”MIKSEI YHDESSÄ?” - KANSAINVÄLINEN MARIMEKKO-DESIGNKILPAILU 60-VUOTISJUHLAVUODEN KUNNIAKSI STARTTAA MAALISKUUSSA


Marimekko Oyj, Lehdistötiedote 2.3.2011 klo 14.00

”MIKSEI YHDESSÄ?” – KANSAINVÄLINEN MARIMEKKO-DESIGNKILPAILU
60-VUOTISJUHLAVUODEN KUNNIAKSI STARTTAA MAALISKUUSSA

"Minä haluan vain yhdistää ihmiset siten että ne tutustuvat ja saavat jotakin toisistaan.” 
– Armi Ratia, 1969

Marimekko täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Tämän kunniaksi yhdessä Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun muotoilun laitoksen kanssa Marimekko haastaa maailman johtavien designkoulujen opiskelijat kansainvälisessä Marimekko-suunnittelukilpailussa kysymyksen ”Miksei yhdessä?” äärelle. Maaliskuussa starttaavan kilpailun teeman takana on Marimekolle kautta aikojen ominainen yhdessä tekemisen perinne. Marimekossa uskotaan, että yhdessä tekemällä kaikki on mahdollista. Rikasta vuorovaikutusta syntyy, kun ihmiset eri aloilta, kulttuureista tai mantereilta tulevat yhteen. Tämä vuorovaikutus voi mahdollistaa vaikeimpienkin ongelmien ratkaisemisen.

Suunnittelukilpailussa etsitään kattoteeman mukaisesti ihmisiä yhteen tuovia, Marimekon toimintaympäristöön sopivia yli kulttuurien ja mantereiden toimivia ratkaisuja kolmen eri kategorian kautta: tuotteita elämään, ei esittämiseen – hyvän arjen sujumiseksi; esteettisen ajattelun kautta syntynyttä toimintaa, tapahtumia ja kohtaamisia; sekä palvelua – ihan vain, että sujuisi paremmin. Ratkaisujen tulee olla omaleimaisia, korkealuokkaisia, kestävän kehityksen huomioivia ja Marimekon valikoimaan tai toimintaan sopivia. Kilpailuehdotusten kohderyhmänä ovat ihmiset, jotka eivät suostu ikävystymään ja joita ympäröi elinvoimaisuuden ilmapiiri.

Marimekolla ja Aalto-yliopiston taideteollisella korkeakoululla on jo ennestään pitkät yhteistyöperinteet, jotka uusi koko maailmankin mittakaavassa harvinaislaatuisen korkeatasoinen ja kansainvälinen suunnittelukilpailu vie aivan uudelle tasolle. Marimekko ja Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu ovat kutsuneet kilpailuun mukaan maailman johtavimmat designkoulut ja niiden opiskelijat: Design Academy Eindhovenin Hollannista, Konstfackin Ruotsista, Royal College of Artin Englannista, Parsons the New School for Designin USA:sta sekä Tama Art Universityn Japanista. Kilpailu on avoin koko Aalto-yliopiston opiskelijoille. Kansainvälisyys heijastuu myös tuomaristossa, jossa istuvat Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen ja tuotejohtaja Niina Nenonen, Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun muotoilun laitoksen johtaja professori Pirjo Hirvonen ja tutkija Tuuli Mattelmäki, Design Academy Eindhovenin hallituksen puheenjohtaja Anne Mieke Eggenkamp, Tama Art Universityn professori Tadashi Takahashi, Parsons The New School for Designin apulaisprofessori Timo Rissanen, filosofi Pekka Himanen sekä akateemikko Vuokko Eskolin-Nurmesniemi.

”Marimekossa on aina uskottu nuoriin, uusiin tekijöihin. Nuoret ovat tulevaisuuden rakentajia ja loistavia suunnannäyttäjiä. Juhlavuotemme teema ’Miksei yhdessä’ usutti meidät haastamaan nuoret maailmanlaajuisesti kilpailuun mukaan pohtimaan ratkaisuja arkeen yhdessä tekemisen näkökulmasta. Tämä maailman parhaat designkoulut ainutlaatuisella tavalla yhteentuova kilpailu antaa meille mahdollisuuden hakea nuoria tulevaisuuden tekijöitä vahvaan joukkoomme,” sanoo Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen.

”Kilpailu herättää jo tässä vaiheessa suurta mielenkiintoa. Lahjakkaat opiskelijamme kilpailevat ensimmäistä kertaa yhdessä koko Aalto-yliopiston ja Taideteollisen korkeakoulun parhaiden kansainvälisten designalan partnerikoulujen opiskelijoiden kanssa. Olemme valmiita luomaan yhdessä uutta – Taikin vahvalla otteella ja rohkealla heittäytymisellä!”, kertoo Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun dekaani Helena Hyvönen.

Marimekko-suunnittelukilpailu on kaksivaiheinen. Ensimmäinen vaihe alkaa 15. maaliskuuta 2011, jolloin kilpailu julkaistaan Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun Sampo-salissa klo 18.30 ja samanaikaisesti Marimekon verkkosivujen kautta videona kumppanuuskouluissa. Suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe päättyy 6. toukokuuta 2011 klo 16.00. Kilpailun finalistit julkistetaan 24. toukokuuta 2011 ja voittajat 14. syyskuuta 2011.

Lisätietoja:

Marimekko:
Head of PR Tiina Alahuhta-Kasko, puh. 09 758 7328, tiina.alahuhta-kasko@marimekko.fi
Taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen, puh. 09 758 7301,
minna.kemell-kutvonen@marimekko.fi

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu:
Viestintäpäällikkö Anne Tapanainen, puh. 09 470 30652, anne.tapanainen@aalto.fi
Laitoksen johtaja Pirjo Hirvonen, puh. 09 470 30603, pirjo.hirvonen@aalto.fi

MARIMEKKO OYJ
Markkinointiviestintä

Tiina Alahuhta-Kasko
Puh. 09 758 7328
Sähköposti: tiina.alahuhta-kasko@marimekko.fi

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
Marimekon kotisivut www.marimekko.fi

Marimekko on johtava suomalainen tekstiili- ja vaatetusalan designyritys, joka ajattomilla ja yksilöllisillä, käytännöllisillä ja kauniilla tuotteillaan haluaa tarjota esteettisiä elämyksiä kaikenikäisten ihmisten elämän jokaiseen hetkeen. Marimekko-designin kirjoon sisältyy kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin sekä vaatteita, laukkuja, koruja ja muita asusteita. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen painokankaiden ennennäkemättömät kuviot ja värit antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Vuonna 2010 yhtiön liikevaihto oli 73,3 miljoonaa euroa, josta kansainvälisen myynnin osuus oli 29,4 %. Konsernin palveluksessa on noin 390 henkeä. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.fi

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu on taiteen, muotoilun, median ja taidekasvatuksen kansainvälinen korkeakoulu. Se on alansa suurin Pohjoismaissa ja arvostetuimpia koko maailmassa. Aalto-yliopisto on teknillisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan uusi monialainen tiede- ja taideyhteisö. Uusi yliopisto rakentuu suomalaisille vahvuuksille ja sen päämääränä on kehittyä omaleimaisena kokonaisuutena yhdeksi maailman kärkiyliopistoista. Aalto-yliopiston kulmakiviä ovat vahva opetus ja tutkimus. Perus- ja jatko-opiskelijoita uudessa yliopistossa on 20 000 ja henkilöstöä 4 500, joista professoreja noin 300. Alumneja on yhteensä 75 000. www.aalto.fi 


Attachments

Marimekko ja Aalto-yliopisto_Suunnittelukilpailu_Lehdistotiedote_02032011.pdf