Finnair julkisti tänään uudistetun päästölaskurin. Laskuri on ainoa maailmassa, joka perustuu toteutuneisiin rahti-, matkustaja- ja polttoaineenkulutuslukuihin, eikä keskiarvoihin tai oletuksiin. Laskelmat ovat PricewaterhouseCoopersin varmentamat ja ne päivitetään kvartaaleittain toteutuman perusteella. - Halusimme tehdä laskurin, jonka luvut ovat kiistattomia, sillä läpinäkyvyys on yhteiskuntavastuumme kulmakiviä. Se, että laskelmat perustuvat toteutuneisiin päästölukemiin, on alalla läpimurto, Finnairin kestävästä kehityksestä vastaava johtaja Kati Ihamäki kertoo. Laskelmissa kulutettu polttoaine on kohdistettu painon suhteessa sekä rahdille että matkustajille lentokohtaisesti, ja tässä laskurissa esitetään matkustajien osuus. Finnair on sitoutunut vähentämään päästöjään 24 prosenttia istuinta kohden vuodesta 2009 vuoteen 2017 mennessä. Työtä päästöjen vähentämiseksi on määrätietoisesti tehty jo aiemmin, joten vuosien 1999 ja 2017 välillä päästöt vähenevät 41 prosenttia. - Päästövähennykset toteutamme omin voimin, muun muassa yhdellä maailman moderneimmalla laivastolla ja jatkuvalla toimintatapojen kehittämisellä. Päästöjä voidaan vähentää myös parantamalla infrastruktuuria, kuten lennonjohtoa tehostavalla Single European Sky -ohjelmalla. Toiveenamme on myös globaali päästökauppa lentoliikenteelle, Ihamäki sanoo. Asiakas voi vaikuttaa oman matkansa tuottamiin päästöihin valitsemalla yhtiön, jolla on moderni laivasto ja suorat reitit. Finnairin päästölaskuri löytyy osoitteesta http://feel.finnair.com tai www.finnair.fi. Lue miksi Finnairin laskurissa ei käytetä erillistä päästökerrointa osoitteesta http://blogit.finnair.fi. Finnair Oyj Viestintä 9.9.2010 Lisätietoja: Finnair Media Desk p. 09 818 4020, comms(a)finnair.fi Finnairin blogi: http://blogit.finnair.fi Finnair Facebookissa: www.facebook.com/finnair Kuvapankki: www.finnair.com/gallery Finnair konsernisivut: www.finnairgroup.com via.Helsinki: www.viahelsinki.com