MARTELA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.10.2010 kello 08.30 MARTELA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.9.2010 Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 4,6 prosenttia. Kolmannen neljänneksen liikevaihto nousi 26,1 milj. euroon (25,8), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 0,9 prosenttia. Tammi-syyskuun liikevoitto oli 0,4 milj. euroa (0,4)ja kolmannen neljänneksen liikevoitto oli 2,0 milj. euroa (1,2). Liiketoiminnan rahavirta tammi-syyskuulta oli -1,6 milj. euroa (9,5). Omavaraisuusaste oli 56,9 prosenttia (58,1) ja nettovelkaantumisaste oli -17,9 prosenttia (-31,5). Martela Oyj on 29.9.2010 tehdyllä kaupalla ostanut Tanskan pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa ja tuotteidensa maahantuojan Martela A/S:n liiketoiminnan. Yhtiö vahvistaa kaupalla rooliaan ja asemaansa kokonaispalvelutoimittajana Tanskan markkinoilla. Martela A/S:n ostettavan liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli noin 4,0 milj. euroa. Liiketoiminta siirtyy Martelalle 1.11.2010. Martela Oyj:n kesäkuussa ostama Pa-Ri Materia Oy:n liiketoiminta siirtyi Martelalle 1.8.2010. Martela Oyj on elokuussa 2010 perustanut oman tytäryhtiön Unkariin. Keskeiset tunnusluvut -------------------------------------------------------------------------------- | | 7-9 | 7-9 | 1-9 | 1-9 | 1-12 | -------------------------------------------------------------------------------- | meur | 2010 | 2009 | 2010 | 2009 | 2009 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 26,1 | 25,8 | 74,4 | 71,1 | 95,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihdon muutos % | 0,9 | -15,8 | 4,6 | -28,9 | -32,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto ilman | 2,0 | 1,2 | 0,4 | 0,4 | 0,8 | | kertaluonteisia eriä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto % | 7,5 | 4,6 | 0,5 | 0,6 | 0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto % | | | 1,5 | 1,9 | 2,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto % | | | -1,3 | 0,0 | 0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste % | | | 56,9 | 58,1 | 57,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste % | | | -17,9 | -31,5 | -33,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos / osake, eur | | | -0,07 | 0,00 | 0,03 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos / osake (laimennettu), | | | -0,07 | 0,00 | 0,03 | | eur | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö keskimäärin | | | 594 | 639 | 636 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto/henkilö, teur | | | 125,2 | 111,3 | 149,9 | -------------------------------------------------------------------------------- Laadintaperiaatteet Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n kirjaamis- ja arvostamisperiaatteita noudattaen, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 -standardin vaatimuksia. Osavuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuoden 2009 tilinpäätöksen kanssa. Markkinatilanne Suomessa on valmistunut toimistorakennuksia tänä vuonna (tammi-kesäkuu) vähemmän kuin viime vuonna (-14%). Rakennuslupia on vastaavana aikana myönnetty enemmän (+53%) kuin viime vuonna ja toimistorakennuksia on myös aloitettu rakentamaan selvästi enemmän viime vuoteen verrattuna (+155%). Konsernirakenne Martela Oyj on elokuussa 2010 perustanut oman tytäryhtiön Unkariin. Konsernirakenteessa ei tapahtunut muita muutoksia. Segmenttiraportointi Osavuosikatsauksessa esitetyt segmentit on tehty yhtiön segmenttijaon mukaisesti. Myös vertailuvuoden luvut on muutettu vastaavasti. Liiketoimintasegmentit perustuvat konsernin sisäiseen organisaatiorakenteeseen ja sisäiseen taloudelliseen raportointiin. Segmenttien välinen myynti raportoidaan osana segmenttien liikevaihtoa. Segmenttituloksena esitetään liiketulos, sillä vero- ja rahoituseriä ei kohdisteta segmenteille. Konsernin varoja ja velkoja ei kohdisteta eikä seurata segmenttikohtaisesti sisäisessä taloudellisessa raportoinnissa. Liikevaihto ja liiketulos ovat konsernitilinpäätöksen mukaiset. Tulosyksikkö Suomi vastaa myynnistä ja markkinoinnista sekä palveluiden ja tuotteiden tuotannosta Suomessa. Martelalla on Suomessa koko maan kattava myynti- ja palveluverkosto; palvelupisteitä on 27. Tulosyksikön logistiikkakeskus sijaitsee Nummelassa. Tulosyksikkö Ruotsi & Norjan myynti tapahtuu noin 70 jälleenmyyjän kautta Ruotsissa ja Norjassa. Yksiköllä on omat myynti- ja näyttelytilat Tukholmassa, Bodaforsissa ja Oslossa. Yksikön logistiikkakeskus ja tilaustenkäsittely sijaitsee Ruotsin Bodaforsissa. Tulosyksikkö Puola hoitaa Martelan tuotteiden myynnin ja jakelun Puolassa ja itäisessä Keski-Euroopassa. Puolassa myynti on organisoitu oman myyntiverkoston kautta ja Unkariin on elokuussa 2010 perustettu oma tytäryhtiö. Palvelupisteitä Puolassa on yhteensä 7. Tulosyksikön tärkeimmät vientimaat ovat Ukraina, Tsekki ja Slovakia, joissa vakiintuneet jälleenmyyjät vastaavat myynnistä. Tulosyksikön päätoimipaikka on Varsovassa, missä sijaitsee logistiikkakeskus ja hallinto. Liikevaihto Tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 4,6 prosenttia. Tulosyksikkö Ruotsi & Norjan liikevaihto on kasvanut 5,9 prosenttia ja tulosyksikkö Puolan laskenut 24,1 prosenttia paikallisissa valuutoissa. Valuutan kokonaisvaikutus konsernin liikevaihtoon on noin +3 prosenttiyksikköä. Kolmannen neljänneksen liikevaihto nousi 26,1 milj. euroon (25,8), jossa oli kasvua 0,9 prosenttia. Segmenttien liikevaihto -------------------------------------------------------------------------------- | meur | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | Tulos-yk | Tulos-yk | Tulos-yks | Muut | Yhteensä | | | sikkö | sikkö | ikkö | segmentit | | | | Suomi | Ruotsi & | Puola | | | | | | Norja | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 1.1.2010-30.9.2010 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkoinen | 49,5 | 12,9 | 6,2 | 5,8 | 74,4 | | liikevaihto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sisäinen | 0,0 | 0,5 | 0,0 | 11,3 | 11,8 | | liikevaihto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä 2010 | 49,5 | 13,4 | 6,2 | 17,1 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 1.1.2009-30.9.2009 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkoinen | 47,5 | 11,1 | 7,4 | 5,1 | 71,1 | | liikevaihto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sisäinen | 0,0 | 0,3 | 0,1 | 12,6 | 13,0 | | liikevaihto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä 2009 | 47,5 | 11,4 | 7,5 | 17,7 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkoinen | 4,2 % | 15,6 % | -16,4 % | 14,4 % | 4,6 % | | liikevaihto muutos | | | | | | | % | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Muut segmentit sisältää P.O Korhonen Oy, Kidex Oy sekä Tulosyksikkö International, joka vastaa vientimarkkinoista. Ulkoisen liikevaihdon muutos ja osuus konsernin liikevaihdosta -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-9 | 1-9 | | | 1-12 | | -------------------------------------------------------------------------------- | meur | 2010 | 2009 | Muutos | Osuus | 2009 | Osuus | | | | | % | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulosyksikkö | 49,5 | 47,5 | 4,2 % | 66,5 % | 63,9 | 67,0 % | | Suomi | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulosyksikkö | 12,9 | 11,1 | 15,6 % | 17,3 % | 15,8 | 16,6 % | | Ruotsi & Norja | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulosyksikkö | 6,2 | 7,4 | -16,4 | 8,4 % | 9,5 | 9,9 % | | Puola | | | % | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut segmentit | 5,8 | 5,1 | 14,4 % | 7,8 % | 6,2 | 6,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 74,4 | 71,1 | 4,6 % | 100,0 % | 95,3 | 100,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- Konsernin tulos Kumulatiivinen liikevoitto oli 0,4 milj. euroa (0,4). Tulokseen ei sisälly kertaluonteisia eriä (2009 ja 2010). Kolmannen neljänneksen liikevoitto oli 2,0 milj. euroa (1,2). Tulos ennen veroja oli 0,1 milj. euroa (0,1) ja tulos verojen jälkeen oli -0,3 milj. euroa (0,0). Liikevoittoprosentti ilman kertaluonteisia eriä oli 0,5 (0,6). Segmenttien liikevoitto -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-9 | 1-9 | 1-12 | -------------------------------------------------------------------------------- | meur | 2010 | 2009 | 2009 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulosyksikkö Suomi | 2,0 | 2,8 | 3,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulosyksikkö Ruotsi & Norja | -0,4 | -0,9 | -1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulosyksikkö Puola | -1,0 | -0,3 | -0,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut segmentit | 0,1 | 0,0 | -1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | -0,3 | -1,2 | -0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 0,4 | 0,4 | 0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- Muut segmentit sisältää P.O Korhonen Oy, Kidex Oy sekä Tulosyksikkö International, joka vastaa vientimarkkinoista. Muut kohdassa esitetään jakamattomat konsernitoiminnot sekä kertaluonteiset myyntivoitot ja tappiot. Rahoitusasema Konsernin rahoitusasema on vahva. Korolliset velat olivat kauden lopussa 6,8 milj. euroa (9,5) ja nettovelka oli -5,4 milj. euroa (-9,9). Nettovelkaantumisaste kauden lopussa oli -17,9 prosenttia (-31,5) ja omavaraisuusaste oli 56,9 prosenttia (58,1). Nettorahoituskulut olivat -0,2 milj. euroa (-0,3). Liiketoiminnan rahavirta tammi-syyskuulta oli -1,6 milj. euroa (9,5). Taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 53,5 milj. euroa (54,6). Investoinnit Konsernin bruttoinvestoinnit tammi-syyskuulta olivat 3,1 milj. euroa (1,7). Investoinnit olivat lähinnä tuotannon korvausinvestointeja ja tietotekniikkaa. Henkilöstö Konsernin työskentelevien henkilöiden määrä oli keskimäärin 594 henkilöä (639), jossa oli vähennystä 7,0 prosenttia. Henkilöstö keskimäärin alueittain -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-9 | 1-9 | 1-12 | -------------------------------------------------------------------------------- | | 2010 | 2009 | 2009 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Suomi | 445 | 486 | 479 | -------------------------------------------------------------------------------- | Skandinavia | 54 | 62 | 62 | -------------------------------------------------------------------------------- | Puola | 90 | 90 | 94 | -------------------------------------------------------------------------------- | Venäjä | 5 | 1 | 1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | 594 | 639 | 636 | -------------------------------------------------------------------------------- Tuotekehitys ja mallisto Tuotekehityksestä ja malliston hallinnasta vastaa kaksi konsernitason organisaatiota. Malliston ja brändin hallinnasta vastaa Brand & Product Portfolio -yksikkö. Tuotekehitys- ja Markkinointiyksikkö vastaa innovatiivisten tuotteiden kehittämisestä ja markkinointiviestinnästä konsernissa. Vuoden 2010 alkupuolella on lanseerattu mielenkiintoisia uutuuksia. James -työtuolisarja täydentyi isommalla James+ -tuolilla. Iiro Viljasen suunnittelema työtuoli ylläpitää monipuolisten säätöjensä ansiosta istujan hyvinvointia. Aiemmin konsepteina esitellyt MyBox -työpöytä ja Book -tilanjakaja/ hylly ovat nyt tuotannossa. Näissä uutuuksissa on yhteistä monikäyttöisyys sekä uusi ja innovatiivinen ajattelu. Iiro Viljasen suunnitteleman Mybox-pöydän kansi voidaan sulkea, jolloin sisälle jäävät työvälineet ovat sekä suojassa, että pöydän pinta siisti vaikkapa neuvottelua varten. Pekka Toivolan suunnittelemassa Bookissa yhdistyvät tilanjakajan ja säilytystilan ominaisuudet uudella tavalla. Kokonaisuuden ilmettä ja rajaavuutta voidaan helposti varioida yhdistelemällä elementtejä eri tavoin. Suomessa palvelutuotemallisto laajeni vuoden alussa innovatiivisella uutuudella. Martela nosti toimitilojen kokonaispalvelun uudelle tasolle ja esitteli uuden ratkaisun toimitilojen käyttöomaisuuden hallintaan. Tunnistus- ja etähallintatekniikkaan (RFID) perustuva tapa hallita toimistojen käyttöomaisuutta on ainutlaatuinen. Tuote on saanut erittäin positiivisen vastaanoton asiakkaidemme keskuudessa. Osake Tammi-syyskuun aikana yhtiön A-osakkeita vaihtui NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 892 466 kappaletta (624 743), mikä vastaa 25,1 prosenttia (17,6) A-osakkeiden kokonaismäärästä. Vaihdon arvo oli 6,3 milj. euroa (4,3) ja vuoden alussa osakkeen arvo oli 7,13 euroa ja kauden lopussa 6,59 euroa. Tammi-syyskuun aikana osakkeen kurssi on ollut ylimmillään 8,60 euroa ja alimmillaan 6,26 euroa. Syyskuun lopussa oma pääoma/osake oli 7,46 euroa (7,82). Omat osakkeet Tammi-syyskuun aikana yhtiö ei ole ostanut omia osakkeitaan. Omia A-osakkeita omistettiin 30.9.2010 yhteensä 67 700 kappaletta ja ne on ostettu 10,65 euron keskihintaan. Omien osakkeiden määrä vastaa 1,6 prosenttia kaikista osakkeista ja 0,4 prosenttia kaikista äänistä. Osakepalkkiojärjestelmään liittyvien osakkeiden hankinta ja järjestelmän hallinnointi on ulkoistettu ulkopuoliselle palveluntuottajalle Evli Alexander Management Oy:lle. Osakkeet on vuonna 2009 konsernitilinpäätöksessä käsitelty omassa pääomassa. Järjestelmään liittyviä jakamattomia osakkeita on 30.9.2010 jäljellä 57 625 kappaletta. Vuoden 2010 varsinainen yhtiökokous Martela Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tiistaina 16.3.2010. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2009 sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkona 0,45 euroa osakkeelta. Hallituksen jäseniksi valittiin Heikki Ala-Ilkka, Tapio Hakakari, Jori Keckman, Heikki Martela, Pekka Martela, Jaakko Palsanen sekä uutena jäsenenä Pinja Metsäranta. Yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab. Yhtiökokous hyväksyi kokouskutsussa mainitut hallituksen ehdotukset koskien valtuuksien antamista hallitukselle omien osakkeiden hankinnasta ja/tai niiden luovuttamisesta. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestystä (kokouskutsun toimittamisen osalta). Uusi hallitus kokoontui yhtiökokouksen jälkeen ja valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Heikki Ala-Ilkan ja varapuheenjohtajaksi Pekka Martelan. Lähiajan riskit Suurin riski tuloskehitykselle liittyy yleiseen talouden epävarmuuteen ja sen myötä toimistokalusteiden kokonaiskysynnän kehittymiseen. Riskeistä on yksityiskohtaisemmin kerrottu yhtiön vuosikertomuksessa. Näkymät vuodelle 2010 Vuoden 2009 alussa alkanut matalan kysynnän vaihe on jatkunut vuonna 2010. Tämä vaikuttaa yhtiön liikevaihtoon ja liikevoittoon vuonna 2010. KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (1000 EUR) 2010 2009 2010 2009 2009 1-9 1-9 7-9 7-9 1-12 Liikevaihto 74.360 71.108 26.070 25.825 95.349 Liiketoiminnan muut tuotot 0.202 0.620 0.053 0.232 0.746 Työsuhde-etuuksista aih. kulut -19.723 -19.733 -6.132 -5.819 -25.988 Muut liiketoiminnan kulut -52.510 -49.277 -17.432 -18.245 -66.206 Poistot ja arvonalentumiset -1.969 -2.290 -0.599 -0.805 -3.109 Liikevoitto/-tappio 0.360 0.428 1.960 1.188 0.793 Rahoitustuotot ja -kulut -0.211 -0.280 -0.102 -0.092 -0.365 Voitto/tappio ennen veroja 0.149 0.148 1.858 1.096 0.427 Verot -0.448 -0.140 -0.645 -0.304 -0.291 Tilikauden voitto/tappio -0.299 0.008 1.213 0.792 0.137 Muut laajan tuloksen erät: Muuntoerot 0.239 0.020 0.109 0.102 0.077 Tilikauden laaja tulos yhteensä -0.060 0.028 1.322 0.894 0.214 Laimentamaton tulos/osake, € -0.07 0.00 0.30 0.20 0.03 Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos/osake, € -0.07 0.00 0.30 0.20 0.03 Kauden tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille -0.299 0.008 1.213 0.792 0.137 Laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille -0.060 0.028 1.322 0.894 0.214 KONSERNITASE (1000 EUR) 30.9.2010 31.12.2009 30.09.2009 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1.775 0.716 0.766 Aineelliset hyödykkeet 12.068 11.862 12.173 Sijoitukset 0.010 0.038 0.039 Laskennalliset verosaamiset 0.314 0.262 0.301 Lainasaamiset 0.017 0.000 0.000 Eläkesaaminen 0.197 0.197 0.072 Sijoituskiinteistöt 0.600 0.600 0.600 Yhteensä 14.981 13.675 13.951 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 11.221 9.408 8.950 Saamiset 15.115 13.210 12.320 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti 1.104 1.094 1.089 kirjattavat rahavarat Rahavarat 11.067 18.211 18.323 Yhteensä 38.507 41.923 40.682 Varat yhteensä 53.488 55.598 54.633 OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma Osakepääoma 7.000 7.000 7.000 Ylikurssirahasto 1.116 1.116 1.116 Muut rahastot 0.117 0.117 0.117 Muuntoerot -0.170 -0.409 -0.466 Kertyneet voittovarat 22.559 24.672 24.543 Omat osakkeet -1.212 -1.200 -1.200 Osakeperusteinen palkitseminen 0.640 0.466 0.420 Yhteensä 30.050 31.762 31.530 Pitkäaikaiset velat Korolliset velat 2.457 3.518 6.548 Muut velat 0.240 0.000 0.000 Laskennalliset verovelat 1.637 1.305 1.286 Yhteensä 4.334 4.823 7.834 Lyhytaikaiset velat Korollinen 4.343 5.008 2.916 Koroton 14.761 14.006 12.353 Yhteensä 19.104 19.014 15.269 Velat yhteensä 23.438 23.837 23.103 Oma pääoma ja velat yhteensä 53.488 55.598 54.633 OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA (1000 EUR) Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osake- Ylikurssi- Muut Muunto- Kertyneet Omat Yhteensä pääoma rahasto rahastot erot voittovarat osakkeet ja osakeper. palkitseminen 01.01.2009 7.000 1.116 0.117 -0.486 27.605 -1.610 33.742 Laaja tulos 0.020 0.008 0.028 Osingonjako -2.390 -2.390 Osakeper.palk. -0.260 0.410 0.150 30.09.2009 7.000 1.116 0.117 -0.466 24.963 -1.200 31.530 1.1.2010 7.000 1.116 0.117 -0.409 25.138 -1.200 31.762 Laaja tulos 0.239 -0.299 -0.060 Osingonjako -1.814 -1.814 Osakeper.palk. 0.174 -0.012 0.162 30.09.2010 7.000 1.116 0.117 -0.170 23.199 -1.212 30.050 RAHAVIRTALASKELMA (1000 EUR) 2010 2009 2009 1-9 1-9 1-12 Liiketoiminnan rahavirta Myynnistä saadut maksut 73.569 81.905 104.678 Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut 0.172 0.363 0.489 Maksut liiketoiminnan kuluista -74.722 -71.131 -92.273 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja -0.981 11.137 12.894 Maksetut korot -0.221 -0.385 -0.516 Saadut korot 0.029 0.156 0.166 Muut rahoituskulut ja -tuotot -0.031 0.016 -0.002 Maksetut verot -0.429 -1.438 -1.780 Liiketoiminnan rahavirta (A) -1.633 9.486 10.762 Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -2.446 -1.537 -1.663 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 0.462 1.268 1.004 Investointien rahavirta (B) -1.984 -0.269 -0.659 Rahoituksen rahavirta Lyhytaikaisten lainojen nostot 0.000 0.008 0.008 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -0.430 -0.611 -0.781 Pitkäaikaisten lainojen takaisin- maksut -1.428 -1.427 -2.273 Maksetut osingot ja muu voitonjako -1.813 -2.390 -2.390 Rahoituksen rahavirta (C) -3.671 -4.421 -5.436 Rahavarojen muutos (A+B+C) -7.289 4.796 4.667 (+ lisäys, - vähennys) Rahavarat tilikauden alussa 19.304 14.620 14.620 Rahavarojen muuntoero 0.156 -0.004 0.017 Rahavarat tilikauden lopussa 12.171 19.412 19.304 SEGMENTTIRAPORTOINTI Segmenttien liikevaihto 2010 2009 2010 2009 2009 1-9 1-9 7-9 7-9 1-12 Tulosyksikkö Suomi ulkoinen 49.480 47.479 17.191 16.624 63.898 sisäinen 0.000 0.000 0.000 0.000 0.000 Tulosyksikkö Ruotsi ja Norja ulkoinen 12.859 11.122 4.004 3.296 15.834 sisäinen 0.545 0.321 -0.103 0.178 0.457 Tulosyksikkö Puola ulkoinen 6.212 7.431 2.880 3.300 9.465 sisäinen 0.000 0.044 0.000 0.024 0.015 Muut segmentit ulkoinen 5.809 5.076 1.995 2.605 6.151 sisäinen 11.307 12.601 3.942 4.482 16.464 Liikevaihto yhteensä ulkoinen 74.360 71.108 26.070 25.825 95.348 Segmenttien liiketulos 2010 2009 2010 2009 2009 1-9 1-9 7-9 7-9 1-12 Tulosyksikkö Suomi 2.021 2.816 1.250 0.839 3.854 Tulosyksikkö Ruotsi ja Norja -0.375 -0.932 0.051 -0.207 -0.966 Tulosyksikkö Puola -1.019 -0.300 -0.132 -0.029 -0.668 Muut segmentit 0.113 0.053 0.266 0.301 -0.985 Muut -0.380 -1.209 0.525 0.284 -0.442 Liiketulos yhteensä 0.360 0.428 1.960 1.188 0.793 Muut segmentit sisältää P.O. Korhonen Oy:n, Kidex Oy:n sekä tulosyksikkö Internationalin, joka vastaa vientimarkkinoinnista. Muut kohdassa esitetään jakamattomat konsernitoiminnot sekä kertaluonteiset myyntivoitot ja -tappiot. AINEELLISET KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEET 1.1-30.9.2010 Maa-alueet Rakennukset Koneet& Muut ai- Kesk.er. kalusto neelliset hankinnat Hankinnat 0.000 0.041 0.836 0.000 0.955 Vähennykset 0.000 -0.073 -0.110 0.000 0.000 AINEELLISET KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEET 1.1-30.9.2009 Maa-alueet Rakennukset Koneet& Muut ai- Kesk.er. kalusto neelliset hankinnat Hankinnat 0.000 0.102 1.154 0.067 0.096 Vähennykset -0.023 -0.706 0.000 0.000 0.000 LÄHIPIIRI JA OSAKEPOHJAINEN KANNUSTEJÄRJESTELMÄ Toimitusjohtajalla, konsernin johdolla ja eräillä avainhenkilöillä on käytössä pitkän aikavälin kannustejärjestelmä, joka ulottuu vuodesta 2010 vuoden 2012 loppuun. TUNNUSLUVUT 2010 2009 2009 1-9 1-9 1-12 Liikevoitto/-tappio 0.360 0.428 0.793 - % liikevaihdosta 0.5 0.6 0.8 Voitto/-tappio ennen veroja 0.149 0.148 0.427 - % liikevaihdosta 0.2 0.2 0.4 Tilikauden voitto/tappio -0.299 0.008 0.137 % liikevaihdosta -0.4 0.0 0.1 Laimentamaton tulos/osake, eur -0.07 0.00 0.03 Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos/osake, eur -0.07 0.00 0.03 Oma pääoma/osake, eur 7.46 7.82 7.88 Omavaraisuusaste % 56.9 58.1 57.4 Oman pääoman tuotto * -1.3 0.0 0.4 Sijoitetun pääoman tuotto * 1.5 1.9 2.3 Korolliset nettovelat, meur -5.4 -9.9 -10.8 Nettovelkaantumisaste % -17.9 -31.5 -33.9 Bruttoinvestoinnit, meur 3.1 1.7 2.2 - suhteessa liikevaihtoon % 4.2 2.4 2.3 Henkilöstö kauden lopussa 611 620 606 Henkilöstö keskimäärin 594 639 636 Liikevaihto/henkilö, teur 125.2 111.3 149.9 Tunnusluvut on laskettu vuositilinpäätöksessä 2009 esitettyjen laskentaperi- aatteiden mukaisesti. * tuotto-%:a laskettaessa on kauden tulos kerrottu osavuositilinpäätöksissä. VASTUUSITOUMUKSET 30.9.2010 31.12.2009 30.9.2009 Annetut pantit ja kiinnitykset 14.836 14.480 14.487 Muut vastuut ja vastuusitoumukset 0.385 0.256 0.299 VUOKRAVASTUUT 7.168 7.971 7.015 KURSSIKEHITYS 2010 2009 2009 1-9 1-9 1-12 Osakkeen kurssi kauden lopussa, eur 6.59 7.41 7.13 Jakson ylin, eur 8.60 8.00 8.00 Jakson alin, eur 6.26 5.21 5.21 Keskikurssi, eur 7.16 6.91 6.98 Tätä katsausta ei ole tilintarkastettu Helsinki, 20. lokakuuta 2010 Martela Oyj Hallitus Heikki Martela Toimitusjohtaja Lisätiedot Toimitusjohtaja Heikki Martela, puh 050 502 4711 Talousjohtaja Mats Danielsson, puh 050 394 8575 Jakelu NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.martela.fi