PÖYRY OYJ Pörssitiedote 21.10.2010 klo 16.45 Pöyry on solminut Mitsuin omistaman Mit-Power (Thailand) Limitedin kanssa sopimuksen kuuden 110 MW:n ja yhden 120 MW:n kaasulla sähköä ja lämpöä tuottavan kombilaitoksen suunnittelu-urakointipalveluista. Koko toimeksiannon arvo on noin 15 miljoonaa euroa. Kolmesta ensimmäisestä hankkeesta, joiden arvo on noin 7,5 miljoonaa euroa, on saatu aloittamisilmoitus 15.10.2010 ja tilaus kirjataan vuoden 2010 neljännen vuosineljänneksen tilauskantaan. Neljän muun hankkeen osalta aloittamisilmoitus oletetaan saatavan vuonna 2011, jolloin ne lisätään tilauskantaan. Pöyryn toimeksianto käsittää laitosten konfiguroinnin, putki-, laitos- ja layoutsuunnittelun, rakennus- ja rakennesuunnittelun, prosessi‑, automaatio-, instrumentointi- ja sähkösuunnittelun sekä laitehankintoihin liittyvät palvelut. Yhteensä näiden seitsemän hankkeen kesto on 37 kuukautta. Ensimmäisen laitoksen osalta hankeaikataulu on 26 kuukautta. Toinen laitos toteutetaan 28 kuukaudessa ja kolmannen on määrä valmistua 29 kuukaudessa. Ensimmäisen laitoksen on määrä aloittaa sähköntuotanto joulukuussa 2012 ja muiden vuoden 2013 aikana. Kombilaitoshankkeet kuuluvat sähkön pientuottajaohjelmaan (Small Power Producer, SPP) Thaimaassa, jonka mukaisesti 90 MW kunkin laitoksen tuotannosta myydään valtion sähköyhtiölle Electricity Generating Authority of Thailandille (EGAT) ja sähköä ja prosessihöyryä paikalliselle teollisuudelle. Hankkeiden kehittäjä on Gulf JP Co., Ltd., joka on voimalaitoshankkeiden omistaja ja on valinnut Mit-Power (Thailand) Ltd.:n ja japanilaisen Toyo Engineering Corporationin EPC-urakoitsijaksi. PÖYRY OYJ Lisätietoja antavat: Ari Asikainen, Energia-liiketoimintaryhmän johtaja, Pöyry Oyj puh. 010 33 24476 Sanna Päiväniemi, johtaja, sijoittajasuhteet, Pöyry Oyj puh. 010 33 23002 Pöyry on maailmanlaajuisesti toimiva konsultointi- ja suunnitteluyhtiö, joka on sitoutunut tasapainoiseen kestävään kehitykseen. Tarjoamme asiakkaillemme integroitua liikkeenjohdon konsultointia, kokonaisratkaisuja laajoihin, monimutkaisiin projekteihin ja alan parasta sekä tehokkainta suunnittelua ja valvontaa. Syvällinen toimialaosaamisemme käsittää energia-, teollisuus-, kaupunki ja liikenne- sekä vesi- ja ympäristöalat. Pöyryn palveluksessa on 7000 asiantuntijaa noin 50 maassa - paikallisesti sekä maailmanlaajuisen verkostomme kautta. Vuonna 2009 Pöyryn liikevaihto oli 674 miljoonaa euroa. Pöyryn osake on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä (Pöyry Oyj: POY1V). JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.poyry.com [HUG#1454050]
Pöyrylle yhteensä 15 miljoonan euron sopimukset voimalaitosprojekteista Thaimaassa - 7,5 miljoonaa euroa kirjataan vuoden 2010 tilauskantaan
| Source: Pöyry