Kemira Oyj Pörssitiedote 14.10.2010 klo 15.00 Kemira Oyj:n T&K- ja teknologiajohtaja Johan Grön jättää tehtävänsä Kemirassa ja siirtyy ITT-konsernin Fluid and Motion Control -ryhmän teknologiajohtajaksi New Yorkiin, Yhdysvaltoihin. ITT-konserni on globaali, yhdysvaltalainen korkean teknologian laitevalmistaja, jonka liikevaihto on noin 11 miljardia dollaria ja henkilöstömäärä noin 40 000. Johan Grön jatkaa Kemirassa nykyisessä tehtävässään kunnes hänen seuraajansa on nimitetty, tai enintään helmikuuhun 2011 saakka. Johan Grön on työskennellyt Kemiran T&K- ja teknologiajohtajana vuodesta 2008 lähtien. Sitä ennen hän toimi Kemiran Paper-segmentin teknologiajohtajana vuosina 2005-2008. "Haluan kiittää Johania erinomaisesta yhteistyöstä ja hänen panoksestaan Kemiran T&K-toiminnan kehittämiseksi. Johanilla on ollut tärkeä rooli, kun olemme rakentaneet Kemirasta yhtä johtavaa vesikemian yhtiötä sekä Kemiran ja VTT:n vesitutkimuksen huippuosaamiskeskuksen luomisessa. Toivotan Kemiran puolesta Johanille menestystä uusiin haasteisiin" sanoo Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen. Kemira Oyj Jyrki Mäki-Kala, talousjohtaja Lisätietoja Kemira Oyj Harri Kerminen, toimitusjohtaja Puhelin 010 862 1810 Kemira on kansainvälinen kemian yhtiö, jonka liikevaihto on noin 2 miljardia euroa. Sen keskeisiä asiakkaita ovat runsaasti vettä kuluttavat teollisuudenalat. Kemira tarjoaa veden laadun ja määrän hallintaratkaisuja, joilla lisätään asiakkaiden energia-, vesi- ja raaka-ainetehokkuutta. Kemiran visiona on olla johtava vesikemian yhtiö. www.kemira.com www.vesijalanjalki.fi [HUG#1451965]