NEOMARKKA ALOITTAA OMIEN OSAKKEIDEN HANKINNAN


NEOMARKKA OYJ	PÖRSSITIEDOTE	10.6.2010	klo 16.00                                 


NEOMARKKA ALOITTAA OMIEN OSAKKEIDEN HANKINNAN                                   

Neomarkka Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää varsinaisen yhtiökokouksen        
9.6.2010 antamaa valtuutusta hankkia yhtiön omia B-sarjan osakkeita.            
Yhtiökokouksen valtuutuksen nojalla yhtiö voi hankkia enintään 588.067          
kappaletta yhtiön omia B-sarjan osakkeita.                                      

Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä
sen sääntöjen mukaisesti ja hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen     
tulee perustua markkinahintaan.                                                 

Omien osakkeiden hankkiminen sopimuskaupoilla                                   

Lisäksi Neomarkka Oyj:n hallitus päätti yhtiökokoukselta 9.6.2010 saamansa      
valtuutuksen nojalla hankkia yhtiön omia B-sarjan osakkeita vapaaseen omaan     
pääomaan kuuluvilla varoilla seuraavilla ehdoilla:                              

1. B-osakkeita hankitaan sopimuskaupoilla muilta kuin suurimmalta               
osakkeenomistajalta yhteensä enintään 588.067 kappaletta siten, että kukin      
sopimuskauppa käsittää vähintään 15.000 B-sarjan osaketta;                      

2. Hankittavien osakkeiden kauppahinta vastaa hankintahetkellä vallitsevaa      
markkinahintaa;                                                                 

3. Osakkeet on tarjottava yhtiölle viimeistään 15.10.2010; ja                   

4. Hankittavat osakkeet maksetaan pörssikaupan selvitykseen soveltuvien         
sääntöjen mukaisesti.                                                           

Osakkeet hankitaan suunnatusti sopimuskaupoilla, koska Neomarkka Oyj on         
onnistunut hankkimaan sen osakkeen vähäisen likviditeetin vuoksi omia B-sarjan  
osakkeitaan ainoastaan pieniä määriä NASDAQ OMX Helsinki Oy:n omien osakkeiden  
hankintaa koskevan sovellusohjeen mukaisesti. Omien osakkeiden hankkimiselle    
osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen sopimuskaupoilla on siten yhtiön      
kannalta painava taloudellinen syy.                                             

Neomarkka Oyj:n hallitus päätti myös NASDAQ OMX Helsinki Oy:n omien osakkeiden  
hankintaa koskevan sovellusohjeen 3.2.5. kohdan mukaisesti poiketa ohjeen       
kohtien 3.2.1. - 3.2.2. menettelytavoista, sillä osakkeen likviditeetti on      
vähäinen. Omien osakkeiden hankinta päätetyillä ehdoilla voi johtaa siihen, että
puolet (50 %) osakkeen keskimääräisestä päivävaihdosta ylittyy. Tällöinkään     
poikkeama ei saa aiheuttaa poikkeuksellista markkinaliikettä eikä tällöin samana
pörssipäivänä voida hankkia enempää kuin 5 prosenttia kaikista hankittavista    
osakkeista.                                                                     

Osakkeet hankitaan käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön            
liiketoimintaan kuuluvien järjestelyiden totuttamiseksi, yhtiön                 
rahoitusrakenteen parantamiseksi, yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmän  
toteuttamiseksi tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.        

Neomarkka Oyj                                                                   



Sari Tulander                                                                   
talousjohtaja                                                                   

LISÄTIETOJA:                                                                    
Markku E. Rentto, toimitusjohtaja, puh. 0207 209 191                            
Sari Tulander, talousjohtaja, puh. 020 720 9192                                 


Neomarkka Oyj:n strategiana on investoida pääasiassa teollista liiketoimintaa   
harjoittaviin ja keskenään synergiaetuja tarjoaviin yrityksiin. Tavoitteena on  
aktiivisen omistajuuden avulla kehittää ostettuja yrityksiä ja luoda niihin     
lisää arvoa. Tuottoa sijoitukselle syntyy osinkona ja arvonnousuna. Neomarkan   
B-osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä päämarkkinalla.