RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.8.2010 KLO 8.15 UUSI HALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ RAMIRENTIN JOHDOLLE Ramirent Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin johdon osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Uuden järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja johdon tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa johto yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyiset yhtiön taloudelliseen tulokseen ja osakkeiden omistukseen perustuvat palkkiot. Uusi järjestelmä on työsuoritukseen perustuva osakepalkkiojärjestelmä (Performance Share Program) ja ansaintajaksolla 2010—2012 se on suunnattu noin 50 johtohenkilölle mukaan lukien konsernin johtoryhmän jäsenet. Uudessa suoriteperusteisessa osakepalkkiojärjestelmässä on yksi ansaintajakso, kalenterivuodet 2010—2012. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2010—2012 perustuu yhtiön osakkeen kokonaistuottoon (TSR), konsernin sijoitetun pääoman tuottoon (ROCE) ja konsernin kumulatiiviseen osakekohtaiseen tulokseen (EPS). Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2010—2012 maksetaan vuonna 2013 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuuden on tarkoitus kattaa palkkiosta aiheutuvat henkilökohtaiset verot ja veronluonteiset maksut. Palkkiota ei makseta johtohenkilölle, jos hänen työ- tai toimisuhteensa konserniin päättyy ennen palkkion maksamista. Ansaintajakson 2010—2012 perusteella maksettava enimmäispalkkio vastaa yhteensä enintään 390.000 Ramirent Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Johtohenkilöiden on omistettava uuden kannustinjärjestelmän perusteella saaduista osakkeista heidän työ- tai toimisuhteensa ajan konsernissa niin kauan kuin osallistujan omistamien osakkeiden arvo yhteensä on alle hänen puolen vuoden bruttopalkkansa. Vantaa 11.8.2010 RAMIRENT OYJ Magnus Rosén toimitusjohtaja Lisätietoja: toimitusjohtaja Magnus Rosén, puh. 020 750 2845 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ramirent.com Ramirent on johtava konevuokrauskonserni, joka yksinkertaistaa asiakkaittensa liiketoimintoja toimittamalla dynaamisia vuokrausratkaisuja. Palvelemme laajaa asiakaskuntaa, kuten rakennus- ja prosessiteollisuutta, telakoita, julkista sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2009 konsernin liikevaihto oli 503 miljoonaa euroa. Konsernilla on 3.000 työntekijää 344 toimipaikassa 13 maassa Pohjoismaissa ja Keski- ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.