Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.5.2010 klo 09.00 1(9) Keskisuomalainen Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010 - Liikevaihto 24,2 Me (23,3 Me vertailukaudella 2009), kasvua 3,9% - Liikevoitto 3,9 Me (2,0 Me),kasvua 95,6%. Vertailukauden liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 3,0 Me - Liikevoitto 16,1% liikevaihdosta(8,6%) - Voitto ennen veroja 4,2 Me (1,9 Me), kasvua 123,7% - Tulos/osake 0,29 euroa (0,10 euroa) Toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi: ”Vuoden 2010 alkuvuoden osalta ei merkittävää talouden elpymistä ole ollut havaittavissa, vaikkakin maaliskuun hyvän ilmoitusmyynnin johdosta saimme hienoisen kasvun ilmoitusmyyntiimme viime vuoden vastaavaan vuosineljännekseen verrattuna. Sanomalehtiemme tavoittavuus on säilynyt hyvänä taantumasta huolimatta ja sanomalehti tuotteena on säilyttänyt vahvan suhteellisen asemansa sekä tiedon lähteenä että ilmoitusvälineenä. Toiminnassamme keskeisenä painopisteenä on taantuman seurausten torjuntaan liittyvien tehostamistoimien läpivieminen, joiden avulla pyrimme pitämään kannattavuutemme mahdollisimman hyvänä. Konsernin mediamyynti nousi hieman yli 2 prosenttia ensimmäisen neljänneksen aikana kun mediamainonta sanomalehtien osalta oli samana ajanjaksona 2 prosenttia miinuksella. Maaliskuussa sanomalehtimainonta kääntyi myös koko sanomalehdistön osalta kasvuun. Konsernin lehtien tilaustuotot olivat hieman edellisvuotta korkeammat. Alkuvuodesta 2009 käynnistetyn kehitysohjelmamme avulla pystyimme suunnitellusti sopeuttamaan kustannuksiamme. Säästötoimenpiteet realisoituvat täysimääräisesti vuoden 2010 loppupuolella. Tehtyjen toimenpiteiden ansiosta suhteellinen kannattavuutemme pysyi tyydyttävällä tasolla liikevoiton ollessa 16,1% (8,6%). Huolimatta siitä, että 2010 osalta on havaittavissa lievää yleisen taloustilanteen elpymistä, näkemyksemme mukaan loppuvuoden 2010 osalta epävarmuus markkinoilla jatkuu eikä selvää markkinatilanteen elpymistä vielä ole näköpiirissä.” Toimintaympäristö ja konsernin liikevaihdon kehitys TNS Gallupin mukaan mediamainonta kasvoi Suomessa vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 6% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sanomalehtimainonta väheni 2%. Suurimmista toimialoista elintarvikkeet väheni 7%, matkailu ja liikenne 6%, vähittäiskauppa 2% sekä moottoriajoneuvot 1%. Avoimien työpaikkojen mainonta kasvoi 3%. 2(9) Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 2010 24,2 Me, kun se oli edellisvuoden vastaavana aikana 23,3 Me. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,1 Me (0,1 Me). Tammi-maaliskuun kulut olivat 20,5 Me (21,4 Me), edellisen vuoden kuluihin sisältyy 1,0 Me kertakustannus kehitysohjelman eläkeratkaisuista. Liikevoitto oli 3,9 Me (2,0 Me), mikä on 16,1% liikevaihdosta (8,6%). Vertailukauden liikevoitto ilman kertakustannusta oli 3,0 Me. Rahoitustuotot olivat 0,4 Me enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna. Rahoitustuottoja paransi kertakirjaus myytävissä olevien sijoitusten myyntivoitosta. Voitto ennen veroja oli 4,2 Me (1,9 Me) ja voitto verojen jälkeen 3,1 Me (1,1 Me). -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 | -------------------------------------------------------------------------------- | | (3 kk) | (3 kk) | (12 kk) | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 24,2 Me | 23,3 Me | 97,6 Me | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 3,9 Me | 2,0 Me | 15,5 Me | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto % | 16,1 % | 8,6 % | 15,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden tulos | 3,1 Me | 1,1 Me | 11,0 Me | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, Eur | 0,29 | 0,10 | 1,02 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake | 5,00 | 4,17 | 4,63 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste % | 51,8 % | 45,2 % | 49,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- Konsernirakenne Konsernirakenteessa ei ole tapahtunut katsauskaudella muutoksia. Konsernin tytäryhtiö Mai Visual Oy:n nimi vaihdettiin huhtikuussa Mediasepät Oy:ksi. Maaliskuussa konsernin osakkuusyhtiö Arena Partners Oy sopi yhteistyöjärjestelystä Alma Media Oyj:n kanssa sähköisessä valtakunnallisessa markkinapaikkaliiketoiminnassa. Yhteistyö toteutetaan siten, että Arena Partners ostaa 35 % osuuden Alma Median yhtiöitettävästä asunto-, auto- ja kuluttajailmoittelun markkinapaikkaliiketoiminnasta. Samassa yhteydessä Alma Media ostaa Arena Partnersin mobiilipalveluihin keskittyneestä tytäryhtiöstä Arena Interactivesta 35 % osuuden. Yhteistyö vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Luokiteltuihin ilmoituksiin keskittyvässä Markkinapaikat -yhteisyrityksessä toimivat Etuovi.com, Vuokraovi.com, Autotalli.com ja Mikko.fi-palvelut. Kilpailuvirasto siirsi asian toukokuun alussa jatkokäsittelyyn ja ratkaisu saadaan viimeistään elokuun alussa. 3(9) Henkilöstö Konsernihallitus vapautti Arto Tiitisen 12.1.2010 toimitusjohtajan tehtävästä. Hänen tilalleen hallitus nimesi vt. toimitusjohtajaksi silloisen hallituksen puheenjohtajan Vesa-Pekka Kangaskorven. Hallitus nimitti Kangaskorven vakinaiseksi toimitusjohtajaksi 18.3.2010. Vuonna 2009 aloitetun kehitysohjelmamme johdosta konsernin keskimääräinen henkilömäärä kokopäiväisiksi muunnettuna pieneni 761 henkeen (825). Pääosa vähennyksestä on toteutettu eläkejärjestelyjen kautta. Investoinnit ja rahoitus Bruttoinvestoinnit olivat tammi-maaliskuussa 0,5 Me (0,8 Me). Yhtiön maksuvalmius on säilynyt vakaana koko katsauskauden ajan. Tase Konsernitaseen loppusumma oli 117,3 Meur (113,0 Meur). Osakkeet Keskisuomalainen Oyj osti 18.3.2010 julkisessa kaupankäynnissä omia A-osakkeitaan 21.500 kappaletta hintaan 15 euroa kappale. Osakkeet ovat 0,2% koko osakemäärästä ja edustavat 0,02% äänimäärästä. Keskisuomalainen Oyj:n K-osakkeita on muutettu A-osakkeiksi alkuvuoden aikana kahden muuntovaatimuksen perusteella yhteensä 2353 kappaletta. Muuntojen jälkeen K-osakkeiden määrä on 5.272.612 ja A-osakkeiden 5.464.348 kappaletta. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Keskisuomalainen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 29.4.2010, jonka jälkeen hallitus järjestäytyi. Hallituksen jäsenet ovat: maanviljelijä Antero Vesterinen, puheenjohtaja johtaja Mikko Paananen, varapuheenjohtaja maanviljelijä Simo Kutinlahti avainasiakaspäällikkö Pekka Haltia toimitusjohtaja Leena Hautsalo toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi maatalousyrittäjä Kalle Kautto toimitusjohtaja Jaakko Kurikka Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Jarmo Lohi. 4(9) Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen pykäliä 3, 5, 10, 11, 12 ja 13 pääosin osakeyhtiölain muutosten johdosta. Muutetut yhtiöjärjestyksen pykälät ovat luettavissa yhtiökokouksen päätöksistä 29.4.2010 annetusta pörssitiedotteesta sekä yhtiön verkkosivuilla. Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 0,60 euroa osakkeelle, mikä on yhteensä 6.429.276,00 euroa. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen osakeyhtiölain 13 luvun 6 pykälän 2 momentin mukaisesti päättämään yhtiön maksuvalmiuden ja tuloksen sallimissa rajoissa enintään 0,40 euron lisäosingosta osaketta kohden. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien K-sarjan ja A-sarjan osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä. A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 1.000.000 kappaletta ja K-sarjan osakkeita enintään 1.000.000 kappaletta, kuitenkin yhteensä enintään 1.000.000 osaketta. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista antamalla uusia A-sarjan osakkeita ja luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia A-sarjan osakkeita joko maksua vastaan tai maksutta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien ja luovutettavien A-sarjan osakkeiden määrä on yhteensä enintään 1.000.000 osaketta. Liiketoiminnan riskit ja epävarmuustekijät Taantuman jatkuminen luo merkittävimmät riskit konsernin tämän hetken liiketoiminnalle. Mediamarkkinoilla on varauduttava taantuman pitkittymiseen useamman vuoden mittaiseksi. Operatiivisista riskeistä merkittävimmät liittyvät tietotekniikkaan ja painoliiketoimintojen keskeytymiseen. Yleisestä rahoitusmarkkinoiden epävarmuudesta ja riskitason noususta huolimatta konsernin näköpiirissä ei ole rahoitusasemaan liittyviä merkittäviä riskejä. Pidemmän aikavälin riskejä ja epävarmuustekijöitä on esitetty vuosikertomuksen sivulla 22. Loppuvuoden näkymät Loppuvuoden 2009 aikana kansantalouden taantuma näyttää saavuttaneen pohjakosketuksen. Alkanut vuosi sisältää paljon epävarmuutta. Vaikka ilmoitusmyynti ja mainonnan määrä kehittyivätkin erityisesti maaliskuussa suotuisasti, ei varmuutta selkeästä muutoksesta parempaan vielä ole. Maailmantalouden ja erityisen Kreikan talousongelmien johdosta voi kansantaloudessa tapahtua myös nopeita käänteitä huonompaan suuntaan, jolla voi olla vaikutuksia yhtiön toimintaan. 5(9) Keskisuomalainen Oyj:n liikevaihdon arvioidaan pysyvän edellisen vuoden tasolla. Vertailukelpoisen tuloksen uskotaan hieman paranevan, pääosin tehostamistoimien johdosta, ellei ulkoisissa tekijöissä tapahdu muutoksia huonompaan. Laadintaperiaatteet Konsernin osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34:n vaatimuksia. Pörssitiedotteet ovat luettavissa Keskisuomalainen Oyj:n verkkosivuilla osoitteessa www.keskisuomalainen.com. Konserni on soveltanut 1.1.2010 alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja: IFRS 3 Liiketoimintojen yhteenliittymät, IAS 27 Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös sekä IFRS standardeihin tehdyt parannukset (huhtikuu 2009). Muilta osin osavuosikatsaus on laadittu noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin 31.12.2009 tilinpäätöksessä. Standardimuutoksilla on vaikusta konsernin osavuosikatsauksiin ja tilinpäätökseen sekä liitetietoihin mikäli toteutetaan liiketoimintojen yhteenliittymiä tai vähemmistöosuuksien muutoksia. Paino- ja jakeluliiketoiminnan nimi on muutettu vuoden 2010 alusta tuotanto- ja logistiikkapalveluksi. Segmentin sisältöä ei ole muutettu. Tuotanto- ja logistiikkapalvelut segmenttiin lisättiin toukokuun alusta 2009 myös sivun- ja ilmoitusvalmistuksen toiminnot. Nämä toiminnot siirrettiin perustettuun yhtiöön, joka myy nämä palvelut konsernin yhtiöille. Segmentti-informaatiossa tämä muutos näkyy kasvavana tuotanto- ja logistiikkapalvelujen liikevaihtona ja segmenttien välisessä liikevaihdossa. Liikevoittoon tällä ei ole vaikusta. Vertailukausien lukuja ei ole oikaistu, koska vastaavia tietoja ei ole saatavissa. Taulukon alaviitteessä on kuitenkin kerrottu, mitkä luvut olisivat olleet 2010, jos segmenttikoostumusta ei olisi muutettu. Keskisuomalainen Oyj antaa osavuosikatsauksen tammi-kesäkuulta 27.8.2010. KESKISUOMALAINEN OYJ HALLITUS Vesa-Pekka Kangaskorpi toimitusjohtaja Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi p. (014)622 000. Luvut ovat tilintarkastamattomia. 6(9) -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TULOSLASKELMA (Meur) | 1-3/2010 | 1-3/2009 | 1-12/2009 | -------------------------------------------------------------------------------- | | (3 kk) | (3 kk) | (12 kk) | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 24,2 | 23,3 | 97,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,1 | 0,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan kulut | 20,5 | 21,4 | 82,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO | 3,9 | 2,0 | 15,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto % liikevaihdosta | 16,1% | 8,6% | 15,9% | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja -kulut | 0,3 | -0,1 | -0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyhtiöiden | 0,0 | 0,0 | 0,0 | | tuloksesta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | 4,2 | 1,9 | 14,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | -1,0 | -0,8 | -3,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | VOITTO/TAPPIO | 3,1 | 1,1 | 11,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN VOITON JAKO | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön osakkeenomistajille | 3,1 | 1,1 | 11,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosakkaille | - | - | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, laimentamaton (eur) | 0,29 | 0,10 | 1,02 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, laimennettu (eur) | 0,29 | 0,10 | 1,02 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN LAAJAN TULOSLASKELMAN | 1-3/2010 | 1-3/2009 | 1-12/2009 | | ERÄT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | (3 kk) | (3 kk) | (12 kk) | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 3,1 | 1,1 | 11,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut laajan tuloksen erät: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat rahoitusvarat | 1,4 | 0,1 | 4,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirran suojaukset | 0,0 | -0,3 | -0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muihin laajan tuloksen eriin | -0,4 | 0,1 | -1,1 | | liittyvät verot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden muut laajan tuloksen | 1,1 | -0,2 | 3,2 | | erät verojen jälkeen | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 4,2 | 0,9 | 14,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKO | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön osakkeenomistajille | 4,2 | 0,9 | 14,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosakkaille | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- 7(9) -------------------------------------------------------------------------------- | SEGMENTTI-INFORMAATIO | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO (Meur) | 1-3/2010 | 1-3/2009 | 1-12/2009 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kustannustoiminta | 21,9 | 21,3 | 87,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuotanto- ja | 8,5 | 7,4 | 33,3 | | logistiikkapalvelut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kohdistamaton | 0,8 | 0,8 | 3,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien välinen | -6,9 | -6,2 | -26,7 | | liikevaihto | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloslaskelman liikevaihto | 24,2 | 23,3 | 97,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kustannustoiminta | 4,3 | 2,4 | 15,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuotanto- ja | 0,5 | 0,4 | 2,4 | | logistiikkapalvelut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kohdistamaton | -0,9 | -0,7 | -2,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien välinen | - | - | | | liikevoitto | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloslaskelman liikevoitto | 3,9 | 2,0 | 15,5 | -------------------------------------------------------------------------------- *) Mikäli segmenttien koostumusta ei olisi muutettu, olisi tuotanto- ja logistiikkapalvelujen liikevaihto tammi-maaliskuussa 7,7 Meur, muutos edelliseen vuoteen 3,6% ja segmenttien välinen liikevaihto -6,2 Meur. -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TASE | 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | PITKÄAIKAISET VARAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 1,4 | 1,7 | 1,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 37,2 | 37,2 | 37,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset hyödykkeet | 28,4 | 30,5 | 28,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuudet osakkuusyhtiöissä | 1,3 | 1,4 | 1,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat sijoitukset | 22,1 | 13,0 | 20,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut pitkäaikaiset saamiset | 0,1 | - | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 0,8 | 2,4 | 1,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | LYHYTAIKAISET VARAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 0,8 | 0,9 | 1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 9,8 | 9,6 | 7,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden verotettavaan tuloon | 0,4 | 1,1 | 0,1 | | perustuvat | | | | | verosaamiset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahat ja pankkisaamiset | 14,7 | 15,3 | 6,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 117,3 | 113,0 | 106,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön osakkeenomistajille | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | kuuluvan oman pääoman osuus | 53,6 | 44,8 | 49,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | PITKÄAIKAISET VELAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallinen verovelka | 1,4 | 1,5 | 1,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset korolliset velat | 28,6 | 32,5 | 30,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varaukset | 0,9 | 1,0 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | LYHYTAIKAISET VELAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset korolliset velat | 3,8 | 4,1 | 4,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 27,5 | 28,5 | 18,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden verotettavaan tuloon | 1,5 | 0,7 | 1,1 | | perustuvat verovelat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 117,3 | 113,0 | 106,6 | -------------------------------------------------------------------------------- 8(9) -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | 1-3/2010 | 1-3/2009 | 1-12/2009 | | (Meur) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | (3 kk) | (3 kk) | (12 kk) | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Asiakkailta saadut maksut | 31,8 | 32,0 | 98,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tavaroiden ja palvelujen | | | | | toimittajille | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | ja henkilöstölle suoritetut | -20,5 | -21,5 | -79,3 | | maksut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korot | -0,2 | -0,6 | -2,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut korot | 0,0 | 0,0 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut verot | -1,0 | -1,5 | -3,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT | 10,1 | 8,3 | 14,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineellisiin | -0,5 | -0,8 | -1,8 | | hyödykkeisiin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineettomiin | -0,0 | -0,1 | -0,2 | | hyödykkeisiin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineellisten ja aineettomien | 0,0 | 0,0 | 0,0 | | käyttöomaisuushyödykkeiden | | | | | myynti | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit myytävissä oleviin | - | - | -3,4 | | sijoituksiin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Luovutustulot myytävissä | 0,4 | 0,0 | 0,0 | | olevista sijoituksista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myönnetyt lainat | | - | -0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut osingot | 0,4 | 0,3 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT | 0,3 | -0,5 | -4,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen nostot | - | 0,3 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen takaisinmaksut | -2,3 | -0,7 | -3,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden hankinta | -0,3 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | | | -8,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT | -2,6 | -0,4 | -10,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHAVAROJEN MUUTOS | 7,9 | 7,4 | -1,0 | | (lisäys+/vähennys-) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat tilikauden alussa | 6,9 | 7,9 | 7,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat tilikauden lopussa | 14,7 | 15,3 | 6,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista (1000 euroa) -------------------------------------------------------------------------------- | | Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | -------------------------------------------------------------------------------- | | Osake | Muut | Muut | Kertynee | Yhteensä | | | | - | sidotut | vapaat | t | | | | | pääom | rahasto | rahastot | voitto- | | | | | a | t | | varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 2257 | 270 | -5047 | 46399 | 43879 | | | 31.12.2008 | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | IAS 8 mukaiset | | | | | | | | oikaisut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Katsauskauden laaja | | | -171 | 1067 | 896 | | | tulos | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA 31.3.2009 | 2257 | 270 | -5218 | 47466 | 44775 | | -------------------------------------------------------------------------------- 9(9) -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osake- pääoma Muut sidotut rahastot Muut vapaat rahastotKertyneet voitto- varat Yhteensä OMA PÄÄOMA 31.12.20092257270-18644906249725Omien osakkeiden hankinta-323-323Katsauskauden laaja tulos105131334184OMA PÄÄOMA 31.3.20102257270-8135187253587 -------------------------------------------------------------------------------- | BRUTTOINVESTOINNIT JA | 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 | | HENKILÖKUNTA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit; Meur | 0,5 | 0,8 | 5,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit; | 2,2 % | 3,5 % | 5,6 % | | %liikevaihdosta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilökunnan lukumäärä | 761 hlöä | 825 hlöä | 825 hlöä | | keskimäärin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | kokopäiväisinä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TUNNUSLUVUT (eur) | 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön osakkeenomistajille | 0,29 | 0,10 | 1,02 | | kuuluva tulos/osake | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön osakkeenomistajille | 5,0 | 4,17 | 4,63 | | kuuluva oma pääoma/osake | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 51,8 | 45,2 | 49,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET | 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 | | (Meur) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pantit, vastuut ja takaukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat, joiden vakuudeksi on | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | annettu kiinnityksiä | | | | | kiinteistöihin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | tai yrityskiinnityksiä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahalaitoslainat | 16,7 | 20,8 | 19,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Annetut kiinteistökiinnitykset | 17,6 | 17,6 | 17,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Annetut yrityskiinnitykset | 15,1 | 15,1 | 15,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Tunnuslukujen laskentakaavat -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste-% | Oma pääoma x 100 | -------------------------------------------------------------------------------- | | Taseen loppusumma - saadut ennakot (=tilausvastuu) | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/ osake | Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos | -------------------------------------------------------------------------------- | | Keskimääräinen osakeantioikaistu osakkaiden lkm | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake | Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma | -------------------------------------------------------------------------------- | | Osakkeiden osakeantioikaistu lkm. | -------------------------------------------------------------------------------- --------------------------------------------------------------------------------