Keskisuomalaienn Oyj:n varsinainen yhtiökokouksen 29.4.2011 päätökset


KESKISUOMALAINEN OYJ                                     PÖRSSITIEDOTE 

                                                                                 29.4.2011 klo 14.50

Keskisuomalainen Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 29.4.2011 päätöksiä

Keskisuomalainen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 29.4.2011. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen mukaiset kokoukselle kuuluvat asiat. Lisäksi käsiteltiin ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden hankinnasta ja hallituksen valtuutus päättämään osakeanneista luovuttamalla omia osakkeita tai antamalla uusia osakkeita.

1. Yhtiöjärjestyksen mukaiset yhtiökokoukselle kuuluvat asiat:

Tilinpäätös vuodelta 2010 vahvistettiin ja hallitukselle sekä toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta 2010.

Hallituksen esitys osingonjaoksi vuodelta 2010 oli 0,80 euroa osakkeelle. Esitys hyväksyttiin. Osingon täsmäytyspäivä on 4.5.2011 ja maksupäivä 11.5.2011.

Lisäksi hallitus ehdotti, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen osakeyhtiölain 13. luvun 6 pykälän 2 momentin mukaisesti päättämään yhtiön maksuvalmiuden ja tuloksen sallimissa rajoissa enintään 0,40 euron lisäosingosta osaketta kohdenEsitys hyväksyttiin.

Lisäksi hallitus esitti, että yleishyödyllisiin lahjoituksiin varataan 40.000 euroa.  Esitys hyväksyttiin.

Yhtiökokous päätti valita hallitukseen yhtiöjärjestyksen 6 §:n mukaisesti kahdeksan jäsentä. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat toimitusjohtaja Jaakko Kurikka ja maanviljelijä Antero Vesterinen. Molemmat erovuoroiset valittiin uudelleen. Hallitusten jäsenten kausi on kolmivuotinen.

Tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Jarmo Lohi.

Hallituksen puheenjohtajan kokouspalkkiota nostettiin 350 eurosta 500 euroon. Muuten palkkiot säilyivät entisinä.

2. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden hankinnasta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien K-sarjan ja A-sarjan osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavin ehdoin:

A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 1.000.000 kappaletta ja K-sarjan osakkeita enintään 1.000.000 kappaletta, kuitenkin yhteensä enintään 1.000.000 osakett yhdessä tai useammassa erässä.

Valtuutuksen esitetään käsittävän omien osakkeiden hankkimisen hallituksen päätöksen mukaisesti myös muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa eli suunnattuna hankintana. Sekä K-sarjan että A-sarjan osakkeet hankitaan hallituksen päättämin ehdoin vastikkeen vähimmäismäärän ollen 14,00 euroa osakkeelta ja vastikkeen enimmäismäärän ollen 21,00 euroa osakkeelta. A-sarjan osakkeet hankitaan pääsääntöisesti NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (”Pörssi”) järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä, jolloin osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti.

Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää omien osakkeiden hankkimisesta vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla.

Valtuutusta tarvitaan yhtiön kasvustrategian tukemiseksi käytettäväksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille tai käyttää yhtiön omistajien omistusarvon kasvattamiseksi mitätöimällä osakkeita hankinnan jälkeen tai A-sarjan osakkeiden likviditeetin parantamiseksi muuntamalla hankitut K-sarjan osakkeet A-sarjan osakkeiksi ja myymällä ne julkisessa kaupankäynnissä tai käytettäväksi henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättä kaikista muista omien osakkeiden hankinnan ehdoista.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 29.4.2012 saakka.

3 . Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään osakeannista luovuttamalla omia osakkeita tai antamalla uusia osakkeita

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään A-sarjan osakkeiden antamisesta seuraavin ehdoin:

Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää uusien A-sarjan osakkeiden antamisesta tai yhtiön hallussa olevien omien A-sarjan osakkeiden luovuttamisesta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien A-sarjan osakkeiden määrä on yhteensä enintään 1.000.000 osaketta.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden antaa osakkeita suunnatusti, osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen laissa säädetyin ehdoin.

Valtuutusta esitetään käytettäväksi yhtiön kasvustrategian tukemiseksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille, myydä julkisessa kaupankäynnissä tai käyttää henkilöstön kannustusjärjestelmissä.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 29.4.2012 saakka.

Hallitus järjestäytyi 29.4.2011 yhtiökokouksen jälkeen. Hallituksen kokoonpano on:

maanviljelijä Antero Vesterinen, puheenjohtaja

johtaja Mikko Paananen, varapuheenjohtaja

maanviljelijä Simo Kutinlahti

avainasiakaspäällikkö Pekka Haltia

toimitusjohtaja Leena Hautsalo

toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi

maanviljelijä Kalle Kautto

toimitusjohtaja Jaakko Kurikka

 

Jyväskylässä 29.4.2011

KESKISUOMALAINEN OYJ

Vesa-Pekka Kangaskorpi

toimitusjohtaja

 

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi, 050-68833

www. keskisuomalainen.com