Nokian tulos ei riittänyt piensijoittajille Piensijoittajien reaktio Nokian odotettua parempaan tulokseen oli osakkeen myyminen. Tulosta edeltävinä päivinä piensijoittajat tankkasivat Nokiaa. Myös Nokian omistajien määrä on kasvanut koko lokakuun, vaikka kasvuvauhti on selvästi hidastunut. ”Viime aikojen positiiviset Nokia-uutiset, N8-puhelimen ilmestyminen kauppoihin ja usko tulevaisuuden näkymiin saivat piensijoittajat ostamaan Nokiaa ennen osavuosikatsauksen ilmestymistä. Etenkin tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona ostajien lukumäärä oli kaksinkertainen myyjiin nähden ja netto-ostot olivat positiivisia”, kertoo Nordnet Suomen edustaja, Juha Raumolin. ”Usein piensijoittajille jää luu kouraan ammattilaisiin verrattuna, mutta tällä kertaa uskomme monen piensijoittajan kotiuttaneen voitollisena syksyn Nokia-ostojaan. Osavuosikatsauspäivänä piensijoittajat myivät Nokiaa oikein urakalla”, kertoo Juha Raumolin. Nokian omistajien lukumäärä on kasvanut edelleen lokakuussa, mutta kasvuvauhti on selvästi hidastunut. Nordnetin uusista asiakkaista peräti 61 % on ostanut Nokiaa. ”Nokian tankkaus on lokakuussa selvästi hiipunut ja on mielenkiintoista nähdä hylkäävätkö piensijoittajat Nokian tuloksen jälkeen ja olivatko tulospäivän nettomyynnit vain hetken huumaa ja voittojen kotiutusta”, tuumailee Juha Raumolin. Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka Lisätietoja antaa: Juha Raumolin, Nordnet Suomen spokesperson Matkapuhelin +358 50 500 4525
Nokian tulos ei riittänyt piensijoittajille
| Source: Nordnet AB