YIT JA ABERDEEN UUDISTAVAT TOIMISTOTALON HELSINGIN PITÄJÄNMÄESSÄ


YIT OYJ             LEHDISTÖTIEDOTE         7.9.2010 klo 09.00                  


YIT JA ABERDEEN UUDISTAVAT TOIMISTOTALON HELSINGIN PITÄJÄNMÄESSÄ                

YIT on solminut hanke- ja urakkasopimuksen Pitäjänmäellä Valimotie 1:ssä        
sijaitsevan 9 200 m2 suuruisen toimistotalon peruskorjaamisesta.                
Peruskorjaustyön myötä rakennus saa nykyaikaisen julkisivuilmeen. Sisämuutostyöt
toteutetaan toimistotilojen vuokrauksen edetessä, jolloin tilat räätälöidään    
vuokralaisten tarpeiden mukaisiksi. Työt valmistuvat vaiheittain                
vuodenvaihteessa 2011. Peruskorjattava kiinteistö on valmistunut vuonna 1976 ja 
sen omistaa Aberdeen Asset Managementin hallinnoima AREFF-rahasto.              

Perinteisen rakennusurakan lisäksi YIT hoitaa kiinteistön konseptin             
kehittämisen, suunnittelun ja vuokrauksen yhdessä kiinteistön omistajan kanssa. 

- YIT:llä on jo entuudestaan kokemusta vastaavanlaisesta kiinteistökehityksen   
kokonaispalvelusta pääkaupunkiseudulla. Laaja osaamisemme yhdistää käyttäjien   
tarpeet ja kiinteistön omistajan tavoitteet toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi, 
kertoo Timo Erkkilä, YIT:n Korjausrakentamispalvelujen yksikönjohtaja.          

- Strategiamme mukaisesti kehitämme rahastomme kohteita lisäarvon tuottamiseksi 
rahaston sijoittajille. Tähän hankkeeseen otimme mukaan luotettavan             
yhteistyökumppanin, jolla on näyttöjä tämänkaltaisten projektien                
toteuttamisesta, toteaa Asset Manager Jyrki Merjamaa Aberdeen Asset             
Managementista.                                                                 

YIT ja Aberdeen uskovat toimistotilojen kysynnän kasvuun Pitäjänmäellä.         
Keskeinen sijainti ja kilpailukykyiset vuokrahinnat antavat alueelle vahvan edun
pääkaupunkiseudun toimistomarkkinoilla. Hankkeella on merkitystä myös Pitäjämäen
alueen uusiutumiselle seuraavien vuosien aikana. Alueen nykyisen toimistokannan 
kehittäminen on ympäristövastuullista ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa.


Lisätietoja:                                                                    
Timo Erkkilä, yksikön johtaja, Korjausrakentamispalvelut, YIT Rakennus Oy, puh. 
040 540 4313, timo.erkkila@yit.fi                                               
Jyrki Merjamaa, Asset Manager, Aberdeen Asset Management, puh. 010 3040 271,    
jyrki.merjamaa@aberdeen-asset.com                                               


YIT OYJ                                                                         

Virva Salmivaara                                                                
Viestintäjohtaja                                                                


YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden  
palveluyritys. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme hyvää elinympäristöä        
Pohjoismaissa, Venäjällä, Baltian maissa sekä Keski-Euroopassa. Vuonna 2009     
YIT:n liikevaihto oli 3,5 miljardia euroa. Konsernin henkilöstömäärä on yli 25  
500. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.    
                        
AREFF - Aberdeen Real Estate Fund Finland LP on kolmelle institutionaaliselle   
sijoittajalle - Ilmarinen (Suomi), ABP (Alankomaat) ja ATP (Tanska) - räätälöity
value added -tyyppinen suljettu kiinteistörahasto. Rahaston kiinteistökanta on  
noin 500 miljoonaa euroa.  
                                                     
Aberdeen Asset Management on Lontoon pörssissä listattu itsenäinen              
varainhoitokonserni, jolla on 31 toimistoa 24 maassa ja yhteensä yli 1 800 alan 
ammattilaista ympäri maailmaa. Yhtiön hallinnoiman varallisuuden arvo on tällä  
hetkellä (30.6.2010) yli 200 miljardia euroa, josta noin 25,8 miljardia euroa on
kiinteistösijoituksia kiinteistörahastojen ja erillisten                        
manageeraustoimeksiantojen kautta Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa.