopan korkeimmista ja markkinoilla toimii noin 250 paikallista operaattoria. Kaapeliverkkojen konsolidoitumisen jatkuminen on todennäköistä. Tällä hetkellä markkinoilla toimii yksi kansallisen tason kaapelioperaattori. Ostetun palveluyhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli noin 2,7 miljoonaa euroa. Yritysoston vaikutus Telesten liikevaihtoon vuoden 2010 osalta arvioidaan olevan noin 2 miljoonaa euroa. Kaupalla ei ole olennaista vaikutusta Telesten omavaraisuusasteeseen. Yritysoston myötä Telesten henkilöstö kasvaa noin 20 henkilöllä. Kauppa tuli voimaan 14.04.2010. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Telesten tavoitteena on kehittää operaattoreille tarjottavia paikallisia verkkoteknisiä palveluja Freycomin avulla osana Telesten palveluliiketoiminnan strategiaa. Ostetun yhtiön osaamispohja ja paikallisuus luovat siihen hyvät edellytykset. Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu kansainvälinen teknologiakonserni, joka on erikoistunut laajakaistaisen liikkuvan kuvan ja tietoliikenteen järjestelmiin ja palveluihin. Liiketoimintamme on jaettu kahteen liiketoiminta-alueeseen: Video and Broadband Solutions sekä Network Services, joissa molemmilla osa-alueilla kuulumme maailman johtaviin yrityksiin. Liikkuva videokuva on kaiken liiketoimintamme ytimessä, ja keskitymmekin kuvan ja datan käsittelyyn, siirtoon sekä hallintaan niin operaattoreille kuin julkiselle sektorille, jotka puolestaan tarjoavat moninaisia videokuvaan liittyviä informaatio-, viihde- ja turvapalveluita loppukäyttäjille. Video and Broadband Solutions -liiketoiminta-alueemme keskittyy laajakaista-tilaajaverkkojen, videopalvelualustojen sekä videovalvontasovellusten tuoteratkaisuihin. Network Services -alueemme keskittyy kokonaisvaltaisiin palveluratkaisuihin, kuten verkkojen rakentaminen, uudistaminen sekä huolto, ylläpito- ja suunnittelupalveluihin. Vuonna 2009 Telesten liikevaihto oli 142 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa vuoden lopussa oli 1260 henkilöä. Yrityksellä on noin 30 omaa toimipistettä eri puolilla maailmaa ja sen liikevaihdosta yli 90 % kertyy ulkomailta. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja yrityksestä saa osoitteesta: www.teleste.com TELESTE OYJ Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara, puh 02 2605 866 tai 0400 747 488 JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.teleste.com