HKScan Oyj PÖRSSITIEDOTE 11.11.2010, klo 12.35 HKSCAN ON SAANUT TARVITTAVAT KILPAILUVIRANOMAISTEN HYVÄKSYNNÄT ROSE POULTRY A/S:N HANKINTAAN HKScan Oyj ("HKScan") tiedotti 9.9.2010 allekirjoittaneensa sopimuksen tanskalaisen johtavan siipikarjayrityksen Rose Poultry A/S:n ("Rose Poultry") hankinnasta. Viimeinen kaupan toteutumiseen tarvittava kilpailuviranomaisen hyväksyntä on saatu tänään. Kaupan seuraava vaihe on sen täytäntöönpano sekä 9.9.2010 pörssitiedotteessa ilmoitetun kokonaiskauppahinnan ja vastikkeena annettavien HKScanin A-sarjan osakkeiden kappalemäärän täsmentyminen. Kaupan täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan marras-joulukuun vaihteeseen mennessä. Kaupan täytäntöönpanosta, lopullisesta kokonaiskauppahinnasta ja vastikkeena annettavien HKScanin A-sarjan osakkeiden lukumäärästä tiedotetaan erikseen. Tanskan suurin siipikarjayritys Rose Poultry tuottaa vuodessa yli 130 miljoonaa kiloa siipikarjanlihaa, jota myydään yhtiön omalla Rose-tuotemerkillä sekä kaupan merkeillä tuoreena, pakastettuna tai valmisteina yhtiön päämarkkinoilla Tanskassa, Ruotsissa ja Isossa Britanniassa. Rose Poultryllä on kolme tuotantolaitosta Tanskassa ja yhtiö työllistää noin 1 000 henkeä. Rose Poultryn liikevaihto tilikautena 2008/2009 oli n. 211 miljoonaa euroa. Kaupan myötä HKScanista tulee johtava toimija siipikarjamarkkinoilla Pohjois-Euroopassa. HKScan Oyj Matti Perkonoja toimitusjohtaja Lisätietoja: toimitusjohtaja Matti Perkonoja, HKScan Oyj. Hänelle voi jättää soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta, puh. 010 570 6218. HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmiita ruokia lukuisilla tunnetuilla paikallisilla tuotemerkeillä. Asiakkaina ovat vähittäiskaupat ja suurkeittiöt sekä teollisuus- ja vientiasiakkaat. HKScan toimii yhdeksässä maassa ja sillä on noin 10 000 työntekijää. Liikevaihto vuonna 2009 oli 2,1 miljardia euroa. JAKELU: Nasdaq OMX, Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.hkscan.com
HKSCAN ON SAANUT TARVITTAVAT KILPAILUVIRANOMAISTEN HYVÄKSYNNÄT ROSE POULTRY A/S:N HANKINTAAN
| Source: HKScan Oyj