Amer Sports Oyj
OSAVUOSIKATSAUS
29.4.2010 klo 13.00
-
Amer Sportsin liikevaihto oli 372,6 milj. euroa (355,3). Liikevaihto kasvoi 5 % vuoden 2009 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna sekä raportointi- että vertailukelpoisin valuutoin.
-
Liiketulos oli 9,5 milj. euroa (-6,9). Tulos parani 16,4 milj. euroa pääasiassa bruttokatteen ja myynnin kasvun ansiosta. Valtaosa kasvusta tuli Talvi ja ulkoilu -liiketoimintasegmentistä, erityisesti Talviurheiluvälineistä.
-
Rahavirta kehittyi edelleen myönteisesti. Liiketoiminnan nettorahavirta korkojen ja verojen jälkeen oli 98,7 milj. euroa (64,1).
-
Osakekohtainen tulos oli -0,01 euroa (-0,12).
-
Päivitys vuoden 2010 näkymiin: Amer Sports odottaa urheiluvälinemarkkinoiden toipuvan maltillisesti, mutta alue- ja lajikohtaiset erot ovat merkittäviä. Konsernin strategiana on pyrkiä kannattavaan kasvuun. Vaikeasti ennakoitavan markkinatilanteen vuoksi Amer Sports keskittyy kuitenkin edelleen kehittämään kannattavuuttaan parantamalla bruttokatetta ja pitämällä kulut tiukasti kurissa. Käyttöpääoman tiukka hallinta jatkuu vaikkakin edellisen vuoden kaltaista parannusta pidetään epätodennäköisenä. Amer Sports odottaa liikevoittomarginaalin paranevan vuonna 2010 puolenkymmenen prosentin tuntumaan.
Milj. e | 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | Muutos %*) | 2009 |
Liikevaihto | 372,6 | 355,3 | 5 | 5 | 1 533,4 |
Bruttokate | 159,2 | 143,8 | 11 | 11 | 620,0 |
Liiketulos | 9,5 | -6,9 | | | 43,8 |
% liikevaihdosta | 2,5 | | | | 2,9 |
Rahoitustuotot ja -kulut | -9,1 | -7,5 | | | -18,4 |
Tulos ennen veroja | 0,4 | -14,4 | | | 25,4 |
Katsauskauden tulos | 0,3 | -10,8 | | | 31,4 |
Tulos/osake, e | -0,01 | -0,12 | | | 0,28 |
Oma pääoma/osake, e | 6,07 | 5,95 | | | 6,05 |
ROCE, % | 6,1 | 7,1 | | | 4,3 |
ROE, % | 0,2 | -8,1 | | | 5,0 |
Omavaraisuusaste, % | 52,9 | 36,9 | | | 48,2 |
Nettovelkaantumisaste, % | 32 | 95 | | | 38 |
Henkilöstö kauden lopussa | 6 392 | 6 293 | 2 | | 6 331 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Osakekohtaiset tunnusluvut on oikaistu vuoden 2009 osakeannin vaikutuksella.
Varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja Pekka Paalanne (vt. toimitusjohtaja 21.12.2009-31.3.2010):
"Onnistuimme toteuttamaan päätavoitteemme hyvin ensimmäisellä neljänneksellä. Bruttokatemarginaali kasvoi yli kaksi prosenttiyksikköä, ja kannattavuus parani kaikissa segmenteissä. Lisäksi liiketoiminnan kulut pidettiin hyvin kurissa, ja onnistuimme myös käyttöpääoman hallinnassa.
Ensimmäisellä neljänneksellä nopeimmin kasvoi Talvi ja ulkoilu -liiketoimintasegmentti. Talviurheiluvälineiden kannattavuus parani edelleen. Erinomaisella tuotevalikoimalla, hyvällä lumitilanteella ja sisäisillä toimenpiteillä kannattavuuden parantamiseksi oli suurin vaikutus kehitykseen. Jalkineiden kevät/kesäkauden lisätilaukset edistivät Asusteiden ja jalkineiden myyntiä. Myös Urheiluinstrumentit ja Pyöräily paransivat tulostaan vuoden 2009 heikkoon ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.
Pallopelit-liiketoimintasegmentissä Joukkueurheilu kasvoi nopeimmin paljolti sen ansiosta, että jakelua onnistuttiin laajentamaan Yhdysvalloissa. Mailapelit toi ensimmäisen neljänneksen aikana markkinoille uuden BLX-tennismailasarjan, joka sai myönteisen vastaanoton, mutta viivästykset toimituksissa rajoittivat myyntiä. Golfin liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla.
Fitness-liiketoimintasegmentin osalta markkinatilanne jatkui vaikeana. Rahoitustilanne oli haastava, ja kuntosaliyritykset olivat varovaisia avaamaan uusia saleja. Kuntosalien tulot asiakkailleen tarjoamistaan lisäpalveluista kuitenkin kasvoivat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.
Olemme hyvissä asemissa markkinoiden mahdollisesti elpyessä, ja odotamme kannattavuutemme kehittyvän edelleen suotuisasti tämän vuoden aikana."
Lisätietoja:
Varatoimitusjohtaja ja CFO Pekka Paalanne, puh. (09) 7258 8212
Talousjohtaja Jussi Siitonen, puh. (09) 7257 8240
PUHELINKONFERENSSI
Englanninkielinen puhelinkonferenssi sijoittajille ja analyytikoille järjestetään torstaina 29.4. klo 15.00. Konferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon (09) 2319 4344. Puhelinkonferenssia voi myös seurata suorana lähetyksenä internetissä osoitteessa www.amersports.com. Tallenne konferenssista on myöhemmin kuunneltavissa samassa www-osoitteessa: tallenteen numero (09) 2310 1650 ja koodi 3546581#.
Amer Sports Oyj julkaisee tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen torstaina 5.8.2010.
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2010 (IFRS)
Amer Sportsin liikevaihto oli 372,6 milj. euroa (355,3). Liikevaihto kasvoi 5 % edellisen vuoden vastaavasta jaksosta. Liikevaihto kasvoi 5 % myös vertailukelpoisin valuutoin. Amerikassa liikevaihdon kehitys vakiintui.
Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin
Milj. e | 1-3/ 2010 | 1-3/ 2009 | Muutos % | Muutos %*) | % liike- vaihdosta 1-3/2010 | % liike- vaihdosta 1-3/2009 |
Talvi ja ulkoilu | 181,7 | 164,4 | 11 | 9 | 49 | 46 |
Pallopelit | 145,4 | 142,9 | 2 | 3 | 39 | 40 |
Fitness | 45,5 | 48,0 | -5 | -1 | 12 | 14 |
Yhteensä | 372,6 | 355,3 | 5 | 5 | 100 | 100 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Liikevaihto markkina-alueittain
Milj. e | 1-3/ 2010 | 1-3/ 2009 | Muutos % | Muutos %*) | % liike- vaihdosta 1-3/2010 | % liike- vaihdosta 1-3/2009 |
Amerikka | 158,3 | 163,8 | -3 | 0 | 43 | 46 |
EMEA | 172,2 | 156,5 | 10 | 8 | 46 | 44 |
Aasia | 42,1 | 35,0 | 20 | 16 | 11 | 10 |
Yhteensä | 372,6 | 355,3 | 5 | 5 | 100 | 100 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Konsernin liiketulos oli 9,5 milj. euroa. Liiketulos parani 16,4 milj. euroa, mihin vaikutti pääasiassa bruttokateprosentin paraneminen 8,1 milj. eurolla sekä liiketoiminnan kasvu 7,6 milj. euroa. Talvi ja ulkoilu tuotti suurimman osan liiketuloksen kasvusta Talviurheiluvälineiden parantuneen kannattavuuden ansiosta.
Liiketulos liiketoimintasegmenteittäin
Milj. e | 1-3/ 2010 | 1-3/ 2009 | Muutos % | Muutos %*) | % liike- vaihdosta 1-3/2010 | % liike- vaihdosta 1-3/2009 |
Talvi ja ulkoilu | 1,7 | -10,9 | | | 1.0 | |
Pallopelit | 14,4 | 11,5 | 25 | 26 | 9.9 | 8.0 |
Fitness | -0,7 | -3,4 | | | | |
Konsernihallinto | -5,9 | -4,1 | | | | |
Yhteensä | 9,5 | -6,9 | | | 2.5 | |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Nettorahoituskulut olivat 9,1 milj. euroa (7,5). Niihin sisältyi nettokorkokuluja 3,2 milj. euroa (8,2) ja nettokurssitappioita 5,9 milj. euroa (kurssivoittoja 0,7 milj. euroa), joista 5,8 milj. euroa oli realisoitumattomia. Tulos ennen veroja oli 0,4 milj. euroa (-14,4) ja osakekohtainen tulos -0,01 euroa (-0,12).
INVESTOINNIT
Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 5,1 milj. euroa (8,7). Poistot olivat 9,0 milj. euroa (8,4).
RAHAVIRRAT JA RAHOITUSTILANNE
Liiketoiminnan nettorahavirta korkojen ja verojen jälkeen oli 98,7 milj. euroa (64,1). Rahavirran vahvistuminen johtui pääasiassa kannattavuuden paranemisesta ja 7,3 milj. euroa alhaisemmista maksetuista veroista. Käyttöpääoma supistui 83,3 milj. euroa joulukuun 2009 lopusta. Investointien nettorahavirta oli -4,8 milj. euroa (-9,6).
Amer Sportsin korolliset velat olivat maaliskuun lopussa yhteensä 284,1 milj. euroa (31.12.2009: 404,1 milj. euroa). Tämä koostui lyhytaikaisesta velasta 45,3 milj. euroa ja pitkäaikaisesta velasta 238,8 milj. euroa. Rahavarat olivat ensimmäisen neljänneksen lopussa 50,7 milj. euroa (31.12.2009: 121,6 milj. euroa), ja konsernin nettovelka oli 233,4 milj. euroa (31.12.2009: 282,5 milj. euroa). 60 milj. euron hybridilainaa käsitellään omana pääomana. Amer Sportsilla on jatkuva luottojärjestely, josta maaliskuun lopussa oli käyttämättä yhteensä 265,0 milj. euroa.
Amer Sportsilla on 325 milj. euron sitovat limiitit, joka erääntyvät 1.12.2011 ja 30.11.2012. Tästä luottojärjestelystä oli käytetty 60 milj. euroa.
Lyhytaikaista rahoitusta hoidetaan kotimaisella 500 milj. euron yritystodistusohjelmalla, josta maaliskuun 2010 lopussa oli käytetty 38,7 milj. euroa (31.12.2009: 112,3 milj. euroa).
Omavaraisuusaste oli maaliskuun lopussa 52,9 % (31.12.2009: 48,2 %), ja nettovelkaantumisaste oli 32 % (31.12.2009: 38 %).
LIIKETOIMINTASEGMENTIT
TALVI JA ULKOILU
Milj. e | 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | Muutos %*) | 2009 |
Liikevaihto | | | | | |
Talviurheiluvälineet | 42,3 | 37,0 | 14 | 13 | 371,7 |
Asusteet ja jalkineet | 91,0 | 82,5 | 10 | 7 | 304,7 |
Pyöräily | 29,3 | 27,2 | 8 | 9 | 100,4 |
Urheiluinstrumentit | 19,1 | 17,7 | 8 | 7 | 85,8 |
Liikevaihto yhteensä | 181,7 | 164,4 | 11 | 9 | 862,6 |
Liiketulos | 1,7 | -10,9 | | | 46,5 |
Henkilöstö kauden lopussa | 4 002 | 3 776 | 6 | | 3 940 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Talvi ja ulkoilu -segmentin liikevaihto kasvoi vertailukelpoisin valuutoin 9 %. Liikevaihto oli 181,7 milj. euroa (164,4). Liikevaihto kasvoi kaikilla liiketoiminta-alueilla ja markkina-alueilla lukuun ottamatta Amerikkaa, missä liikevaihto laski vertailukelpoisin valuutoin 13 %.
Milj. e | 1-3/ 2010 | 1-3/ 2009 | Muutos % | Muutos %*) | 2009 | % liike- vaihdosta 1-3/2010 | % liike- vaihdosta 1-3/2009 |
Amerikka | 31,4 | 35,5 | -12 | -13 | 181,2 | 17 | 21 |
EMEA | 128,9 | 114,3 | 13 | 11 | 585,3 | 71 | 70 |
Aasia | 21,4 | 14,6 | 47 | 43 | 96,1 | 12 | 9 |
Liikevaihto yhteensä | 181,7 | 164,4 | 11 | 9 | 862,6 | 100 | 100 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Liiketulos oli 1,7 milj. euroa voitollinen (-10,9). Tuloksen paraneminen 12,6 milj. eurolla johtui suuremmasta liikevaihdosta ja paremmasta bruttokatteesta, erityisesti Talviurheiluvälineissä.
Talviurheiluvälineet
Talviurheiluvälineiden liikevaihto kasvoi vertailukelpoisin valuutoin 13 %. Liikevaihto oli 42,3 milj. euroa (37,0). Hyvä lumitilanne talvikauden 2009/10 lopussa vaikutti positiivisesti kaikilla keskeisillä markkinoilla. Vaikka liikevaihto kasvoi kaikissa tuoteryhmissä, nopeimmin kasvoi maastohiihto erityisesti Keski- ja Pohjois-Euroopassa.
Asusteet ja jalkineet
Euroopan, Kanadan ja Aasian vahvan kasvun ansiosta Asusteiden ja jalkineiden liikevaihto kasvoi vertailukelpoisin valuutoin 7 %. Liikevaihto oli 91,0 milj. euroa (82,5). Yhdysvaltain markkinat olivat edelleen haastavat. Vahva tilauskanta vahvisti edelleen Salomonin asemaa jalkinemarkkinoilla.
Pyöräily
Pyöräilyn liikevaihto elpyi edellisen vuoden alhaiselta tasolta ja oli 29,3 milj. euroa (27,2). Kasvua oli vertailukelpoisin valuutoin 9 %. Kauppiaat olivat edelleen varovaisia ja lykkäsivät toimituksia pitkän talven vuoksi. Epäsuotuisa kehitys jatkui sopimusvalmistusmyynnissä.
Urheiluinstrumentit
Urheiluinstrumenttien liikevaihto oli 19,1 milj. euroa (17,7). Liikevaihto kasvoi vertailukelpoisin valuutoin 7 % pääasiassa Outdoor-tuotteiden vahvemman myynnin ansiosta.
PALLOPELIT
Milj. e | 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | Muutos %*) | 2009 |
Liikevaihto | | | | | |
Mailapelit | 64,3 | 63,9 | 1 | 1 | 222,7 |
Joukkueurheilu | 60,8 | 59,3 | 3 | 7 | 187,3 |
Golf | 20,3 | 19,7 | 3 | 1 | 66,7 |
Liikevaihto yhteensä | 145,4 | 142,9 | 2 | 3 | 476,7 |
Liiketulos | 14,4 | 11,5 | 25 | 26 | 23,5 |
Henkilöstö kauden lopussa | 1 584 | 1 695 | -7 | | 1 586 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Pallopelien liikevaihto oli 145,4 milj. euroa (142,9). Liikevaihto kasvoi vertailukelpoisin valuutoin 3 %. Kasvu tuli Joukkueurheilusta; Mailapelit ja Golf pysyivät edellisen vuoden tasolla. Joukkueurheilun positiivista kehitystä kuvastaa 6 %:n kasvu Amerikassa.
Milj. e | 1-3/ 2010 | 1-3/ 2009 | Muutos % | Muutos %*) | 2009 | % liike- vaihdosta 1-3/2010 | % liike- vaihdosta 1-3/2009 |
Amerikka | 92,9 | 91,2 | 2 | 6 | 298,6 | 64 | 64 |
EMEA | 35,0 | 34,3 | 2 | 0 | 111,6 | 24 | 24 |
Aasia | 17,5 | 17,4 | 1 | -4 | 66,5 | 12 | 12 |
Yhteensä | 145,4 | 142,9 | 2 | 3 | 476,7 | 100 | 100 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Liiketulos oli 14,4 milj. euroa (11,5). Tulos kasvoi liikevaihdon kasvun ja suuremman bruttokatteen ansiosta. Kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä olivat mm. sisäiset toimenpiteet ja Pohjois-Amerikan parempi markkinatilanne.
Mailapelit
Mailapelien liikevaihto oli 64,3 milj. euroa (63,9). Liikevaihto oli vertailukelpoisin valuutoin edellisen vuoden tasolla. Amerikassa myynti kasvoi 6 % ja EMEAssa 5 %. Aasiassa myynti laski 16 % pääasiassa Japanin heikon kulutuskysynnän vuoksi. Mailapelit toi ensimmäisen neljänneksen aikana markkinoille uuden BLX-tennismailasarjan, joka sai myönteisen vastaanoton, mutta viivästykset toimituksissa rajoittivat myyntiä.
Joukkueurheilu
Joukkueurheilun liikevaihto oli 60,8 milj. euroa (59,3). Liikevaihto nousi vertailukelpoisin valuutoin 7 %. Kehitystä tuki baseballtuotteiden vahva kasvu Yhdysvalloissa, Koreassa ja Japanissa.
Golf
Golfin liikevaihto oli 20,3 milj. euroa (19,7). Liikevaihto oli vertailukelpoisin valuutoin edellisen vuoden tasolla. Liiketoiminta-alueen kokonaiskasvua tuki Yhdysvaltojen myynnin 30 %:n kasvu. Yhdysvalloissa myynnin kasvuun vaikutti jakelun laajentuminen. EMEAssa myynti laski 7 % pitkän talven vuoksi, mutta tällä markkina-alueella on odotettavissa elpymistä lähitulevaisuudessa.
FITNESS
Milj. e | 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | Muutos %*) | 2009 |
Liikevaihto | 45,5 | 48,0 | -5 | -1 | 194,1 |
Liiketulos | -0,7 | -3,4 | | | -7,5 |
Henkilöstö kauden lopussa | 735 | 751 | -2 | | 737 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Fitnessin liikevaihto pysyi vertailukelpoisin valuutoin edellisen vuoden tasolla ja oli 45,5 milj. euroa (48,0) Yhdysvaltojen vaikean markkinatilanteen vuoksi.
Milj. e | 1-3/ 2010 | 1-3/ 2009 | Muutos % | Muutos %*) | 2009 | % liike- vaihdosta 1-3/2010 | % liike- vaihdosta 1-3/2009 |
Amerikka | 34,0 | 37,1 | -8 | -2 | 140,7 | 75 | 77 |
EMEA | 8,3 | 7,9 | 5 | 4 | 38,1 | 18 | 16 |
Aasia | 3,2 | 3,0 | 7 | 6 | 15,3 | 7 | 7 |
Yhteensä | 45,5 | 48,0 | -5 | -1 | 194,1 | 100 | 100 |
*) Vertailukelpoisin valuutoin
Liiketulos nousi -0,7 milj. euroon (-3,4) paremman bruttokatteen ja alhaisempien liiketoiminnan kulujen ansiosta.
Luottomarkkinoilla tilanne oli edelleen haastava, ja kuluttajien kulutuskäyttäytyminen oli epävarmaa. Valtaosa kuntosaleista lykkää edelleen laajennussuunnitelmiaan vuoden 2010 yli, ja monet ovat vähentäneet kulujaan pidentämällä nykyisten laitteidensa käyttöikää.
Kotikäyttöön suunnattujen premium-tason laitteiden myynti kärsi edelleen yleisestä yksityisen kulutuksen vähenemisestä.
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilökunnan määrä oli maaliskuun 2010 lopussa 6 392 henkilöä (6 293). Konsernin palveluksessa oli ensimmäisen neljänneksen aikana keskimäärin 6 367 henkilöä (6 272).
| 31.3.2010 | 31.3.2009 | Muutos % |
Talvi ja ulkoilu | 4 002 | 3 776 | 6 |
Pallopelit | 1 584 | 1 695 | -7 |
Fitness | 735 | 751 | -2 |
Konsernihallinto | 71 | 71 | 0 |
Yhteensä | 6 392 | 6 293 | 2 |
| 31.3.2010 | 31.3.2009 | Muutos % |
EMEA | 3 672 | 3 421 | 7 |
Amerikka | 2 211 | 2 300 | -4 |
Aasia | 509 | 572 | -11 |
Yhteensä | 6 392 | 6 293 | 2 |
MUUTOKSET KONSERNIN JOHDOSSA
Heikki Takala nimitettiin Amer Sportsin toimitusjohtajaksi, ja hän aloitti tehtävänsä 1.4.2010. Mikko Moilanen nimitettiin Suunto Oy:n toimitusjohtajaksi, ja hän aloitti tehtävänsä 17.3.2010. Suunto Oy:n entinen toimitusjohtaja Juha Pinomaa jätti tehtävänsä samana päivänä. Mikko Moilanen kuuluu lisäksi Amer Sportsin johtoryhmään, jossa hän edustaa Urheiluinstrumentit-liiketoiminta-aluetta.
OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT
Yhtiön kaupparekisteriin merkitty täysin maksettu osakepääoma 31.3.2010 oli 292 182 204 euroa. Yhtiön markkina-arvo 31.3.2010 oli 1 059,1 milj. euroa (362,8) ilman omia osakkeita.
Osakekauppa
Amer Sportsin osakkeita vaihdettiin NASDAQ OMX Helsingissä ensimmäisen neljänneksen aikana yhteensä 15,0 miljoonaa kappaletta (13,6) 120,6 milj. euron kokonaishintaan (77,5). Vaihtuvuus oli 12,4 % (18,8) (keskimääräisestä osakemäärästä ilman omia osakkeita).
Katsauskauden lopussa Amer Sports Oyj:n osakkeiden viimeinen kauppa tehtiin hintaan 8,74 euroa. Ylin kurssi NASDAQ OMX Helsingissä oli 8,93 euroa ja alin kurssi 6,82 euroa. Osakkeen keskikurssi oli katsauskauden aikana 8,02 euroa.
Maaliskuun lopussa Amer Sportsilla oli 13 273 rekisteröityä osakkeenomistajaa (12 385). Suomen ulkopuolella osakkeista oli hallintarekisterissä 50,2 % (44,5 %). Amer Sportsilla oli 334 900 omaa osaketta, jotka omisti Amer Sports International Oy. Omien osakkeiden määrä vastasi 0,3 %:a Amer Sportsin osakemäärästä.
VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
Amer Sports Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 10.3.2010 vahvistettiin seuraavat päätökset:
Tilinpäätöksen vahvistaminen
Yhtiökokous vahvisti Amer Sports Oyj:n tilinpäätöksen vuodelta 2009.
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu
Yhtiökokous päätti, että 31.12.2009 päättyneeltä tilikaudelta jaetaan osinkoa 0,16 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 15.3.2010 olivat merkittyinä osakkeenomistajiksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksettiin 23.3.2010.
Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajien vastuuvapaus
Yhtiökokous myönsi yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille vastuuvapauden tilikaudelta 2009.
Hallituksen jäsenten palkkiot
Yhtiökokous päätti, että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2011 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, valittaville hallituksen jäsenille maksetaan samansuuruinen vuosipalkkio kuin vuonna 2009 seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiota 80 000 euroa, varapuheenjohtajalle 50 000 euroa ja jäsenille 40 000 euroa. Kokouksista ja valiokuntatyöskentelystä ei makseta lisäpalkkioita. 40 % hallituksen palkkioista maksetaan yhtiön osakkeina ja 60 % rahana.
Hallituksen jäsenten lukumäärä
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän (7).
Hallituksen jäsenten valitseminen
Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi Anssi Vanjoen, Ilkka Brotheruksen, Pirjo Väliahon, Martin Burkhalterin, Christian Fischerin, Bruno Sälzerin ja Hannu Ryöppösen. Hallituksen toimikausi päättyy vuoden 2011 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Tilintarkastajan palkkio
Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaan.
Tilintarkastajan valitseminen
Yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n. Päävastuullisena tilintarkastajana on Jouko Malinen, KHT.
Yhtiöjärjestyksen muutos
Varsinainen yhtiökokous hyväksyi seuraavan yhtiökokouskutsua koskevan muutoksen yhtiöjärjestykseen:
"Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen yhtiökokousta mutta kuitenkin viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää julkaisemalla kutsu Yhtiön internetsivuilla ja hallituksen niin päättäessä yhdessä laajalevikkisessä hallituksen määräämässä sanomalehdessä."
Hallitus esittää, että yhtiöjärjestyksen yhtiökokouskutsua koskevaa 9 §:ää muutetaan seuraavasti:
"Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava Yhtiölle yhtiökokouskutsussa mainitulla tavalla ja viimeistään siinä mainittuna ilmoittautumispäivänä, joka voi olla aikaisintaan yhdeksän (9) päivää ennen kokousta."
Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden takaisin ostamisesta
Varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 7 000 000 yhtiön oman osakkeen takaisin ostamisesta ("Takaisinostovaltuutus"). Yhtiön omia osakkeita ostetaan takaisin muuten kuin osakkeenomistajien omistusosuuksien suhteessa vapaata omaa pääomaa käyttämällä julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq OMX Helsingissä hankintahetken markkinahintaan.
Osakkeet ostetaan takaisin ja maksetaan Nasdaq OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti.
Takaisinostovaltuutus on voimassa 18 kuukautta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakkeiden liikkeeseen laskemisesta ja yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta
Varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden liikkeeseen laskemisesta ja/tai yhtiön omistuksessa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta seuraavasti:
Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 7 000 000 uuden osakkeen liikkeeseen laskemisesta tai enintään 7 000 000 yhtiön omistuksessa olevan oman osakkeen luovuttamisesta. Hallitus päättää kaikista osakeantiin liittyvistä ehdoista. Osakeanti voidaan toteuttaa osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen (suunnattuna osakeantina). Valtuutukseen sisältyy mahdollisuus luovuttaa yhtiön omia osakkeita vastikkeetta.
Osakkeiden liikkeeseen laskemista ja yhtiön omien osakkeiden luovuttamista koskeva valtuutus on voimassa kaksi (2) vuotta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä, eikä se kumoa 5.3.2009 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen antamaa osakkeiden liikkeeseen laskemista koskevaa valtuutusta.
Edellä mainittua kokousta koskevat asiakirjat ja lehdistötiedotteet ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilta osoitteesta www.amersports.com.
HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
Hallitus valitsi yksimielisesti yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajakseen Anssi Vanjoen ja varapuheenjohtajakseen Ilkka Brotheruksen. Hallitus valitsi jäsentensä keskuudesta seuraavat henkilöt valiokuntien jäseniksi:
-
Palkitsemisvaliokunta: Pirjo Väliaho (valiokunnan puheenjohtaja), Anssi Vanjoki, Bruno Sälzer ja Christian Fischer.
-
Nimitysvaliokunta: Ilkka Brotherus (valiokunnan puheenjohtaja), Anssi Vanjoki ja Martin Burkhalter.
-
Tarkastusvaliokunta: Hannu Ryöppönen (valiokunnan puheenjohtaja), Ilkka Brotherus ja Martin Burkhalter.
MERKITTÄVÄT RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Amer Sportsin liiketoimintaa tasoittaa monipuolinen laji- ja brändivalikoima sekä läsnäolo kaikilla merkittävimmillä markkinoilla. Amer Sports Oyj:n lyhyen aikavälin riskit liittyvät erityisesti Pohjois-Amerikan ja Euroopan kulutuskysyntään, alihankkijoiden kykyyn valmistaa ja toimittaa ulkoistettuja tuotteita aikataulun ja hyväksyttyjen ehtojen mukaisesti sekä kustannusten leikkaamiseen ja toiminnan tehostamiseen liittyvien toimenpiteiden menestyksekkääseen toteuttamiseen. Lisätietoja yhtiön liiketoimintariskeistä ja epävarmuustekijöistä on saatavilla yhtiön verkkosivuilta osoitteesta www.amersports.com/investors.
NÄKYMÄT VUODELLE 2010
Amer Sports odottaa urheiluvälinemarkkinoiden toipuvan maltillisesti, mutta alue- ja lajikohtaiset erot ovat merkittäviä. Konsernin strategiana on pyrkiä kannattavaan kasvuun. Vaikeasti ennakoitavan markkinatilanteen vuoksi Amer Sports keskittyy kuitenkin edelleen kehittämään kannattavuuttaan parantamalla bruttokatetta ja pitämällä kulut tiukasti kurissa. Käyttöpääoman tiukka hallinta jatkuu vaikkakin edellisen vuoden kaltaista parannusta pidetään epätodennäköisenä. Amer Sports odottaa liikevoittomarginaalin paranevan vuonna 2010 puolenkymmenen prosentin tuntumaan.
TAULUKOT
Liitetiedot muodostavat olennaisen osan osavuosikatsauksen taloudellisesta informaatiosta.
Tilintarkastamaton
Milj. euroa
KONSERNITULOS
| 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | 2009 |
LIIKEVAIHTO | 372,6 | 355,3 | 5 | 1 533,4 |
Myytyjen suoritteiden hankintameno | -213,4 | -211,5 | | -913,4 |
BRUTTOKATE | 159,2 | 143,8 | 11 | 620,0 |
Lisenssituotot | 2,3 | 2,4 | | 8,2 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 0,8 | 2,6 | | 4,6 |
Tuotekehityskulut | -13,7 | -13,9 | | -52,0 |
Myynnin ja markkinoinnin kulut | -102,7 | -104,8 | | -398,6 |
Hallinnon ja muut liiketoiminnan kulut | -36,4 | -37,0 | | -138,4 |
LIIKETULOS | 9,5 | -6,9 | | 43,8 |
% liikevaihdosta | 2,5 | | | 2,9 |
Rahoitustuotot ja -kulut | -9,1 | -7,5 | | -18,4 |
TULOS ENNEN VEROJA | 0,4 | -14,4 | | 25,4 |
Tuloverot | -0,1 | 3,6 | | 6,0 |
NETTOTULOS | 0,3 | -10,8 | | 31,4 |
| | | | |
Jakautuminen: | | | | |
Emoyhtiön omistajille | 0,3 | -10,8 | | 31,3 |
Määräysvallattomille omistajille | 0,0 | 0,0 | | 0,1 |
| | | | |
Osakekohtainen tulos, e | -0,01 | -0,12 | | 0,28 |
Laimennettu osakekohtainen tulos, e | -0,01 | -0,12 | | 0,28 |
| | | | |
Osakkeiden oikaistu keskimääräinen määrä omilla osakkeilla vähennettynä, milj. kpl | 121,2 | 93,0 | | 97,7 |
Osakkeiden oikaistu keskimääräinen määrä omilla osakkeilla vähennettynä, laimennettu, milj. kpl | 121,2 | 93,0 | | 97,7 |
| | | | |
Oma pääoma/osake, e | 6,07 | 5,95 | | 6,05 |
ROCE, % *) | 6,1 | 7,1 | | 4,3 |
ROE, % | 0,2 | -8,1 | | 5,0 |
Käytetty keskikurssi: EUR 1,00 = USD | 1,38 | 1,30 | | 1,39 |
*) 12 kk:n liukuva keskiarvo
Osakekohtaiset tunnusluvut on oikaistu vuoden 2009 osakeannin vaikutuksella.
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA
| 1-3/2010 | 1-3/2009 | 2009 |
Nettotulos | 0,3 | -10,8 | 31,4 |
| | | |
Muut laajan tuloksen erät | | | |
Muuntoerot | 19,5 | 8,6 | -0,5 |
Tulevien rahavirtojen suojaus | 4,3 | 4,0 | 1,1 |
Tulevien rahavirtojen suojaukseen liittyvät verot | -1,1 | -1,0 | -0,3 |
Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen | 22,7 | 11,6 | 0,3 |
Laaja tulos | 23,0 | 0,8 | 31,7 |
| | | |
Laaja tuloslaskelma: | | | |
Emoyhtiön omistajille | 23,0 | 0,8 | 31,6 |
Määräysvallattomille omistajille | 0,0 | 0,0 | 0,1 |
LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTASEGMENTEITTÄIN
| 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | 2009 |
Talvi ja ulkoilu | 181,7 | 164,4 | 11 | 862,6 |
Pallopelit | 145,4 | 142,9 | 2 | 476,7 |
Fitness | 45,5 | 48,0 | -5 | 194,1 |
Yhteensä | 372,6 | 355,3 | 5 | 1 533,4 |
LIIKETULOS LIIKETOIMINTASEGMENTEITTÄIN
| 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | 2009 |
Talvi ja ulkoilu | 1,7 | -10,9 | | 46,5 |
Pallopelit | 14,4 | 11,5 | 25 | 23,5 |
Fitness | -0,7 | -3,4 | | -7,5 |
Konsernihallinto | -5,9 | -4,1 | | -18,7 |
Yhteensä | 9,5 | -6,9 | | 43,8 |
LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN
| 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | 2009 |
Amerikka | 158,3 | 163,8 | -3 | 620,5 |
EMEA | 172,2 | 156,5 | 10 | 735,0 |
Aasia | 42,1 | 35,0 | 20 | 177,9 |
Yhteensä | 372,6 | 355,3 | 5 | 1 533,4 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
| Liitetieto | 1-3/2010 | 1-3/2009 | 2009 |
Liiketulos | | 9,5 | -6,9 | 43,8 |
Poistot ja muut liiketoiminnan rahavirran oikaisut | | 9,0 | 8,4 | 34,6 |
Käyttöpääoman muutos | | 83,3 | 81,9 | 136,7 |
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | | 101,8 | 83,4 | 215,1 |
Maksetut ja saadut korot liiketoiminnasta | | -0,6 | -9,5 | -20,9 |
Maksetut välittömät verot | | -2,5 | -9,8 | -12,6 |
Liiketoiminnan nettorahavirta | | 98,7 | 64,1 | 181,6 |
Ostetut liiketoiminnot | | | -1,2 | -3,0 |
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | | -5,1 | -8,7 | -39,5 |
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | | 0,3 | 0,3 | 1,4 |
Investointien nettorahavirta | | -4,8 | -9,6 | -41,1 |
| | | | |
Maksullinen osakeanti, netto | | | | 151,5 |
Maksetut osingot | 5 | -19,5 | -11,8 | -11,8 |
Oman pääoman ehtoinen laina | 3 | -7,2 | 60,0 | 60,0 |
Velan ja muiden rahoituserien muutos | | -139,7 | -120,3 | -290,9 |
Rahoituksen nettorahavirta | | -166,4 | -72,1 | -91,2 |
Rahavarat 1.1. | | 121,6 | 72,1 | 72,1 |
Muuntoero | | 1,6 | -0,1 | 0,2 |
Rahavarojen muutos | | -72,5 | -17,6 | 49,3 |
Rahavarat 31.3./31.12. | | 50,7 | 54,4 | 121,6 |
KONSERNITASE
| Liitetieto | 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 |
Varat | | | | |
Liikearvo | | 286,8 | 287,3 | 273,6 |
Muut aineettomat hyödykkeet | | 211,0 | 211,1 | 210,1 |
Aineelliset hyödykkeet | | 136,6 | 134,5 | 135,0 |
Muut pitkäaikaiset varat | | 71,0 | 61,5 | 74,3 |
Vaihto-omaisuus | | 239,0 | 335,5 | 234,6 |
Saamiset | | 399,0 | 424,9 | 475,4 |
Rahavarat | | 50,7 | 54,4 | 121,6 |
Varat yhteensä | 2 | 1 394,1 | 1 509,2 | 1 524,6 |
| | | | |
Oma pääoma ja velat | | | | |
Oma pääoma | 3 | 737,5 | 556,8 | 735,3 |
Pitkäaikaiset korolliset velat | | 238,8 | 429,7 | 282,8 |
Muut pitkäaikaiset velat | | 15,6 | 14,0 | 14,4 |
Lyhytaikaiset korolliset velat | | 45,3 | 151,9 | 121,3 |
Muut lyhytaikaiset velat | | 326,6 | 315,1 | 340,0 |
Varaukset | | 30,3 | 41,7 | 30,8 |
Oma pääoma ja velat yhteensä | | 1 394,1 | 1 509,2 | 1 524,6 |
| | | | |
Omavaraisuusaste, % | | 52,9 | 36,9 | 48,2 |
Nettovelkaantumisaste, % | | 32 | 95 | 38 |
EUR 1,00 = USD | | 1,33 | 1,33 | 1,44 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
| Lii- te- tie- to | Osa- ke- pää- oma | Yli- kurs- si- ra- has- to | Omat osak- keet | Muun- to- erot | Ar- von- muu- tos- rahas- to | Sijoi- tetun vapaan oman pää- oman rahasto | Oman pää- oman ehtoi- nen laina | Kerty- neet voit- to- va- rat | Yht. |
Oma pääoma 1.1. 2009 | | 292,2 | 12,1 | -5,7 | -62,5 | -6,2 | - | - | 275,6 | 505,5 |
Muut laa- jan tulok- sen erät: | | | | | | | | | | |
Muunto- erot | | | | | 8,6 | | | | | 8,6 |
Tulevien Raha- virtojen suojaus | | | | | | 4,0 | | | | 4,0 |
Tulevien raha- virtojen suojauk- seen liittyvät verot | | | | | | -1,0 | | | | -1,0 |
Nettotulos | | | | | | | | | -10,8 | -10,8 |
Laaja tulos | | | | | 8,6 | 3,0 | | | -10,8 | 0,8 |
Liiketoimet omistajien kanssa: | | | | | | | | | | |
Osingon- jako | 5 | | | | | | | | -11,6 | -11,6 |
Oman pääoman ehtoinen laina | 3 | | | | | | | 60,0 | -0,3 | 59,7 |
Oma pääoma 31.3. 2009 | | 292,2 | 12,1 | -5,7 | -53,9 | -3,2 | - | 60,0 | 252,9 | 554,4 |
| | | | | | | | | | |
Oma pääoma 1.1.2010 | | 292,2 | 12,1 | -5,6 | -63,0 | -5,4 | 151,5 | 60,0 | 290,9 | 732,7 |
Muut laa- jan tulok- sen erät: | | | | | | | | | | |
Muuntoerot | | | | | 19,5 | | | | | 19,5 |
Tulevien raha- virtojen suojaus | | | | | | 4,3 | | | | 4,3 |
Tulevien raha- virtojen suojauk- seen liittyvät verot | | | | | | -1,1 | | | | -1,1 |
Nettotulos | | | | | | | | | 0,3 | 0,3 |
Laaja tulos | | | | | 19,5 | 3,2 | | | 0,3 | 23,0 |
Liiketoimet omistajien kanssa: | | | | | | | | | | |
Osingon- jako | 5 | | | | | | | | -19,4 | -19,4 |
Oman pää- oman eh- toinen laina | 3 | | | | | | | | -1,3 | -1,3 |
Oma pääoma 31.3. 2010 | | 292,2 | 12,1 | -5,6 | -43,5 | -2,2 | 151,5 | 60,0 | 270,5 | 735,0 |
| | | | | | | | | | |
| Liite- tieto | Määräys- vallatto- mien omistaji- en osuus | Oma pää oma yht. | | ||||||||
Oma pääoma 1.1.2009 | | 2,6 | 508,1 | | ||||||||
Muut laajan tuloksen erät: | | | | | | | | | | | ||
Muuntoerot | | | 8,6 | | ||||||||
Tulevien rahavirtojen suojaus | | | 4,0 | | ||||||||
Tulevien rahavirtojen suojaukseen liittyvät verot | | | -1,0 | | ||||||||
Nettotulos | | | -10,8 | | ||||||||
Laaja tulos | | | 0,8 | | ||||||||
Liiketoimet omistajien kanssa: | | | | | ||||||||
Osingon- jako | 5 | -0,2 | -11,8 | | ||||||||
Oman pääoman ehtoinen laina | 3 | | 59,7 | | ||||||||
Oma pääoma 31.3.2009 | | 2,4 | 556,8 | | ||||||||
| | | | | ||||||||
Oma pääoma 1.1.2010 | | 2,6 | 735,3 | | ||||||||
Muut laajan tuloksen erät: | | | | | ||||||||
Muuntoerot | | | 19,5 | | ||||||||
Tulevien rahavirtojen suojaus | | | 4,3 | | ||||||||
Tulevien rahavirtojen suojaukseen liittyvät verot | | | -1,1 | | ||||||||
Nettotulos | | | 0,3 | | ||||||||
Laaja tulos | | | 23,0 | | ||||||||
Liiketoimet omistajien kanssa: | | | | | ||||||||
Osingon- jako | 5 | -0,1 | -19,5 | | ||||||||
Oman pää- oman eh- toinen laina | 3 | | -1,3 | | ||||||||
Oma pääoma 31.3.2010 | | 2,5 | 737,5 | |
LIIKEVAIHTO JA LIIKETULOS NELJÄNNESVUOSITTAIN
| Q1/ | Q4/ | Q3/ | Q2/ | Q1/ | Q4/ | Q3/ | Q2/ |
LIIKEVAIHTO | 2010 | 2009 | 2009 | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 | 2008 |
Talvi ja ulkoilu | 181,7 | 329,2 | 262,4 | 106,6 | 164,4 | 326,6 | 267,6 | 104,6 |
Pallopelit | 145,4 | 94,7 | 103,4 | 135,7 | 142,9 | 110,0 | 110,6 | 130,9 |
Fitness | 45,5 | 58,9 | 44,8 | 42,4 | 48,0 | 58,7 | 55,0 | 49,6 |
Yhteensä | 372,6 | 482,8 | 410,6 | 284,7 | 355,3 | 495,3 | 433,2 | 285,1 |
| | | | | | | | |
| Q1/ | Q4/ | Q3/ | Q2/ | Q1/ | Q4/ | Q3/ | Q2/ |
LIIKETULOS | 2010 | 2009 | 2009 | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 | 2008 |
Talvi ja ulkoilu | 1,7 | 42,5 | 44,1 | -29,2 | -10,9 | 36,7 | 45,7 | -26,7 |
Pallopelit | 14,4 | 2,2 | 2,4 | 7,4 | 11,5 | 3,4 | 6,6 | 11,3 |
Fitness | -0,7 | -0,5 | -1,4 | -2,2 | -3,4 | -2,3 | 2,8 | -0,4 |
Konsernihallinto | -5,9 | -4,8 | -4,4 | -5,4 | -4,1 | -2,6 | -3,6 | 8,0 |
Yhteensä | 9,5 | 39,4 | 40,7 | -29,4 | -6,9 | 35,2 | 51,5 | -7,8 |
LIITETIEDOT
1. LAATIMISPERIAATTEET
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti, ja sitä laadittaessa on noudatettu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä, 1.1.2010 voimassa olevia IFRS-standardeja ja tulkintoja. Osavuosikatsauksen laadinnassa on sovellettu samoja IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita kuin vuoden 2009 tilinpäätöksessä, alempana mainituin muutoksin.
Veroina on kirjattu koko vuoden arvioiduista veroista osavuosikatsauskauden tulokseen suhteutettu osuus.
Vuoden 2010 alussa käyttöönotetut standardit ja tulkinnat:
IAS 27 (uudistettu) "Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös" aiheutti muutoksen IAS 1 -standardin oman pääoman muutoslaskelmaan: muut laajan tuloksen erät tulee esittää erikseen oman pääoman muutoslaskelmassa.
2. SEGMENTTI-INFORMAATIO
Amer Sportsilla on kolme liiketoimintasegmenttiä: Talvi ja ulkoilu, Pallopelit sekä Fitness.
Segmenttiraportoinnissa käytettävät laskentaperiaatteet eivät poikkea konsernin laskentaperiaatteista. Konsernissa segmenttien tuloksellisuuden arviointi sekä segmenteille kohdennettavia resursseja koskevat päätökset perustuvat segmenttien liikevaihtoon ja liiketulokseen. Amer Sportsin ylin operatiivinen päätöksentekijä on johtokunta.
Segmenttien välillä ei ole ollut liiketoimintaa esitettävillä kausilla.
| Liike- vaihto | Liike- tulos | Rahoitus- tuotot ja -kulut | Tulos ennen veroja | Varat |
1-3/2010 | | | | | |
Talvi ja ulkoilu | 181,7 | 1,7 | | | 636,8 |
Pallopelit | 145,4 | 14,4 | | | 378,8 |
Fitness | 45,5 | -0,7 | | | 215,9 |
Segmentit yhteensä | 372,6 | 15,4 | | | 1 231,5 |
Yhteiset erät*) | | -5,9 | -9,1 | | 162,6 |
Konserni yhteensä | 372,6 | 9,5 | -9,1 | 0,4 | 1 394,1 |
| | | | | |
1-3/2009 | | | | | |
Talvi ja ulkoilu | 164,4 | -10,9 | | | 694,6 |
Pallopelit | 142,9 | 11,5 | | | 426,5 |
Fitness | 48,0 | -3,4 | | | 230,6 |
Segmentit yhteensä | 355,3 | -2,8 | | | 1 351,7 |
Yhteiset erät*) | | -4,1 | -7,5 | | 157,5 |
Konserni yhteensä | 355,3 | -6,9 | -7,5 | -14,4 | 1 509,2 |
2009 | | | | | |
Talvi ja ulkoilu | 862,6 | 46,5 | | | 766,3 |
Pallopelit | 476,7 | 23,5 | | | 320,7 |
Fitness | 194,1 | -7,5 | | | 212,5 |
Segmentit yhteensä | 1 533,4 | 62,5 | | | 1 299,5 |
Yhteiset erät*) | | -18,7 | -18,4 | | 225,1 |
Konserni yhteensä | 1 533,4 | 43,8 | -18,4 | 25,4 | 1 524,6 |
*) Liiketuloksen osalta sisältävät konsernihallinnon tuottoja ja kuluja.
LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN
| 1-3/2010 | 1-3/2009 | 2009 |
Amerikka | 158,3 | 163,8 | 620,5 |
EMEA | 172,2 | 156,5 | 735,0 |
Aasia | 42,1 | 35,0 | 177,9 |
Yhteensä | 372,6 | 355,3 | 1 533,4 |
3. RAHOITUSVELAT
Oman pääoman ehtoinen laina
Maaliskuussa 2009 Amer Sports Oyj laski liikkeeseen 60 milj. euron suuruisen oman pääoman ehtoisen lainan vahvistaakseen konsernin pääomarakennetta ja maksaakseen nykyisiä velkojaan. Lainan kuponkikorko on 12,0 % vuodessa. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin kolmen vuoden kuluttua. Oman pääoman ehtoinen laina on vakuudeton ja muita velkasitoumuksia heikommassa asemassa, ja lainaa käsitellään Amer Sportsin konsernitilinpäätöksessä omana pääomana. Oman pääoman ehtoisen lainan velkakirjanhaltijalla ei ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia, eikä laina laimenna osakkeenomistajien omistuksia.
4. JOHDANNAISINSTRUMENTIT
| 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 |
Nimellisarvo | | | |
Valuuttatermiinit | 527,0 | 678,9 | 502,8 |
Korkotermiinit | 50,0 | 0,0 | 100,0 |
Korkoswapit | 209,9 | 225,2 | 204,4 |
| | | |
Käypä arvo | | | |
Valuuttatermiinit | -1,3 | 5,0 | -1,1 |
Korkotermiinit | -0,1 | 0,0 | -0,1 |
Korkoswapit | -5,7 | -8,3 | -5,6 |
5. OSINGOT
Amer Sports jakoi omistajilleen ja tytäryhtiöidensä vähemmistöosakkaille osinkoa yhteensä 19,5 miljoonaa euroa maaliskuussa 2010 (2009: 11,8) liittyen 31.12.2009 päättyneeseen tilikauteen (0,16 euroa/osake emoyhtiön osakkeenomistajille, yhteensä 19,4 miljoonaa euroa; 2009: 11,6).
6. VASTUUSITOUMUKSET
| 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 |
Takaukset | 10,8 | 10,0 | 10,5 |
Leasing- ja vuokrasopimusvastuut | 118,4 | 113,6 | 116,9 |
Muut vastuut | 35,6 | 49,3 | 30,0 |
Johdon, osakkaiden tai omistusyhteysyritysten puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia.
7. TOIMINNAN KAUSILUONTEISUUS
Vaikka Amer Sports toimii useilla urheiluvälinesegmenteillä kaikkina neljänä vuodenaikana, sen liiketoiminnassa esiintyy kausivaihtelua. Tilikauden kolmas ja neljäs vuosineljännes ovat historiallisesti olleet Amer Sportsin vahvimpia vuosineljänneksiä sekä liikevaihdolla että kannattavuudella mitattuna pääasiassa siksi, että talviurheiluvälineitä myydään tyypillisesti ennen talvikauden alkamista kolmannella ja neljännellä vuosineljänneksellä. Pallopelien kesäkausi tasoittaa talviurheiluvälineliiketoiminnasta aiheutuvaa kausivaihtelua jossain määrin, koska Pallopelit-segmentin vahvimmat kuukaudet ovat ensimmäisellä ja toisella vuosineljänneksellä. Liiketoiminnan nettorahavirta on yleensä hyvin vahva ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, jolloin liikevaihto talviurheiluvälineistä realisoituu. Erityisesti kolmannen vuosineljänneksen aikana liiketoiminnan nettorahavirta sitoutuu käyttöpääomaan.
Talviurheiluvälineiden liikevaihto kasvoi vertailukelpoisin valuutoin 13 %. Liikevaihto oli 42,3 milj. euroa (37,0). Hyvä lumitilanne talvikauden 2009/10 lopussa vaikutti positiivisesti kaikilla keskeisillä markkinoilla.
Liiketoiminnan nettorahavirta korkojen ja verojen jälkeen oli 98,7 milj. euroa (64,1).
Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä, ja todelliset tulokset voivat olla merkittävästikin erilaiset.
AMER SPORTS OYJ
Hallitus