Tiedon yhtiökokouksen päätökset 24.3.2011


Tieto Oyj PÖRSSITIEDOTE 24.3.2011, klo 20.45

Tieto Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti tilikauden 2010 tilinpäätöksen,
päätti jakaa osinkoa 0,70 euroa/osake ja myönsi vastuuvapauden hallituksen
jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 29.3.2011, ja
osinko maksetaan 13.4.2011 alkaen.

Yhtiökokous teki lisäksi seuraavat päätökset:

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallitukseen
valittiin uudelleen nykyiset jäsenet Kimmo Alkio, Christer Gardell, Kurt Jofs,
Eva Lindqvist, Markku Pohjola, Risto Perttunen, Olli Riikkala ja Teuvo Salminen.

Henkilöstö valitsee lisäksi hallitukseen kaksi varsinaista hallituksen jäsentä
ja kummallekin varajäsenen. Henkilöstön edustajien toimikausi on kahden vuoden
mittainen. Anders Eriksson (varajäsen Bo Persson) sekä Jari Länsivuori
(varajäsen Esa Koskinen) jatkavat hallituksessa vuoden 2012 varsinaiseen
yhtiökokoukseen saakka.

Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi
puheenjohtajaksi Markku Pohjolan ja varapuheenjohtajaksi Olli Riikkalan.
Hallitus valitsi palkitsemisvaliokunnan jäseniksi Markku Pohjolan (pj), Kimmo
Alkion, Christer Gardellin ja Olli Riikkalan sekä tarkastus- ja riskivaliokunnan
jäseniksi Teuvo Salmisen (pj), Kurt Jofsin, Eva Lindqvistin ja Risto Perttusen.
Kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että yhtiön
merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallituksen jäsenten kuukausipalkkiot hyväksyttiin samansuuruisiksi kuin
edellisenä vuonna, kuitenkin niin, että palkkiot ilmoitetaan kuukausipalkkioiden
sijaan vuosipalkkioina seuraavasti: hallituksen jäsen 30 000 euroa,
varapuheenjohtaja 45 600 euroa ja puheenjohtaja 68 400 euroa. Hallituksen
valiokunnan puheenjohtajalle maksetaan sama palkkio kuin hallituksen
varapuheenjohtajalle, paitsi jos sama henkilö on hallituksen puheenjohtaja tai
varapuheenjohtaja. Näiden palkkioiden lisäksi hyväksyttiin 800 euron
kokouspalkkio jokaiselta hallituksen kokoukselta sekä hallituksen pysyvän tai
tilapäisesti asetetun valiokunnan kokoukselta. Tieto-konsernin palveluksessa
oleville hallituksen jäsenille ei yhtiön käytännön mukaan makseta palkkiota
hallitustyöskentelystä.

Yhtiökokous päätti, että 40 % kiinteästä vuosipalkkiosta maksetaan markkinoilta
hankittavina Tieto Oyj:n osakkeina. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa
Tieto Oyj:n osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2011 julkistuksesta. Yhtiökokous päätti
osakkeiden hankkimisesta suoraan hallituksen jäsenten lukuun, mikä katsotaan
asianmukaiseksi tavaksi hankkia osakkeita sisäpiirisäännöksiä noudattaen.

Tilintarkastaja

Tilikaudelle 2011 tilintarkastajaksi valittiin uudelleen KHT-yhteisö
PricewaterhouseCoopers Oy.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden
hankkimisesta seuraavin ehdoin:

Osakkeita voidaan hankkia enintään 7 200 000, joka tällä hetkellä vastaa noin
10 %:a yhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta lukumäärästä. Osakkeita
voidaan hankkia vain vapaalla omalla pääomalla, jolloin hankinnat vähentävät
yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja.

Yhtiön osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä ostopäivänä
muodostuvaan hintaan tai markkinoilla muutoin muodostuvaan hintaan.

Hallitus päättää, millä tavalla omia osakkeita hankitaan, ja niiden  hankinnassa
voidaan  käyttää esimerkiksi  johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu hankkiminen).

Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät valtuutukset omien osakkeiden
hankkimiseen. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen
saakka, kuitenkin enintään 24.9.2012 asti.

Lahjan antaminen yleishyödylliseen tarkoitukseen

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 150 000 euron
lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin vuoden
2012 varsinaiseen yhtiökokoukseen mennessä sekä valtuuttaa hallituksen
päättämään lahjoitustensaajista ja käyttökohteista.

Yhtiökokouksessa oli edustettuina yhteensä 532 osakkeenomistajaa edustaen
yhteensä 40 421 566 osaketta ja ääntä. Kaikki päätökset tehtiin ilman
äänestystä.

Lisätietoja:

Lakiasiainjohtaja Jouko Lonka, puh. 02072 78182, 0400 424 451,
jouko.lonka@tieto.com

JAKELU

Nasdaq OMX Helsinki
Nasdaq OMX Stockholm
Keskeiset tiedotusvälineet



Tieto on Pohjois-Euroopan johtava tietotekniikka- ja tuotekehityspalveluyhtiö.
Pitkälle erikoistuneiden tietotekniikkaratkaisujemme ja -palvelujemme sekä
vahvan teknologia-alustamme ansiosta voimme tarjota merkittäviä
liiketoimintahyötyjä niin paikallisille kuin kansainvälisesti toimiville
asiakkaillemme. Olemme luotettu kumppani liiketoiminnan muutoksessa ja riittävän
lähellä asiakkaitamme ymmärtääksemme näiden yksilölliset tarpeet.
Palveluksessamme on yli 17 000 tietotekniikan asiantuntijaa, ja yhteisenä
tavoitteenamme on olla johtava palveluintegraattori, joka luo parhaita
palvelukokemuksia tietotekniikan alueella. www.tieto.com


[HUG#1499290]