TECHNOPOLIS OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 3.8.2010 TECHNOPOLIS ONLINE: PÄÄOMASIJOITUSTEN MÄÄRÄ SUOMESSA PYSYI VAKAANA TOISELLA VUOSIPUOLISKOLLA, VAIKKA KANSAINVÄLISTEN SIJOITUSTEN MÄÄRÄ PIENENI HUOMATTAVASTI Vuoden 2010 ensimmäisellä vuosipuoliskolla 28 suomalaiseen yritykseen sijoitettiin 49,5 miljoonaa euroa Technopolis Online on tänään julkaissut raportin suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan tilasta vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla. Raportin mukaan 28 suomalaiseen yritykseen sijoitettiin 49,5 miljoonaa euroa riskirahaa. Verrattuna vuoden 2009 ensimmäiseen vuosipuoliskoon, sijoitusten kokonaisarvo laski 4,9 miljoonalla eurolla. Muita keskeisiä havaintoja: - Pääomasijoitusmarkkinan ongelmat Suomessa ovat myöhäisen vaiheen sijoitusten vähyydessä ja exit-markkinan heikkoudessa. Alkuvaiheen rahoitusta on riittävästi tarjolla. - 71 % pääomasta sijoitettiin ensimmäisten rahoituskierrosten yhteydessä - Toisen kierroksen sijoitusten pääoman osuus laski 53 %:sta 18 %:iin - Markkinassa ei tapahtunut yhtään myöhempien kierrosten sijoitusta - Ei megaluokan sijoituskierroksia (>20MEUR) - Pääkaupunkiseudun yrityksiin sijoitettiin 64 % kaikista sijoituksista, sekä 69 % pääomasta - Software-toimialan yritykset keräsivät eniten pääomasijoituksia, keräten vuoden ensimmäisellä puoliskolla 9 pääomasijoitusta, joiden kokonaisarvo oli 7,2 miljoonaa euroa. Kuitenkin sekä life science- että mobiiliyritykset keräsivät merkittävästi enemmän pääomaa, vaikka sijoituksia yrityksiin tulikin lukumäärällisesti vähemmän. - Kansainvälisten pääomasijoittajien vähäinen osuus korkean teknologian yritysten rahoittamisessa on hälyttävää. - Kotimaisten pääomasijoittajien sijoitusten arvo kasvoi 15 % verrattuna vuodentakaiseen - Kansainvälisten pääomasijoittajien Suomeen sijoittamien sijoitusten kokonaisarvo putosi peräti 35 % vuoden takaisesta. - Julki tulleiden sijoitusten perusteella, yhä harvempi bisnesenkeli osallistui rahoituskierroksiin, sijoittajien määrän pudotessa jopa 60 %. Bisnesenkeleiden sijoitusten kokonaisarvo samalla ajanjaksolla putosi vain 28 %. Positiivista: - Kansallisten sijoittajien aktivoituminen ja kierrosten keskimääräisen koon kasvaminen - Pääkaupunkiseudun yritysten houkuttelevuus, sekä kansallisille että kansainvälisille sijoituksille pysyi hyvänä - Tilastojen valossa näyttää siltä, että aikaisen vaiheen rahoitusta on riittävästi tarjolla. Etenkin Veraventuren rooli kehityksessä on ollut tärkeä. - Suomessa on tarjolla mahtava hankevirta. Juuri nyt maassamme perustetaan paljon uusia kasvuyrityksiä, samanaikaisesti kun jo varttuneemmat yritykset ovat alkaneet saamaan paljon huomiota ja menestystä kansainvälisesti (Rovio, Aava mobile jne.). Huolenaiheet: - Myöhemmän vaiheen sijoitusten puuttuminen - huolena on, että myöhäisen vaiheen ongelmat leviävät myös alkuvaiheen rahoitukseen. Jos exit-markkinan heikko tilanne pitkittyy, tulee uusien rahastojen perustamisesta entistäkin vaikeampaa. - Venture Capital-rahastojen varainhankinnan ongelmat - viimeaikaiset huonot tuotot ovat saaneet rahastosijoittajat varpailleen - Vaikka alkuvaiheen yritysten rahoitus on toiminut tilastojen valossa kiitettävästi, on mahdollista, että sijoittajien pienet piirit ja vähäinen kansainvälinen kilpailu parhaista sijoituksista on huonontanut yrittäjän asemaa neuvottelupöydässä. Technopoliksen Kehityspalveluiden johtaja, Jukka Rauhala, kommentoi: ”Korkean teknologian pääomasijoitusten määrä Suomessa laski 10 %, sijoitusten kokonaisarvon laskiessa 20 % vuoden ensimmäisellä puoliskolla, verrattaessa lukua viime vuoden vastaavaan. Pääosin lasku johtui siitä, että kansainväliset sijoittajat sijoittivat Suomeen 35 % vähemmän pääomaa kuin vuosi sitten. Muutamat sijoituskierrokset, kuten Footbalancen saama 7 miljoonan euron rahoitus, sekä Oncos Therapeuticsin saama 4 miljoonan euron rahoitus, kuitenkin osoittavat että myös suomalaiset yritykset voivat saada merkittäviä pääomasijoituksia kansainvälistymisensä tueksi jo varhaisessa vaiheessa. Juuri nyt Suomi tarvitsee rohkaisevia esimerkkejä - menestystarinoita - joiden avulla markkina herättää yhä enemmän kiinnostusta niin kansallisella, kuin myös kansainvälisellä tasolla. Asioiden todellinen tila on myönnettävä ja niiden eteen on yksinkertaisesti tehtävä enemmän töitä tulevaisuudessa. Toivottavasti näistä kahdesta yrityksestä on kasvamassa rohkaisevia esimerkkejä, joita markkina juuri nyt kipeästi tarvitsee.” Neljännesraportin luvut perustuvat Technopolis Online palvelusta saatuun tietoon. Koko raportti löytyy osoitteesta www.technopolisonline.com Yhteydenotot Artur Surov, Projektipäällikkö, Technopolis Kehityspalvelut +358 41 501 0732 artur.surov@technopolis.fi Technopolis Technopolis Oyj on tietointensiivisten yritysten ja yhteisöjen toimintaympäristöihin ja palveluihin erikoistunut pörssiyritys. Sen palvelukokonaisuudessa yhdistyvät yritys- ja kehityspalvelut sekä nykyaikaiset toimitilat. Tällä hetkellä noin 16 000 ihmistä ja lähes 1 200 yritystä ja yhteisöä toimii Technopoliksen tiloissa Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella ja Vantaalla sekä Pietarissa. Technopolis Oyj on listattu Nasdaq OMX Helsinkiin. Technopolis Online Technopolis Online on ainutlaatuinen sijoitustietokanta ja virtuaalinen matchmaking palvelu, joka tarjoaa kattavaa ja puolueetonta informaatiota suomalaisesta high-tech eko-systeemistä. Palvelu kattaa kaikki merkittävät high-tech toimialat, yritykset, sijoittajat, yliopistot ja päättäjät. Technopolis Online:n kansallinen analyytikkotiimi tarjoaa ajankohtaista, olennaista ja arvokasta tietoa.
TECHNOPOLIS ONLINE: PÄÄOMASIJOITUSTEN MÄÄRÄ SUOMESSA PYSYI VAKAANA TOISELLA VUOSIPUOLISKOLLA, VAIKKA KANSAINVÄLISTEN SIJOITUSTEN MÄÄRÄ PIENENI HUOMATTAVASTI
| Source: Technopolis