Osavuosikatsaus 01-03/2010


Tulikivi Oyj                        Osavuosikatsaus 01-03/2010
                                    21.4.2010 klo 12.35



Osavuosikatsaus 01-03/2010

- Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 me (11,0 me 01-03/2009).
- Konsernin tulos ennen veroja oli -1,9 me (-3,0 me).
Osakekohtainen tulos oli -0,04 (-0,06) euroa.
- Liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli -2,4 me (-1,0
me).
- Tilauskanta 31.3. oli 8,2 me (6,6 me 31.3.2009).
- Yhtiön elpyvän myynnin ja parantuneen kustannustehokkuuden myötä
koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan edellisen vuoden
tasosta ja vuosituloksen muodostuvan voitolliseksi.

Toimitusjohtajan kommentit:
" Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kysyntä kehittyi kotimaassa
myönteisesti.  Kotimaan kysynnän ohella kasvoi
verhouskivituotteiden vienti. Uunien viennin liikevaihtoa laski
alentunut kysyntä Keski-Euroopan maissa. Tavanomaista kylmempi
talvi hidasti rakennushankkeiden valmistumista ja siirsi
toimituksia eteenpäin, mikä pienensi alkuvuoden liikevaihtoa.

Helmikuussa lanseerasimme ensimmäiset uudet sisustustakkamme sekä
Tulikivi Green-tuotteet kansainvälisillä tulisijamessuilla
Euroopassa. Tuotteet otettiin hyvin myönteisesti vastaan. Niiden
kuluttajatoimitukset käynnistyvät vuoden toisella puoliskolla.

Vuositasolla viime vuonna alkanut kannattavuuden myönteinen
kehitys jatkuu. Lähikuukausina myynnin arvioidaan olevan selvästi
alkuvuotta paremmalla tasolla.”

Segmenttiraportointi
Konsernin toimintasegmentit ovat tulisijat-segmentti ja
luonnonkivituotteet-segmentti. Tulisijat-segmenttiin kuuluvat
vuolukiviset ja keraamiset Tulikivi- ja Kermansavi-tuotemerkeillä
myytävät uunit, niiden oheistuotteet ja astiat sekä kamiinoiden
verhouskivet. Luonnonkivituotteet-segmenttiin kuuluvat kotien
sisustuskivituotteet ja kivitoimitukset rakennuskohteisiin.
Segmenteille kohdistamattomista kuluista muodostuu
segmenttiraportoinnissa Muut erät, johon sisältyvät myös
rahoituskulut ja verot. Segmenteille kohdistamattomia kuluja ovat
mm. konsernihallinnon kulut ja talous- hallinnon kulut.
Segmenttiraportointia on tarkennettu vuoden 2010 alusta jakamalla
toimintasegmenteille aiemmin kohdistamattomissa kuluissa olleet
tietohallinnon ja henkilöstöhallinnon kulut. Vertailutiedot on
muutettu vastaavasti.

Liikevaihto ja tulos
Konsernin liikevaihto oli 10,7 miljoonaa euroa (11,0 miljoonaa
euroa tammi-maaliskuu 2009).  Tulisijat-liiketoiminnan liikevaihto
oli 9,5 (9,6) miljoonaa euroa ja luonnonkivituotteet-
liiketoiminnan liikevaihto 1,2 (1,4) miljoonaa euroa. Rakentaminen
oli talvikuukausina normaalia vähäisempää konsernin päämarkkina-
alueilla poikkeuksellisen kylmän sään takia, mikä laski konsernin
liikevaihtoa.

Viennin osuus liikevaihdosta oli 5,4 (5,6) miljoonaa euroa eli
50,1 (50,6) prosenttia. Suurimmat vientimaat olivat Ruotsi ja
Ranska.
Kotimaan liikevaihto oli 5,3 (5,4) miljoonaa euroa.

Konsernin tulos  liiketulostasolla oli tappiollinen -1,7 (-2,7)
miljoonaa euroa. Konsernin segmenttiraportoinnin mukaisesti
tulisijat-liiketoiminnan liiketulos oli -1,1 (-2,2) miljoonaa
euroa, luonnonkivituotteet-liiketoiminnan -0,2 (-0,1) miljoonaa
euroa ja muiden erien kulut 0,4 (0,4) miljoonaa euroa.

Konsernin tulos ennen veroja oli -1,9 (-3,0) miljoonaa euroa ja
nettotulos -1,4 (-2,4) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli -
0,04 (-0,06) euroa.


Rahoitus ja investoinnit
Liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli -2,4 (-1,0)
miljoonaa euroa.
Raportointikauden päättyessä konsernin rahavarat ja muut likvidit
varat olivat 9,0 (9,6) miljoonaa euroa ja nostamattomien luottojen
ja käyttämättömien tililuottolimiittien määrä 3 miljoonaa euroa.
Omavaraisuusaste oli 37,3 prosenttia (37,4 prosenttia 31.3.2009).
Korollisten nettovelkojen suhde omaan pääomaan eli gearing oli
76,5 (69,4) prosenttia. Current ratio oli 2,0 (1,6).
Rahoitustuottoja muodostui 0,1 (0,1) miljoonaa euroa ja
rahoituskuluja 0,3 (0,4) miljoonaa euroa. Osakekohtainen oma
pääoma oli 0,60 (0,64) euroa.

Konsernin tuotanto-, louhos- ja kehitysinvestoinnit olivat 0,7
(0,5) miljoonaa euroa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan
kustannukset olivat 0,5 (0,4) miljoonaa euroa eli 4,2 (3,4)
prosenttia liikevaihdosta. Näistä aktivoitiin taseeseen 0,1 (0,1)
miljoonaa euroa. Tuotekehityksessä on keskitytty syksyllä
kuluttajamyyntiin tulevien Tulikivi Green-tuotteiden ja
sisustustakka-malliston tuotteistamiseen. Muita suuria
kehityshankkeita ovat konsernin prosessien kehittäminen ja
toiminnanohjausjärjestelmän uudistaminen. Tavoitteena on
toiminnan tehostaminen ja yhtenäisen tietojärjestelmän käyttöön
otto koko konsernissa.


Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 361
(399) henkilöä. Katsauskaudella muodostui palkka- ja palkkiokuluja
yhteensä 3,5 (4,2) miljoonaa euroa.

Tulikivi-konsernissa on käytössä kannustinjärjestelmä, johon
sisältyy osakepohjainen kannustinjärjestelmä toimitusjohtajalle ja
avainhenkilöille sekä tulospalkkiojärjestelmä koko henkilöstölle.
Vuonna 2008 käyttöönotetussa osakepohjaisessa
kannustinjärjestelmässä oli ohjelman mukaisesti kolme
ansaintajaksoa, jotka olivat kalenterivuodet 2008, 2009 ja 2010.
Palkkion määräytymisperusteina ovat ohjelman mukaan konsernin
tulos rahoituserien jälkeen ja liiketoiminnan investointien
jälkeinen rahavirta. Koko järjestelmästä voidaan maksaa palkkiona
yhteensä enintään noin 360 000 A-osaketta ja rahana osakkeiden
arvoa vastaava määrä. Palkkio vuodelta 2010 on enintään 218 750 A-
osaketta ja rahana osakkeiden arvoa vastaava määrä.
Toimitusjohtajan osuus osakepalkkiosta on maksimissaan 50 000
osaketta.
Tulospalkkiojärjestelmä perustuu konsernin tulokseen ja
tuottavuuden paranemiseen ja toimitusjohtajalla ja
avainhenkilöillä lisäksi henkilökohtaisten tavoitteiden
saavuttamiseen.


Omat osakkeet
Yhtiö ei hankkinut eikä luovuttanut omia osakkeita
raportointikauden aikana. Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden
kokonaismäärä oli raportointikauden päättyessä 124 200 A-osaketta
vastaten 0,3 prosenttia osakepääomasta ja 0,1 prosenttia
kokonaisäänimäärästä.


Riskit ja epävarmuustekijät
Konsernin lähiajan riskinä on kuluttajien epävarmuuden
lisääntyminen ja sen heijastuminen kuluttajien rakennus- ja
tulisijahankkeisiin.
Riskit ja niille kartoitetut ehkäisy- ja kontrollikeinot on
määritelty tarkemmin vuosikertomuksessa 2009 tilinpäätöksen
liitetietojen kohdassa 38.


Raportointikauden päättymispäivän jälkeiset tapahtumat
Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä
Osingonjako
Tulikivi Oyj:n 14.4.2010 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti
jakaa osinkoa 0,0250 euroa/A-osake ja 0,0233 euroa/K-osake.
Osinkojen maksupäivä on 26.4.2010.

Hallintoelimet
Emoyhtiön ja liiketoimintaa harjoittavien kotimaisten
tytäryhtiöiden hallituksen jäseniksi valittiin Piispa Ambrosius,
Juhani Erma, Olli Pohjanvirta, Markku Rönkkö, Maarit Toivanen-
Koivisto, Heikki Vauhkonen ja Matti Virtaala. Hallitus valitsi
keskuudestaan puheenjohtajaksi Matti Virtaalan. Tilintarkastajaksi
valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab Helsingistä.

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
Hyväksyttiin yhtiöjärjestyksen 8 §:n (kokouskutsu) muutos
hallituksen esittämässä muodossa.

Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen
Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuutuksen omien osakkeiden
hankkimiseen hallituksen tekemän ehdotuksen mukaisesti.
Valtuutuksesta tarkemmin tämän osavuosikatsauksen liitetiedoissa.

Valtuutus päättää osakeanneista ja yhtiön hallussa olevien omien
osakkeiden luovuttamisesta sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä
tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien
antamisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden
antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden
luovuttamisesta hallituksen tekemän ehdotuksen mukaisesti.
Valtuutus sisältää hallituksen ehdotuksen mukaisesti myös oikeuden
osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta, jotka oikeuttavat
saamaan maksua tai saatavan kuittaamista vastaan yhtiön osakkeita.
Valtuutuksesta tarkemmin tämän osavuosikatsauksen liitetiedoissa.

Ylikurssirahaston varojen siirtäminen sijoitetun vapaan oman
pääoman rahastoon
Yhtiökokous päätti alentaa hallituksen esityksen mukaisesti yhtiö
taseen 31.12.2009 mukaista omassa pääomassa sijaitsevaa
ylikurssirahastoa yhteensä 7 334 116, 06 euroa siirtämällä kaikki
taseen 31.12.2009 mukaisessa ylikurssirahastossa olevat varat
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.


Tulevaisuuden näkymät
Kotimaassa omakotirakentaminen ja sen myötä tulisijojen kysyntä on
kääntynyt kasvuun ja myönteisen kehityksen arvioidaan jatkuvan.
Verhouskivien menekki on selvästi kohentunut, mutta tulisijojen
menekki Keski-Euroopassa ei ole vielä kääntynyt kasvuun. Uudet
tuotteet kasvattavat yhtiön liikevaihtoa toisella
vuosipuoliskolla. Konsernissa jatketaan sopeuttamistoimia
lomautuksin tarpeellisilta osin.

Yhtiön elpyvän myynnin ja parantuneen kustannustehokkuuden myötä
koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan edellisen vuoden
tasosta ja vuosituloksen muodostuvan voitolliseksi.


Tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 8,2 (6,6 31.3.2009 ja 4,8
31.12.2009) miljoonaa euroa.



OSAVUOSIKATSAUS 01-03/2010, LYHENNELMÄ
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA
Me
                          01-03/ 01-03/   Muu-         1-12/
                            2010   2009   tos,          2009
                                             %
Liikevaihto                 10,7   11,0   -2,0          53,1
Liiketoiminnan muut tuotot   0,1    0,1                  0,6
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varastojen
muutos                       0,0   -0,5                 -1,0
Valmistus omaan käyttöön     0,1    0,1                  0,3

Aineiden ja tarvikkeiden
käyttö                       2,2    2,1                 10,2
Ulkopuoliset palvelut        1,6    1,5                  7,6
Työsuhde-etuuksista
aiheutuvat kulut             4,4    5,4                 20,0
Poistot ja arvonalentumiset  1,2    1,3                  5,5
Liiketoiminnan muut kulut    3,4    3,1                 12,1

Liiketulos                  -1,7   -2,7   36,5          -2,4
%:a liikevaihdosta         -16,0  -24,7                 -4,5
Rahoitustuotot               0,1    0,1                  0,2
Rahoituskulut (netto)       -0,2   -0,4                 -1,1
Osuus osakkuusyhtiön
tuloksesta                   0,0    0,0                  0,0

Tulos ennen veroja          -1,9   -3,0   36,8          -3,3
%:a liikevaihdosta         -17,8  -27,7                 -6,2
Tuloverot                    0,4    0,7                  1,0

Katsauskauden tulos         -1,5   -2,4   37,5          -2,4


Muut laajan tuloksen erät
Koronvaihtosopimukset        0,0    0,0                  0,0
Muuntoerot                   0,1    0,0                  0,0


Katsauskauden laaja tulos
yhteensä                    -1,4   -2,4   42,1          -2,4

Emoyhtiön omistajille
kuuluvasta voitosta
laskettu osakekohtainen
tulos (EUR)
laimentamaton ja
laimennettu                -0,04  -0,06   33,3         -0,06

KONSERNITASE
Me                                  03/10     03/09    12/09
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet                            1,0       1,0      1,0
Rakennukset                           7,3       7,9      7,4
Koneet ja kalusto                     7,7       9,8      8,1
Muut aineelliset hyödykkeet           1,0       1,2      1,1
Aineettomat hyödykkeet
Konserniliikearvo                     4,2       4,3      4,2
Muut aineettomat hyödykkeet          10,7      11,1     10,6
Sijoituskiinteistöt                   0,2       0,2      0,2
Myytävissä olevat sijoitukset         0,1       0,1      0,1
Saamiset
Laskennalliset verosaamiset           2,0       1,5      1,6
Pitkäaikaiset varat yhteensä         34,2      37,1     34,3
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus                      10,2      11,2     10,2
Myyntisaamiset                        4,9       4,6      4,1
Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verosaamiset               0,5       0,2      0,3
Muut saamiset                         1,1       1,0      0,9
Rahavarat ja muut likvidit varat      9,0       9,6     10,6
Lyhytaikaiset varat yhteensä         25,7      26,6     26,1
Varat yhteensä                       59,9      63,7     60,4

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma
Osakepääoma                           6,3       6,3      6,3
Ylikurssirahasto                      7,4       7,4      7,4
Omat osakkeet                        -0,1      -0,1     -0,1
Muuntoerot                            0,0       0,0     -0,1
Arvonmuutosrahasto                   -0,1      -0,1     -0,1
Kertyneet voittovarat                 8,8      10,3     10,4
Oma pääoma yhteensä                  22,3      23,8     23,8
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat              1,8       2,0      1,9
Varaukset                             1,0       0,9      1,0
Rahoitusvelat                        21,6      20,8     19,9
Muut velat                            0,1       0,0      0,1
Pitkäaikaiset velat yhteensä         24,5      23,7     22,9
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat               8,3       9,8      8,7
Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verovelat                  0,0       0,1      0,0
Lyhytaikaiset varaukset               0,2       1,0      0,2
Lyhytaikaiset rahoitusvelat           4,6       5,3      4,8
Lyhytaikaiset velat yhteensä         13,1      16,2     13,7
Velat yhteensä                       37,6      39,9     36,6
Oma pääoma ja velat yhteensä         59,9      63,7     60,4

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA        01-03/    01-03/   01-12/
Me                                   2010      2009     2009

Liiketoiminnan rahavirrat
Katsauskauden voitto                 -1,5      -2,4     -2,4
Oikaisut:
Liiketoimet, joihin ei liity
maksutapahtumaa                       1,2       1,3      5,5
Korkokulut ja -tuotot ja verot       -0,2      -0,3      0,0
Käyttöpääoman muutos                 -1,6       0,7      1,8
Maksetut ja saadut korot
ja maksetut verot                    -0,3      -0,3     -1,2
Liiketoiminnan nettorahavirta        -2,4      -1,0      3,7

Investointien rahavirrat
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin           -0,7      -0,4     -2,0
Investointeihin saadut avustukset
ja hyödykkeiden myynti                0,1                0,2
Investointien nettorahavirta         -0,6      -0,4     -1,8

Rahoituksen rahavirrat
Lainojen nostot                       3,0                5,1
Lainojen takaisinmaksut              -1,6      -0,6     -7,0
Voitonjako ja omat osakkeet                    -0,1     -1,1
Rahoituksen nettorahavirta            1,4      -0,7     -3,0

Rahavarojen muutos                   -1,6      -2,1      1,1

Rahavarat tilikauden alussa          10,6      11,7     11,7
Rahavarat tilikauden lopussa          9,0       9,6     10,6


LASKELMA KONSERNIN OMAN
PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Me

              Osake-   Yli- Muunto- Arvon-     Omat  Kert.    Oma
                pää-kurssi-    erot   muu- osakkeet voitto-  pää-
                 oma rahas-          tos-             varat   oma
                         to         rahasto                      y
ht.

Oma pääoma
1.1.2010         6,3    7,4    -0,1  -0,1      -0,1    10,4  23,8
Katsauskauden
laaja tulos yht.                0,1                    -1,5  -1,4
Oma pääoma
31.3.2010        6,3    7,4     0,0  -0,1      -0,1     8,9  22,3

Oma pääoma
1.1.2009         6,3    7,4     0,0  -0,1      -0,1    13,7  27,2
Voitonjako ja
omat osakkeet                                   0,0    -1,0  -1,0
Katsauskauden
laaja tulos yht.                                       -2,4  -2,4
Oma pääoma
31.3.2009        6,3    7,4     0,0  -0,1      -0,1    10,3  23,8






SEGMENTTI-INFORMAATIO
Toimintasegmentit            01-03/       01-03/        01-12/
Me                             2010        2009           2009
Liikevaihto                    10,7         11,0          53,1
Tulisijat                       9,5          9,6          47,8
Luonnonkivituotteet             1,2          1,4           5,3

Liikevoitto/tappio             -1,7         -2,7          -2,4
Tulisijat                      -1,1         -2,2          -0,2
Luonnonkivituotteet            -0,2         -0,1          -0,3
Muut erät                      -0,4         -0,4          -1,9

SEGMENTTI-INFORMAATIO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN

                         Q1/       Q4/     Q3/      Q2/    Q1/
Toimintasegmentit       2010     2009     2009     2009   2009

Liikevaihto             10,7     15,6     13,5     13,0   11,0
Tulisijat                9,5     14,4     12,4     11,4    9,6
Luonnonkivituotteet      1,2      1,2      1,1      1,6    1,4

Liikevoitto/-tappio     -1,7      0,3      0,7     -0,7   -2,7
Tulisijat               -1,1      1,0      1,2     -0,2   -2,2
Luonnonkivituotteet     -0,2     -0,2      0,0      0,0   -0,1
Muut erät               -0,4     -0,5     -0,5     -0,5   -0,4

SEGMENTTIEN VARAT JA VELAT 31.3.2010
                   Tulisijat       Luonnon-   Muut        Yht.
                                    kivi      erät
Segmentin varat         43,8         4,2      11,9        59,9
Segmentin velat          8,0         0,7      28,9        37,6
Investoinnit             0,6         0,0       0,1         0,7
Poistot ja arvon-
alennukset               1,0         0,1       0,1         1,2



TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT


                                 3/10      3/09   1-12/09

Osakekohtainen tulos            -0,04     -0,06     -0,06
Osakekohtainen oma pääoma,
euro                             0,60      0,64      0,64
Oman pääoman tuotto, %          -25,6     -37,0      -9,2
Sijoitetun pääoman
tuotto, %                       -13,8     -20,1      -4,3
Omavaraisuusaste, %              37,3      37,4      39,4
Nettovelkaantumisaste, %         76,5      69,4      59,4
Current ratio                     2,0       1,6       1,9
Bruttoinvestoinnit,
milj. euroa                       0,7       0,5       2,1
Bruttoinvestoinnit,  %/lv         6,5       4,6       4,0
Tutkimus- ja kehitysmenot,
milj. euroa                       0,5       0,4       1,6
%/liikevaihto                     4,2       3,4       3,1
Tilauskanta (31.3.),
milj. euroa                       8,2       6,6       4,8
Henkilöstö keskimäärin            361       399       417


Osakkeen kurssikehitys,
euro
Alin kurssi                      1,07      0,67      0,67
Ylin kurssi                      1,38      0,85      1,30
Keskikurssi                      1,25      0,73      0,96
Päätöskurssi                     1,35      0,70      1,06

Markkina-arvo kauden lopussa,
1000 e                          49977     25907     39241
(olettaen K-osakkeen markkina-arvoksi saman kuin A-osakkeella)
Osakkeiden vaihto,
(1000 kpl)                       1167       673      3959
Osakkeiden vaihto,
%/A-osakkeet                      4,2       2,5      14,4
Osakkeiden lukumäärä
keskimäärin                  37019770  37043690  37023708
Osakkeiden lukumäärä kauden
päätöspäivämääränä           37019770  37009970  37019770




Osavuosikatsauksen liitetiedot

Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset
-standardin mukaisesti.
Tulikivi on soveltanut tämän osavuosikatsauksen laatimisessa
samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2009
kuitenkin siten, että Tulikivi on ottanut 1.1.2010 alkaen
seuraavat uudet/uudistetut standardit:
- Uudistettu IFRS 3 Liiketoimintojen yhdistäminen (voimassa
1.7.2009 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Standardiin on
tehty merkittäviä muutoksia.
 - Muutettu IAS 27 Konsernitilinpäätos ja erillistilinpäätös
(voimassa 1.7.2009 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla).
Standardimuutokset vaikuttavat vaiheittaisten yrityshankintojen
sekä vaiheittaisten yritysmyyntien kirjanpitokäsittelyyn.
- IAS 39 Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen -
suojauskohteiksi hyväksyttävät erät - muutos (voimassa 1.7.2009
tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla)
- IFRIC 17 Muiden kuin käteisvarojen jakaminen omistajille
(voimassa 1.7.2009 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla)
- IFRIC 18 Varojen siirrot asiakkailta (voimassa 1.7.2009 tai sen
jälkeen alkavilla tilikausilla)
- IFRS-standardeihin liittyvät parannukset (Improvements to IFRSs,
huhtikuu 2009, voimassa pääsääntöisesti 1.1.2010 tai sen jälkeen
alkavilla tilikausilla).
- Muutokset IFRS 2:een Osakeperusteiset maksut - Käteisvaroina
maksettavat osakeperusteiset liiketoimet konsernissa (voimassa
1.1.2010 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla).

Johdon käsityksen mukaan edellä mainittujen standardien ja
tulkintojen käyttöönotolla ei ole ollut vaikutusta katsauskaudelta
esitettyihin lukuihin. Muutoksilla tulisi olemaan vaikutusta
tilinpäätökseen vuonna 2010 standardin IFRS 3 muutoksen osalta,
jos konsernissa toteutuisi tilikauden aikana liiketoimintojen
yhdistämisiä.

Osavuosikatsauksessa esitetyt tunnusluvut on laskettu samoilla
laskentaperusteilla kuin tilinpäätöksessä 2009. Laskentakaavat
löytyvät vuosikertomuksen 2009 sivulta 76.


Tuloverot
Me                           01-03/10   01-03/09   01-12/09
Tilikauden ja aikaisempien
tilikausien verot                           -0,1        0,1
Laskennalliset verot              0,4        0,7        0,6
Yhteensä                          0,4        0,6        0,7

Annetut vakuudet
Me                               3/10       3/09      12/09
Rahalaitoslainat ja muut pitkä-
aikaiset velat ja velkojen
takaukset, joiden vakuudeksi
annettu kiinnityksiä ja pantteja 22,7       20,7       20,9
Annetut kiinnitykset ja pantit   28,0       25,1       28,6
Muut omasta puolesta annetut
kiinnitykset ja pantit            0,9        0,5        0,5
Johdannaissopimukset
Koronvaihtosopimukset
nimellisarvo                      7,1       12,8        7,3
käypä arvo                       -0,3       -0,3       -0,3
Valuuttatermiinit                 0,2          -        0,1
nimellisarvo
Käypä arvo
Johdannaissopimusten käypä arvo on tilinpäätöspäivän
markkinahinnan perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen
sulkemisesta.


Varaukset
Konsernin pitkäaikaisia varauksia ovat ympäristövaraus 0,6
miljoonaa euroa ja takuuvaraus 0,4 miljoonaa euroa.
Lyhytaikaisiin varauksiin kuuluu tilikaudella 2009 kirjatun
uudelleenjärjestelyvarauksen loppuosa 0,2 miljoonaa euroa.
Varausten tarkempi erittely sisältyy vuoden 2009
vuosikertomuksessa konsernitilinpäätöksen liitetietojen kohtiin
26. Varaukset ja 34. Ehdolliset velat. Ehdollisissa veloissa ei
ole tapahtunut muutoksia tilikauden päättymisen jälkeen.

Erittely aineellisten hyödykkeiden muutoksista
                                 3/10       3/09       12/09
Hankintamenot                     0,2        0,2         1,1
Luovutustulot                                           -0,1
Yhteensä                          0,2        0,2         1,0


Osakepääoma
Osakepääoma osakelajeittain
                       Osakkeita, Osuus,  Osuus,        Osuus,
                              kpl       %       %        euroa
                                    osak- äänistä    osakepää-
                                   keista               omasta
K-osakkeet (10 ääntä)   9 540 000    25,7    77,6    1 621 800
A-osakkeet (1 ääni)    27 603 970    74,3    22,4    4 692 675
Yhteensä 31.3.2010     37 143 970   100,0   100,0    6 314 475
Tulikivi Oyj:n osakepääomassa ei tapahtunut muutoksia
katsauskauden aikana. Yhtiöjärjestyksen mukaan A-osakkeille
maksetaan jaettavasta voitosta 0,0017 euroa suurempi osinko kuin K-
osakkeille. A-osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
Yhtiölle ei jätetty liputusilmoituksia katsauskauden aikana.
Yhtiön hallussa oli katsauskauden päättyessä 124 200 A-osaketta.


Hallituksen valtuutukset
Yhtiökokouksen 14.4.2010 tekemän päätöksen mukaisesti
hallituksella on valtuutus hankkia yhtiön A-sarjan osakkeita
enintään 2 760 397 kappaletta ja yhtiön K-sarjan osakkeita
enintään 954 000 kappaletta. Valtuutus on voimassa vuoden 2011
varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Lisäksi hallituksella on
valtuutus päättää uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa
olevien omien osakkeiden luovuttamisesta. Uusia osakkeita tai
yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan antaa seuraavasti:
enintään 5 520 794 kappaletta A-sarjan ja 1 908 000 kappaletta K-
sarjan osakkeita. Valtuutus on voimassa vuoden 2011
yhtiökokoukseen saakka.


Lähipiiriliiketoimet
Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat:
1000 e                              3/10       3/09      12/09
Myynnit osakkuusyhtiölle               -          5          7
Ostot osakkuusyhtiöltä                63         44        148

Vuokrattu tiloja lähipiiriin
kuuluvilta                            27         32        109

Saamiset lähipiiriin kuuluvilta       12          -          1
Velat lähipiiriin kuuluville                                 2

Liiketoimet muun lähipiirin kanssa
Tulikivi Oyj on perustajajäsenenä Suomen Kivitutkimussäätiössä.
Yhtiö on vuokrannut toimisto- ja varastotiloja Säätiön ja Pohjois-
Karjalan Koulutuskuntayhtymän omistamasta rakennuksesta.  Näistä
tiloista on maksettu 33 (32)tuhannen euron suuruinen vuokra
katsauskaudella. Vuokra vastaa käypää vuokratasoa.


Suurimmat osakkeenomistajat 31.3.2010
Osakkaan nimi                            Osakkeet        Osuus
                                                  äänivallasta
Vauhkonen Reijo                         4 186 827       24,3 %
Vauhkonen Heikki                        3 010 974       24,1 %
Elo Eliisa                              2 957 020        5,9 %
Virtaala Matti                          2 426 137       12,6 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen                               1 902 380        1,5 %
Mutanen Susanna                         1 643 800        7,2 %
Vauhkonen Mikko                           782 310        3,5 %
Paatero Ilkka                             718 430        0,6 %
Nuutinen Tarja                            674 540        3,5 %
Erikoissijoitusrahasto Phoebus            585 690        0,5 %
Muut osakkaat
(sis. omat osakkeet)                   18 255 862       16,3 %

Osavuosikatsauksessa esitetyt tiedot ovat tilintarkastamattomia.


Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj, Kivia Oy, AWL-Marmori
Oy, Tulikivi U.S., Inc ja OOO Tulikivi. Konserniyritys on lisäksi
The New Alberene Stone Company, Inc., jolla ei ole enää
liiketoimintaa. Emoyhtiöllä on Saksassa kiinteä toimipaikka
Tulikivi Oyj Niederlassung Deutschland. Konsernin osakkuusyhtiöitä
ovat Stone Pole Oy, Leppävirran Matkailukeskus Oy ja Rakentamisen
MALL Oy.

TULIKIVI OYJ



Hallitus
Matti Virtaala, hallituksen puheenjohtaja

Jakelu:  NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.tulikivi.com

Lisätietoja:  Tulikivi  Oyj,  83900  Juuka,  puh.  0207  636  000,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen