PÖRSSITIEDOTE 22.9.2010 klo 9.00 Outokumpu järjestää tänään Lontoossa pääomamarkkinapäivän sijoittajille ja analyytikoille. Tilaisuuden ohjelma sisältää Outokummun strategiakatsauksen, esitykset Outokummun viimeisimmistä investoinneista sekä ulkopuolisen puheenvuoron ferrokromimarkkinoista. Outokummun strateginen suunta säilyy entisellään, mutta strategisiin painopisteisiin ja strategian toimeenpanoon on tehty joitakin tarkennuksia. Yhtiön visiona oleva "kiistaton ykkönen ruostumattomassa teräksessä" pysyy muuttumattomana. Ykkösasema tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että yhtiö haluaa olla toimialan paras tuloksentekijä. Tähän tavoitteeseen pyritään tähtäämällä toimialan johtavaksi toimijaksi asiakastyytyväisyydessä, tehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi tuotantotoiminnoissa ja suosituimmaksi työnantajana. Toimitusjohtaja Juha Rantanen: "Outokummun strategia tähtää parempaan ja vakaampaan kannattavuuteen ja hyvään asiakastyytyväisyyteen. Muutokset strategisissa painopisteissämme korostavat Tornion kustannuskilpailukyvyn hyödyntämistä volyymituotteissa sekä nopeaa siirtymistä erikoislaatuihin ja -tuotteisiin. Lyhyellä aikavälillä keskitymme tehokkaaseen ja nopeaan strategian toimeenpanoon, jota seurataan valituilla avainmittareilla. Useat globaalit trendit - kaupungistuminen ja puhtaan energian ja veden tarve - tukevat ruostumattoman teräksen pitkän aikavälin kysynnän kasvua, mikä tekee tästä bisneksestä kiehtovan." Tarkistetut strategiset painopisteet keskittyvät sekä nykyisten toimintojen tehostamiseen että tulevaisuuden kasvuun panostamiseen. Toimintojen tehostamisen painopisteet ovat: Tornion tuotannon kasvattaminen volyymituotteilla Kestävän kannattavuuden kannalta on kriittistä, että Outokummun suurimman tuotantolaitoksen käyttöaste on riittävän korkea. Keskittyminen volyymituotteisiin, laitoksen kustannusjohtajuuden hyödyntäminen Euroopassa ja tuottavuuden parantaminen ovat tärkeimmät kehitysalueet, joiden avulla pyritään palauttamaan käyttöaste talouskriisiä edeltävälle tasolle. Nopea siirtyminen erikoislaatuihin ja -tuotteisiin Erikoislaatujen ja -tuotteiden myynnin kasvattaminen on edelleen Outokummun strategian ytimessä. Erikoislaadut ja -tuotteet tarjoavat hyvän kasvupotentiaalin ja merkittävää arvoa asiakkaille. Outokummun toimenpiteitä duplex- ja muiden erikoislaatujen markkinoiden kasvattamiseksi tullaan kiihdyttämään ja yhteistyötä loppukäyttäjien ja projektiasiakkaiden kanssa tehostamaan. Panostus myyntiin ja asiakaspalvelun laatuun Sekä erikoislaatuihin ja -tuotteisiin siirtymisen että Tornion kapasiteetin käytön kannalta kriittisiä tekijöitä ovat loppukäyttäjä- ja projektimyynnin kasvattaminen, vakaiden suhteiden rakentaminen keskeisiin jakelijoihin ja jatkojalostajiin sekä panostaminen myyntitaitoihin ja oman globaalin palveluverkoston kehittämiseen. Panostus toiminnan laatuun ja tehokkuuteen Turvallinen työympäristö ja tuotannon luotettavuus kertovat toiminnan laadusta. Outokumpu keskittyy edelleen toiminnalliseen erinomaisuuteen ja jatkuvaan parantamiseen, joka johtaa tasalaatuiseen tuotantoon, säästöihin raaka-aineissa ja hankinnoissa, alhaisempiin varastoihin sekä turvalliseen ja siistiin työympäristöön. Painopisteet tulevan kasvun kehittämisessä: Ferrokromituotannon laajentaminen Outokumpu eroaa kilpailijoistaan siinä, että yhtiöllä on oma kromikaivos ja ferrokromituotantoa. Ferrokromi on ruostumattoman teräksen tärkeä raaka-aine ja mahdollisuus tuottaa sitä itse tuo Outokummulle ainutlaatuisia raaka-aineisiin, energiaan ja logistiikkaan liittyviä kustannusetuja. Ferrokromituotannon kaksinkertaistaminen tarjoaa Outokummulle houkuttelevan kasvualueen, sillä yhtiöstä tulee myös merkittävä ferrokromin myyjä. Kasvu Euroopan ulkopuolella Ruostumattoman teräksen houkuttelevimmat kasvumarkkinat ovat muualla kuin Euroopassa, joka on Outokummun perinteinen kotimarkkina. Outokumpu vahvistaa edelleen globaalia myyntiverkostoaan ja tähtää johtavaan asemaan teollisissa sovelluksissa, joita toteutetaan projekteina maailmanlaajuisesti. Pidemmällä tähtäyksellä tavoitteena on kasvattaa Outokummun läsnäoloa korkean kasvun markkinoilla ja hakea houkuttelevia kasvumahdollisuuksia. Outokummun strategista suuntaa tuetaan henkilöstöstrategialla, jonka tavoitteena on houkutella, pitää ja kehittää yhtiön henkilöstöä globaalisti sekä edistää halua ja kykyä tukea Outokummun visiota tulla kiistattomaksi ykköseksi ruostumattomassa teräksessä. Henkilöstöstrategian tärkeimmät kehitysalueet ovat johtamistaitojen ja suorituskyvyn kehittäminen sekä osaamisen uudistaminen. Outokummun etenemistä strategian toimeenpanossa seurataan strategisilla avainmittareilla. Mittarit liittyvät turvallisuuteen (työtapaturmat), kannattavuuteen (liikevoitto), asiakastyytyväisyyteen (net-promoter -pisteytys), toimitustäsmällisyyteen (toimitusten oikea-aikaisuus %) ja varastojen kierto. Outokummun taloudelliset tavoitteet pysyvät ennallaan. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman suurta ja kestävää taloudellista lisäarvoa ja tarkempina tavoitteina: - Markkinoita nopeampi kasvu - Sijoitetun pääoman tuotto yli 13 % ja aina alan kilpailijoita parempi - Velkaantumisaste alle 75 % Tilaisuuden yksityiskohtainen ohjelma ja kaikki esitysmateriaalit ovat saatavana klo 12.00 mennessä osoitteessa www.outokumpu.com/Investors/CMD 2010. Videoidut esitykset ovat saatavana illan aikana. Lisätietoja antavat: Päivi Lindqvist, johtaja - viestintä ja sijoittajasuhteet puh. (09) 421 2432, matkapuh. 040 708 5351 paivi.lindqvist@outokumpu.com Ingela Ulfves, johtaja - sijoittajasuhteet ja talousviestintä puh. (09) 421 2438, matkapuh. 040 515 1531 ingela.ulfves@outokumpu.com Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Outokummun palveluksessa on noin 7 500 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.outokumpu.com [HUG#1445759]