WULFF-YHTIÖT OYJ JATKAA OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTAA


 

WULFF-YHTIÖT OYJ

PÖRSSITIEDOTE                 28.4.2011 KLO 17.00

 

 

WULFF-YHTIÖT OYJ JATKAA OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTAA

Wulff-Yhtiöt Oyj:n varsinaiselta yhtiökokoukselta 28.4.2011 saamansa valtuutuksen perusteella yhtiön hallitus on tänään päättänyt jatkaa omien osakkeiden takaisinostoa hankkimalla enintään 300.000 kappaletta yhtiön omia osakkeita. Tällä hetkellä yhtiön hallussa on 90 000 omaa osaketta.

Osakkeita hankitaan muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä. Osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hankintahetken markkinahintaan omien osakkeiden hankintaa koskevien säännösten mukaisesti.

Valtuutuksen mukaan osakkeita voidaan hankkia yhtiölle käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyiden toteuttamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi.

Osakkeiden takaisinosto alkaa aikaisintaan 9.5.2011 ja päättyy viimeistään seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen mennessä.

 

Helsingissä 28.4.2011

 

WULFF-YHTIÖT OYJ

HALLITUS

 

Lisätietoja:

konsernijohtaja Heikki Vienola

puh. (09) 5259 0050  tai gsm 050 65 110

sähköposti: heikki.vienola@wulff.fi

 

JAKELU

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.wulff.fi

 

Wulff-Yhtiöt Oyj on kasvava ja kansainvälistyvä pörssiyritys sekä toimistomaailman merkittävin pohjoismainen toimija. Wulff myy ja markkinoi asiakkailleen toimistotuotteita, liike- ja mainoslahjoja, it-tarvikkeita ja ergonomiaa. Sen palveluvalikoimaan kuuluvat myös monipuoliset messu- ja tapahtumamarkkinointipalvelut. Suomen lisäksi Wulff toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Verkossa konserni palvelee asiakkaitaan toimistotuotteiden verkkokaupalla wulffinkulma.fi. Wulff-konsernin yritykset tunnistaa nyt mustavalkoisesta väristä ja reippaasta Wulff-raidasta. Lisätietoja konsernin brändiuudistuksesta www.wulff.fi.

                                           

 


Attachments

WUFF_2011-04-28_Omat_osakkeet.pdf