Suomalaiset yksityissijoittajat tankkaavat Nokiaa Huhtikuussa alkanut markkinoiden epävarmuus jatkui kesäkuun aikana. USA:n kuluttajien heikentynyt luottamus, valuuttamarkkinoiden rajut liikkeet sekä orastava pelko mahdollisesta uudesta taantumasta saivat sijoittajat myyntikannalle kuun loppua kohden. Nordea nousi kuun puolivälissä Helsingin Pörssin arvokkaimmaksi yhtiöksi Nokian varoitettua sekä toisen vuosineljänneksen että koko vuoden tuloksen jäämisestä odotettua heikommiksi. Silti Suomalaiset Online -sijoittavat kasvattivat kesäkuussa Nokia-omistuksiansa. Online-välittäjien (Nordnetin, UB:n, FIMin, Saxo-E*Traden) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski yli 20% edelliskuusta saavuttaen 1 684 milj. euroa, mutta nousi vuoden 2009 kesäkuuhun verrattuna 38,9%. Online-välittäjille kertyi kauppoja huhtikuussa 2010 yhteensä 252 987 kappaletta, mikä on 7,4% vähemmän kuin edelliskuussa. Vuodentakaiseen nähden online-välittäjien kauppojen lukumäärä kuitenkin nousi 47,6%. ”Pörssissä toinen vuosineljännes päättyi epävarmuuden merkeissä. Talouden elvytystoimien lopun lähestyminen sai sijoittajat pohtimaan talouskasvun kestävyyttä. Makrotaloudesta kantautuneet ristiriitaiset luvut mm. työttömyydestä ja kuluttajien luottamuksesta saivat sijoittajat varpailleen ja vähentämään osakepainoa. Osa sijoittajista pelkää myös heikon markkinatunnelman tarttuneen tulevissa osavuosikatsauksissa annettaviin ohjeistuksiin varovaisuuden muodossa”, toteaa Nordnet Finland spokesperson Juha Raumolin. Nokia kiinnostaa suomalaisia Yksityissijoittajien suosimien online-välittäjien kautta käytiin eniten kauppaa Nokialla, Helsingin pörssin kestosuosikilla. Seuraavaksi eniten kauppaa käytiin Outokummun, Metson, Outotecin ja Fortumin osakkeilla. Viiden kärjen yhteenlaskettu osuus kaikista online-välittäjien kaupoista oli jopa 39 %. Vähittäisasiakkaat myivät kesäkuun aikana runsaimmin Nokian Renkaiden ja Sampon osakkeita. Kumpikin osake on ollut vahva kurssinousija vuoden tarkastelujaksolla, sillä valtaosa sijoittajista katsoo yhtiöiden vahvistaneen markkina-asemiaan taantuman aikana. Kolmanneksi myydyimmäksi osakkeeksi päätyi TeliaSonera, jonka liiketoiminnot ajautuivat vastatuuleen Venäjällä tuomioistuimen keskeytettyä operaattoreiden omistusjärjestelyt, jotka ovat rasittaneet yhtiötä jo usean vuoden ajan. Sijoittajat tankkasivat eniten Nokian osakkeita kiihdyttämällä ostoja tulosvaroituksen jälkeen. Ostetuimpien toiselle sijalle kipusi Outokumpu, joka käväisi kuun lopussa vuoden alimmilla tasoillaan. Kesäkuun kolmanneksi voimakkain ostopaine kohdistui Konecranesiin, jossa Hartwallit liputtivat 10% omistusrajan ylityksestä. ”Moni suomalaissijoittaja koki Nokian viimeisimmän kurssipudotuksen hyvänä ostomahdollisuutena. Nordnetin tilastojen perusteella vastaavaa ilmiötä ei kuitenkaan ole havaittavissa muiden pohjoismaisten sijoittajien osalta, joten Nokiassa kotimainen omistus on palannut jälleen kasvu-uralle. Lähestyvältä tulosjulkistuskaudelta odotetaan mm. liikevaihtojen ja tilauskantojen kääntymistä selvään nousuun. Sijoittajille tuskin riittää ainoastaan kustannusten leikkauksilla saavutetut tulosparannukset” kertoo Juha Raumolin. Lisätietoja antaa: Juha Raumolin, Nordnet Finland branch, Spokesperson +358 9 681 78 676 , +358 50 500 4525 Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjille Nordnet, UB, FIM ja Saxo E-Trade Kesäkuu 2010 Kesäkuu 2009 Muutos ed. Toukokuu 2010 Muutos ed. Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) kuukauteen Nordnet 768 261 865 3,43 538 624 613 +42,6% 627 692 264 +22,4% UB 212 922 558 0,95 111 100 285 +91,6% 312 968 920 -32,0% FIM Pankki 658 165 615 2,93 484 802 446 +35,8% 1 193 887 001 -44,9% Saxo-E-Trade* 45 577 557 0,20 78 371 739 -41,8% 28 509 625 +59,9% Yhteensä 1 684 927 595 7,51 1 212 899 083 +38,9% 2 163 057 810 -22,1% OMXH Vaihto (yhteensä) 22 429 027 333 100,00 19 557 142 982 +14,7% 28 613 750 791 -21,6% Kesäkuu 2010 Kesäkuu 2009 Muutos ed. Toukokuu 2010 Muutos ed. Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) vuoteen Kaupat (kpl) kuukauteen Nordnet 146 399 5,55 99 462 +47,2% 122 697 +19,3% UB 19 657 0,75 10 065 +95,3% 26 974 -27,1% FIM Pankki 81 796 3,10 53 849 +51,9% 120 191 -31,9% Saxo E-Trade* 5 135 0,19 7 996 -35,8% 3 285 +56,3% Yhteensä 252 987 9,59 171 372 +47,6% 273 147 -7,4% OMXH Kaupat (yhteensä) 2 638 462 100,00 2 080 258 +26,8% 3 291 638 -19,8% * E-Traden kesäkuun 2010 luvut sisältävät myös Saxon markkinaosuuden vertailuluvuista poiketen. Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta - kesäkuu 2010 Yhtiö Nordnet UB FIM E*Trade Yhteensä Nokia 33 389 11 241 8 137 1 367 54 134 Outokumpu 7 804 1 282 6 663 553 16 302 Metso 6 368 246 5 729 64 12 407 Outotec 3 342 - 5 593 18 8 953 Fortum 3 923 140 3 252 379 7 694 Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta - kesäkuu 2010 Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR) Nokia 38 206 343 Nokian Renkaat - 5 659 715 Outokumpu 8 496 033 Sampo - 5 076 835 Konecranes 4 257 224 TeliaSonera - 3 851 560 Huhtamäki 3 389 778 Kone - 3 533 675 Rautaruukki 2 961 002 Neste Oil - 3 387 538 YIT 2 487 569 Fortum - 3 272 612 Cargotec 2 003 526 M-real B - 3 168 009 Stora Enso R 1 760 282 Kemira - 2 687 461 HKScan 1 492 567 Outotec - 2 336 022 Sponda 1 068 558 Nordea - 1 934 329 Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka
Suomalaiset yksityissijoittajat tankkaavat Nokiaa
| Source: Nordnet AB