Juha Gröhn nimitetty Atria Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi


Seinäjoki, Suomi, 2011-03-18 11:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Atria Oyj, Pörssitiedote 18.3.2011, klo 12.00

 

Atria Oyj:n hallitus on nimittänyt ETM Juha Gröhnin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään välittömästi.

Juha Gröhn (s. 1963) on toiminut aiemmin Atria Skandinavia AB:n toimitusjohtajana ja Atria Oyj:n varatoimitusjohtajana. Hän vastaa myös Atria-konsernin liharaaka-aineen ostoista. Hänellä on pitkä ura Atriassa: ennen Atria Skandinavian toimitusjohtajuutta hän on toiminut monissa johtotehtävissä Atria Suomessa ja Atria Baltiassa. Atrian johtoryhmän jäsen hän on ollut vuodesta 1993.

"Juha Gröhnillä on vahva kokemus liha-alalta. Hän aloitti uransa Lihapolar Oy:ssä vuonna 1990 ja on siitä asti työskennellyt Atria Oyj:n palveluksessa. Hän tuntee liha-alan ja tietää alkutuotannon sekä teollisuuden haasteet. Hän on uransa aikana toiminut tiiviissä yhteistyössä päivittäistavarakaupan kanssa sekä Suomessa, Virossa että Ruotsissa. Juha on tunnettu avoimesta ja suoraviivaisesta johtamistyylistä, ja olen vakuuttunut, että hänen johdollaan Atrialla on erinomaiset mahdollisuudet menestyä elintarvikealan kovassa kilpailussa”, kertoo Atria Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Martti Selin.

Atria Skandinavia AB:n toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi talousjohtaja Björn Widegren.

Lisätietoja antavat:
Martti Selin, Atria Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, p. 050 343 4389.
Juha Gröhn, toimitusjohtaja, Atria Oyj, p. 0400 684224.


ATRIA OYJ
Hallitus

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.atriagroup.com

Tiedotustilaisuus:

Tiedotusvälineillä on mahdollisuus haastatella Juha Gröhniä ja hallituksen puheenjohtaja Martti Seliniä tänään perjantaina klo 13.30 – 15.00 Atria Oyj:n Seinäjoen toimistolla, os. Itikanmäenkatu 3, Seinäjoki. Tiedustelut viestintäpäällikkö Hanne Kortesoja, p. 0400 638 839.

Liitteet:

Juha Gröhnin CV
Juha Gröhnin kuva


Attachments

Grohn Juha.jpg Juha Grohn CV.pdf