ILMOITUS HALLITUSTA TAI JOHTOA KOSKEVISTA OSAKESIIRROISTA


Ruukki Group Oyj, pörssitiedote, 7.3.2011 klo 09:00

ILMOITUS HALLITUSTA TAI JOHTOA KOSKEVISTA OSAKESIIRROISTA

Ruukki Group Oyj (“Ruukki” tai “Yhtiö”) (LSE: RKKI, OMX: RUG1V) ilmoittaa, että 950.000 Yhtiön osaketta (”Osakkeet”) siirrettiin Yhtiön hallusta ja annettiin seuraavassa mainituille Yhtiön hallituksen nykyisille ja aiemmille jäsenille 4.3.2011.

Siirto tehdään 21.4.2010 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen hyväksymän hallituksen palkkioita koskevan päätöksen sekä 29.5.2010 pidetyn hallituksen kokouksen päätöksen mukaisesti. Osakkeet on myönnetty vastikkeetta.

Liikkeeseen lasketut osakkeet ovat luovutusrajoitussitoumuksen alaisia varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti. Luovutusrajoitussitoumuksen mukaisesti yhtiöllä on oikeus lunastaa osakkeet takaisin vastikkeetta kokonaan tai osittain, mikäli osakkeiden merkitsijän jäsenyys yhtiön hallituksessa päättyy ennen kuin kolmas varsinainen yhtiökokous kyseisestä annista päättäneen yhtiökokouksen jälkeen on päättynyt. Lunastusoikeus koskee kaikkia (3/3) merkitsijän saamia osakkeita, mikäli tämän hallitusjäsenyys päättyy ennen ensimmäistä, kahta kolmasosaa (2/3) saaduista osakkeista, mikäli tämän hallitusjäsenyys päättyy ennen toista, ja yhtä kolmasosaa (1/3) saaduista osakkeista, mikäli tämän hallitusjäsenyys päättyy ennen kolmatta varsinaista yhtiökokousta tästä annista päättäneen yhtiökokouksen jälkeen.

Siirron jälkeen Yhtiöllä on hallussaan 7.790.895 omaa osaketta.

Nimi Annissa saatujen osakkeiden lukumäärä Kokonaisomistus annin jälkeen Omistus prosenteissa annin jälkeen *
Philip Baum – johtoon kuuluva 150 000 150 000 0,06
Paul Everard – johtoon kuuluva 150 000 150 000 0,06
Markku Kankaala – johtoon kuuluva 100 000 8 177 533 3,40
Jelena Manojlovic – johtoon kuuluva 150 000 150 000 0,06
Chris Pointon – johtoon kuuluva 150 000 150 000 0,06
Barry Rourke – johtoon kuuluva 150 000 150 000 0,06
Terence McConnachie – johtoon kuuluva 31.8.2010 asti 100 000 100 000 0,04
YHTEENSÄ 950 000    

* Osuus Ruukki Group Oyj:n rekisteröidystä osakepääomasta ja äänimäärästä pois lukien Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet

RUUKKI GROUP OYJ
Danko Koncar
vt. toimitusjohtaja


Lisätietoja:

Ruukki Group Oyj
Markus Kivimäki, konsernitoiminnoista vastaaja johtaja, +358 50 3495 687, markus.kivimaki@ruukkigroup.fi
Thomas Hoyer, talousjohtaja, +358 45 6700 491, thomas.hoyer@ruukkigroup.fi

Investec Bank Plc
Stephen Cooper, +44 (0)20 7597 5104, stephen.cooper@investec.com

RBC Capital Markets
Martin Eales, +44 (0)20 7653 4000, martin.eales@rbccm.com
Peter Barrett-Lennard, +44 (0)20 7653 4000, peter.barrett-lennard@rbccm.com


Ruukki Group on luonnonvaroja hyödyntävä yhtiö, jolla on kaivos- ja mineraaliliiketoimintaa Etelä-Euroopassa ja Etelä-Afrikassa. Yhtiön osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä (RUG1V) ja Lontoon pörssissä (RKKI).
www.ruukkigroup.fi