Cargotec täsmentää strategiaansa ja säilyttää taloudelliset tavoitteet ennallaan


CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 20. SYYSKUUTA 2010 KLO 10.00


Cargotec on täsmentänyt strategiset painotuksensa ja säilyttää strategiaan
perustuvat taloudelliset tavoitteet ennallaan.

Viime vuosien aikana Cargotec on muuttunut erillisistä organisaatioista
yhtenäiseksi Cargoteciksi, jolla on vahvat brändit. Nyt täsmennetty strategia on
luonnollinen jatke tälle työlle ja selittää toiminnan painotukset seuraavien
vuosien ajan.

"Fokusoimme toimintaamme eli suuntaamme toimenpiteitä ja resursseja tarkoin
valittuihin painotuksiin, jotta voimme vahvistaa lähivuosina
markkinajohtajuuttamme. Aiomme kasvaa toimialamme keskiarvoa nopeammin.
Liiketoiminnan kasvattaminen onnistuu asiakaslähtöisyyden avulla, ja
asiakassegmentointi ohjaa liiketoimintamme kehitystä tulevaisuudessa.
Liiketoiminnan kasvua tukee myös läsnäolon ja tarjonnan lisääminen erityisesti
kasvavilla markkinoilla ja huoltoliiketoiminnassa. Jatkamme myös Cargotecin
kehittämistä yhä tehokkaammaksi maailmanluokan yritykseksi ja parannamme
työskentelytapojamme yhdenmukaistamalla prosesseja ja lisäämällä sisäistä
selkeyttä", sanoo Cargotecin toimitusjohtaja Mikael Mäkinen.

Cargotecin strategiset painotukset:
   ·     Asiakkaat
   ·     Huoltopalvelut
   ·     Kasvavat markkinat
   ·     Selkeys

Cargotec säilyttää taloudelliset tavoitteensa ennallaan täsmennettyyn
strategiaan perustuen. Tavoitteet heijastavat yhtiön toimialan kasvuodotuksia
sekä yhtiössä toteutettuja ja vielä toteutettavia toimenpiteitä.

Cargotecin taloudelliset tavoitteet:
· Liikevaihdon vuotuinen kasvu yli 10 prosenttia (mukaan lukien yritysostot)
· Liikevoittomarginaalin nostaminen 10 prosenttiin
· Nettovelkaantumisaste (gearing) alle 50 prosenttia (yli syklin)
· Osinko 30-50 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta


Pääomamarkkinapäivä 21.9. Stargard Szczecińskissä, Puolassa
Cargotec järjestää pääomamarkkinapäivän sijoittajille ja analyytikoille
tiistaina 21.9.2010 Cargotecin uudella tehtaalla Stargard Szczecińskissä,
Puolassa. Tilaisuudessa käsitellään yhtiön tarkennettua strategiaa ja
taloudellisia tavoitteita. Englanninkielinen esitysmateriaali on saatavilla
samana päivänä klo 10.00 osoitteessa www.cargotec.fi.

Lisätietoja lehdistölle:
Mikael Mäkinen, toimitusjohtaja, puh. 0204 55 4262
Anne Westersund, viestintä- ja markkinointijohtaja, puh. 0204 55 4460

Lisätietoja sijoittajille:
Paula Liimatta, sijoittajasuhdepäällikkö, puh. 0204 55 4634

Cargotec tehostaa tavaravirtojen kulkua niin maalla kuin merelläkin -
kaikkialla, missä tavara liikkuu. Cargotecin tytärbrändit Hiab, Kalmar ja
MacGregor tunnetaan kuorman- ja lastinkäsittelyalan johtavina brändeinä ympäri
maailman. Maailmanlaajuinen Cargotecin verkosto toimii lähellä asiakkaita, ja
kattavat huoltopalvelut takaavat laitteiden jatkuvan, luotettavan ja
ympäristöystävällisen toiminnan. Cargotecin liikevaihto vuonna 2009 oli 2,6
miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 9 500 henkilöä. Cargotecin B-sarjan
osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.cargotec.fi


[HUG#1445251]