FINNAIR OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.10.2010 09.00 Finnairin liikenne kasvoi syyskuussa alle prosentin edellisvuoden syyskuuhun verrattuna. Reittiliikenteessä kasvua oli lähes kolme prosenttia. Aasian-liikenne kasvoi hiukan alle kuusi prosenttia, Euroopan-liikenne puolitoista prosenttia ja kotimaanliikenne alle prosentin. Reittiliikenteen yksikkötuotto parani huomattavasti. Finnairin reittiliikenteen yksikkötuotto henkilökilometriltä nousi heinä-syyskuussa runsaat 23 prosenttia edellisvuodesta. Merkittävimpänä tekijänä on liikematkustuskysynnän voimistuva kasvu Suomen ulkopuolisilla markkinoilla. ”Työmatkustuksen kysyntä on kasvanut, mikä on tervehdyttänyt hintatasoa. Viime vuonna myimme lentolippuja kampanjahinnoilla puolustaaksemme käyttöastetta. Keväästä alkaen kysyntä on vähin erin piristynyt”, Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund sanoo. ”Finnairin asema maailmalla vahvistuu. Elokuussa ensimmäistä kertaa Finnairin historiassa Suomen myyntiyksikkö ei ollut suurin, vaan Japani myi enemmän, Haglund jatkaa. Matkustajakäyttöaste reittiliikenteessä laski noin kaksi prosenttiyksikköä, mutta pysyi edelleen hyvällä tasolla yli 74 prosentissa. Aasian-liikenteessä käyttöaste oli lähes 83 prosenttia. Finnairin kuljettaman rahdin määrä kasvoi yli 41 prosenttia viime vuoden syyskuusta. Lomaliikenne väheni syyskuussa hiukan yli 11 prosentilla edelliseen syyskuuhun verrattuna, mikä johtuu Finnair-konsernin ulkopuolisten matkanjärjestäjien siirtymisestä käyttämään omaa lentokapasiteettiaan. Finnairin lennoista 90 prosenttia saapui aikataulun mukaisesti syyskuussa, mikä oli prosenttiyksikön vähemmän kuin viime vuonna. Reittiliikenteen täsmällisyysprosentti oli lähes 91, mikä oli puolitoista prosenttiyksikköä matalampi edelliseen syyskuuhun verrattuna. FINNAIRIN LENTOLIIKENTEEN SUORITTEET SYYSKUU 2010 -------------------------------------------------------------------------------- | | SYYSKUU | MUUTOS | TAMMI-SYYS | MUUTOS | | | 2010 | % | KUU 2010 | % | -------------------------------------------------------------------------------- | KOKO LIIKENNE YHTEENSÄ | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 652,3 | 1,4 | 5 478,8 | -3,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 2 157,0 | 3,3 | 19 081,9 | -4,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 1 615,9 | 0,7 | 14 781,2 | -2,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 74,9 | -1,9 p | 77,5 | 1,9 p | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahti ja posti tn | 12 091,2 | 41,2 | 89 425,5 | 38,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut tonnikilometrit | 337,5 | 8,5 | 2 848,4 | -5,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt tonnikilometrit | 219,1 | 13,4 | 1 864,9 | 8,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaiskäyttöaste % | 64,9 | 2,8 p | 65,5 | 8,0 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | REITTILIIKENNE YHTEENSÄ | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 587,3 | 3,0 | 4 799,6 | -0,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 1 922,4 | 5,7 | 16 067,5 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 1 427,0 | 2,6 | 12 131,2 | 4,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 74,2 | -2,2 p | 75,5 | 2,4 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | EUROOPAN REITTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 341,9 | 2,5 | 2 785,8 | -1,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 703,9 | 4,3 | 5 711,0 | -3,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 462,7 | 1,5 | 3 854,0 | -2,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 65,7 | -1,8 p | 67,5 | 0,6 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | POHJOIS-AMERIKAN REITTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 13,3 | -14,3 | 116,7 | -9,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 117,6 | -8,7 | 963,6 | -6,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 87,9 | -14,3 | 770,7 | -9,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 74,7 | -4,9 p | 80,0 | -2,8 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | AASIAN REITTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 111,8 | 6,0 | 959,0 | 10,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 989,5 | 8,2 | 8 532,4 | 5,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 816,7 | 5,7 | 7 003,4 | 11,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 82,5 | -2,0 p | 82,1 | 4,2 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KOTIMAAN REITTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 120,4 | 4,0 | 938,1 | -6,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 111,4 | 9,6 | 860,5 | -6,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 59,8 | 0,6 | 503,1 | -7,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 53,7 | -4,8 p | 58,5 | -0,9 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LOMALIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajat 1000 | 65,0 | -10,5 | 679,2 | -21,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut henkilökilometrit milj. | 234,6 | -12,9 | 3 014,4 | -26,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt henkilökilometrit milj. | 188,8 | -11,3 | 2 650,0 | -24,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Matkustajakäyttöaste % | 80,5 | 1,4 p | 87,9 | 2,4 p | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHTILIIKENNE | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahti reittiliikenteessä yhteensä | 9 691,2 | 14,3 | 79 186,7 | 26,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Euroopan rahtiliikenne tn | 1 978,4 | 12,9 | 16 026,8 | 17,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Pohjois-Amerikan rahtiliikenne | 763,3 | 8,7 | 6 223,1 | 33,2 | | tn | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Asian rahtiliikenne tn | 6 731,5 | 16,5 | 55 227,4 | 30,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | - Kotimaan rahtiliikenne tn | 218,0 | -12,0 | 1 709,4 | -16,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahti lomaliikenteessä tn | 69,5 | -13,2 | 1 038,4 | 17,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahtilento tn | 2 330,4 | - | 9 200,4 | 833,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisrahti- ja posti tn | 12 091,2 | 41,2 | 89 425,5 | 38,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tarjotut rahtitonnikilometrit* | 99,4 | 47,1 | 736,5 | 14,1 | | milj. | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt rahtitonnikilometrit milj. | 74,4 | 50,1 | 540,4 | 47,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahtiliikenteen | 74,8 | 1,5 p | 73,4 | 16,5 p | | kokonaiskäyttöaste* % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Pohjois-Amerikan | 89,0 | 20,7 p | 85,7 | 30,7 p | | rahtiliikenteen käyttöaste* % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Aasian rahtiliikenteen | 91,5 | 7,6 p | 87,7 | 20,1 p | | käyttöaste* % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- - * Laskentaperusteena on käytetty keskimääräistä operatiivista kuljetuskapasiteettia - Muutos-%: muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden (p = prosenttiyksikköä) - Tarjotut henkilökilometrit: Tarjottujen paikkojen lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä - Myydyt henkilökilometrit: Matkustajien lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä - Matkustajakäyttöaste: Myytyjen henkilökilometrien osuus tarjotuista henkilökilometreistä - Tarjotut tonnikilometrit: Matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjottujen tonnien määrä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä - Myydyt tonnikilometrit: Kuljetettujen matkustajien, rahdin ja postin muodostama kuorma tonneissa kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä - Kokonaiskäyttöaste: Myytyjen tonnikilometrien osuus tarjotuista tonnikilometreistä Seuraava tilasto julkaistaan 9.11.2010. Finnair Oyj Viestintä 7.10.2010 Taneli Hassinen johtaja, talousviestintä ja sijoittajasuhteet p. 09 818 4976 Lisätietoja: Erno Hildén, talousjohtaja, puh. 09 818 8550 Christer Haglund, viestintäjohtaja, puh. 09 818 4007 Taneli Hassinen, johtaja, talousviestintä ja sijoittajasuhteet, puh. 09 818 4976 Petteri Kostermaa, johtaja, liikenteen suunnittelu, puh. 09 818 8504 Antero Lahtinen, toimitusjohtaja, Finnair Cargo Oy, puh. 09 818 5400