Ilmatilan sulkeminen jatkuu viidettä päivää ja Finnairin liikenne on käytännössä täysin pysähdyksissä lukuun ottamatta muutamaa lentoa, jotka voitiin operoida eilen ilmatilan ollessa hetken avoinna. Finnair joutuu peruuttamaan lennot keskiviikkoon kello 15 asti. "Olemme jatkuvasti valmiudessa käynnistämään toimintamme uudelleen. Odotamme viranomaisen päätöksiä tilanteen kehittymisestä", Finnairin operatiivinen johtaja Erno Hildén kertoo. "Ymmärrämme, että tilanne on asiakkaidemme kannalta vaikea ja haluamme tuoda heidät turvallisesti kotiin heti kun se on mahdollista. Luotamme siihen, että viranomaisten tekemät ennusteet ovat täsmällisiä ja varmistettuja", Hildén jatkaa. Finnairin tärkeimmät prioriteetit ovat turvallisuus sekä asiakkaat. Finnair pitää asiakkaistaan huolta parhaansa mukaan auttamalla heitä muun muassa majoitusjärjestelyissä sekä vaihtoehtoisissa kuljetusjärjestelyissä. Finnair on myös järjestänyt kuljetuksia laivalla ja bussilla Suomen ja Euroopan välillä. Finnair seuraa tilannetta aktiivisesti ja tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tähän mennessä Finnair on joutunut peruuttamaan noin 1 300 lentoa, mikä koskettaa yli 120 000 matkustajaa. Yli 20 000 matkustajaa ei ole vielä päässyt palaamaan kotiin. Tietoa päivitetään jatkuvasti osoitteeseen www.finnair.com/info. Katso myös www.facebook.com/Finnair. Finnairin järjestää lehdistötilaisuuden jälleen huomenna keskiviikkona 21.4.2010 kello 14.00. Tilaisuus järjestetään Helsinki-Vantaan toimistotornin 13. kerroksessa osoitteessa Lentäjäntie 3, Vantaa. Finnair Oyj Viestintä 20.4.2010