Arja Suominen Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtajaksi


Arja Suominen, 52, on nimitetty Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtajaksi sekä Finnairin johtoryhmän ja johtokunnan jäseneksi 14.3.2011 alkaen. Suominen siirtyy Finnairiin Nokiasta, jossa hän on viimeksi vastannut yhtiön globaalista viestinnästä.

"Finnairin toiminnan painopiste siirtyy yhä enemmän kansainvälisille markkinoille. Lisäksi haluamme tavoittaa asiakkaamme ja henkilöstömme aiempaa monipuolisemmin. Suominen tuo uudenlaista osaamista viestintäämme, sillä hänellä on pitkä ja vankka kokemus vaativasta kansainvälisestä yritysviestinnästä", Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen sanoo.

Viime vuosien aikana Finnair on luonut vahvan aseman Euroopan ja Aasian välisessä lentoliikenteessä, ja sen kotikentästä Helsingistä on tullut Aasian-liikenteen keskeinen solmukohta.

"Yhtiön tunnetuksi tekeminen ja asiakkaiden tavoittaminen sen keskeisillä markkinoilla on tärkeää, jotta saavutamme tavoitteemme tulla laatu- ja ympäristötietoisen lentomatkustajan halutuimmaksi vaihtoehdoksi pohjoisen pallonpuoliskon mannertenvälisessä liikenteessä", Arja Suominen toteaa.

"Kasvavan kansainvälisen panostuksen lisäksi Finnair haluaa jatkossakin huolehtia myös suomalaisista sidosryhmistään. Toivon voivani hyödyntää aiempaa osaamistani uudistuvan, sinivalkoisen Finnairin hyväksi."

Finnair Oyj
Viestintä
18.2.2011

Lisätietoja: Finnair Media Desk p. 09 818 4020, comms(a)finnair.fi
Kuvapankki: www.finnair.com/gallery
Finnairin blogi: http://blogit.finnair.fi
Finnair Facebookissa: www.facebook.com/finnair
Finnair konsernisivut: www.finnairgroup.com
Feel Finnair http://feel.finnair.com
via.Helsinki: www.viahelsinki.com