Tieto Oyj PÖRSSITIEDOTE 28.6.2010, klo 8.30 If Vahinkovakuutus on solminut Tiedon kanssa uuden viisivuotisen IT-palvelusopimuksen. Sopimuksen mukaan Tieto on vakuutusyhtiön kokonaistoimittaja, joka vastaa Ifin käyttö- ja hallintapalveluista Pohjoismaissa. If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö, jolla on noin 3,6 miljoonaa asiakasta Pohjoismaissa ja Baltiassa sekä toimintaa myös Venäjällä. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 160 miljoonaa euroa. Toimitus toteutetaan yhteistyössä Atean kanssa, joka vastaa Tiedon alihankkijana työasemapalveluista. Ifin ja Tiedon yhteistyö alkoi vuonna 2001, jolloin se kattoi vain Suomen. Vuonna 2005 yhteistyö laajeni, kun If ulkoisti Tiedolle sekä palvelintoimintonsa että loppukäyttäjiensä palvelut koko Pohjoismaiden alueella. Uuden sopimuksen myötä Tiedon kapasiteettipalveluiden käyttö vakuutusyhtiön liiketoiminnalle keskeisissä palveluissa kasvaa ja tämä tarjoaa Ifille lisää joustavuutta sekä kustannustehokkuutta. "Tieto on osoittanut vahvaa sitoutumista sen pyrkiessä varmistamaan Ifin tietotekniikan sujuvuus. Tieto on ottanut toimituskumppanikseen Atean ja näin vahvistaa kokonaistoimitusta. Tämä on Tiedolta sekä strateginen linjaus että osoitus keskittymisestä Ifin tarpeisiin ja päämääriin. Odotamme innolla yhteistyön jatkumista samoin kuin IT-toimintojemme sekä -infrastruktuurin kehittämistä", sanoo toimitusjohtaja Adam Harhoff, If IT Services. "Olemme ylpeitä siitä luottamuksesta, jota If on osoittanut Tietoa kohtaan, ja uskomme kumppanuussuhteen kehittyvän entistä tiiviimmäksi. Tiedolle tämä sopimus merkitsee yhtiön johtavan aseman vahvistumista finanssitoimialan pohjoismaisena ulkoistuskumppanina", sanoo johtaja Per Johanson, Tieto Financial Services. Lisätietoja: Per Johanson, Executive Vice President, Financial Services, Tieto, puh. +46 76 821 2029 Kjell Rune Tveita, IT-johtaja, If Vahinkovakuutus, puh. +47 934 79 516 TIETO OYJ JAKELU NASDAQ OMX Helsinki NASDAQ OMX Tukholma Keskeiset tiedotusvälineet Tieto on palveluyhtiö, joka tarjoaa tietotekniikka-, tuotekehitys- ja konsultointipalveluja. Noin 17 000 asiantuntijaamme tekevät meistä yhden johtavista tietotekniikan palveluyrityksistä Pohjoismaissa ja tietyillä segmenteillä globaalin markkinajohtajan. Olemme erikoistuneet alueisiin, joilla asiakkaiden liiketoiminnan ja tarpeiden tuntemuksemme on syvintä. Vahva asiakaskeskeisyys ja sähköisten palveluiden asiantuntemus erottavat meidät kilpailijoistamme. www.tieto.com If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuuttaja, joka palvelee myös kansainvälistä toimintaa harjoittavia pohjoismaisia asiakkaita. Yhtiöllä on noin 3,6 miljoonaa asiakasta Pohjoismaissa ja Baltian alueella. Vuodesta 2007 lähtien yhtiö on harjoittanut toimintaa myös Venäjällä. www.if-insurance.com [HUG#1427637]