Jyväskylä, 2011-05-18 15:45 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- KESKISUOMALAINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 18.5.2011 klo 16.00
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hong Kongissa tai Japanissa
KESKISUOMALAINEN OYJ:N PÄÄOMALAINAN 2011 MERKINNÄT ON HYVÄKSYTTY
Keskisuomalainen Oyj:n hallitus päätti tänään hyväksyä pääomalainan 2011 merkintöjä nimellismäärältään yhteensä 16.840.000 euroa. Pääomalainan 2011 enimmäismäärä 20.000.000 euroa ylimerkittiin noin kaksinkertaisesti, saatujen merkintöjen määrä oli yhteensä 39.650.000 euroa. Merkintöjä tehtiin yhteensä 207 kappaletta, joista henkilökuntaan kuuluvien merkitsijöiden osuus oli 9 merkintää ja muiden osakkeenomistajien 126 merkintää. Henkilökunnan ja osakkeenomistajien suuren kysynnän vuoksi merkintöjä jouduttiin leikkaamaan ja hylkäämään muilta sijoittajilta saadut merkinnät. Henkilökuntaan kuuluvien hyväksytyt merkinnät ovat yhteensä 790.000 euroa.
Merkitsijöille ilmoitetaan merkintöjen hyväksymisestä arviolta 20.5.2011, ja merkinnät tulee maksaa viimeistään 3.6.2011 hyväksymisilmoituksen yhteydessä annettavien ohjeiden mukaisesti. Laina liitetään arvo-osuusjärjestelmään ja lainaosuudet kirjataan lainaosuuksien saajien arvo-osuustileille arviolta viikolla 23. Pääomalainaa ei ole tarkoitus hakea julkisen kaupankäynnin kohteeksi.
Jyväskylä 18.5.2011
KESKISUOMALAINEN OYJ
Vesa-Pekka Kangaskorpi
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA
Vesa-Pekka Kangaskorpi
toimitusjohtaja
puh. (014) 622 000
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.keskisuomalainen.com