Toukokuu 2011 liikennetiedot


FINNAIR OYJ   PÖRSSITIEDOTE   7.6.2011   09.00

 

Finnairin liikenne kasvoi henkilökilometreillä mitattuna toukokuussa noin 7 prosenttia viime vuoden toukokuuhun nähden. Kapasiteetti kasvoi kokonaisuudessaan noin 9 prosenttia, Aasian-liikenteessä yli 10 prosenttia. Aasian liikenteen kasvun vuoksi myös Euroopan syöttöliikennekapasiteettia kasvatettiin muun muassa lisäämällä suuremmilla koneilla operoitavan liikenteen osuutta. Lisäksi laivastoon liittyi aiemmin tämä vuonna kaksi Embraer 190 -konetta.

Kaukoliikenteen liikematkustuskysyntä on kehittynyt positiivisesti, ja business-luokan matkustus kasvoi toukokuussa erityisesti Aasian-liikenteessä. Finnair aloitti päivittäiset reittilennot Singaporeen 30.5.. Yhtiö liikennöi nyt reittilentoja 10 Aasian kohteeseen.

Japaniin suuntautuva kysyntä jatkaa edelleen normaalia alemmalla tasolla, mutta liikematkustus Japaniin on elpymässä. Japanista Eurooppaan suuntautuva matkustus on edelleen hyvällä tasolla. Keskimäärin noin 70 % Finnairin Japanin reittien vuosittaisista matkustajista on japanilaisia.

Pohjois-Amerikan liikenteessä avattiin 26.5. suorat reittilennot Torontoon. Reittiä on aikaisemmin operoitu kesäkaudella lomalentona. Torontoon lennetään viidesti viikossa.

Kotimaanliikenteessä markkinoilla on ylikapasiteettia, mikä ilmenee edellisvuotta heikompina käyttöasteina. Finnairin kotimaanliikenteen kapasiteettimuutos johtuu pääasiassa muutoksista Finnish Commuter Airlinesin operoimassa syöttöliikenteessä. Tämän myötä Finncommin aiemmin itse operoimia lentoja on tänä vuonna otettu Finnairin tuotantoon.

Lomaliikenteessä osa aiemmin lomalentoina operoiduista reiteistä on lennetty kesäkauden alusta lähtien reittilentona. Lomaliikenteen laskennallinen kapasiteettimuutos johtuu pääasiassa tästä muutoksesta.

Islantilaisen Grímsvötn-tulivuoren purkauksen aiheuttama tuhkapilvi ei vaikuttanut merkittävästi Finnairin liikenteeseen toukokuussa. Joitakin Pohjois-Saksan lentoja kuitenkin peruttiin kohdekenttien sulkemisen vuoksi, ja lisäksi osa kaukolennoista myöhästyi jonkin verran reititysmuutosten vuoksi. Näistä uudelleenreitityksistä huolimatta Finnairin lentojen saapumistäsmällisyys oli toukokuussa hyvällä tasolla: 88,9 % (87,4 %)kaikista lennoista saapui aikataulussa. Reittilentojen saapumistäsmällisyys oli 89,4 % (88,5 %).

 

FINNAIRIN LENTOLIIKENTEEN SUORITTEET TOUKOKUU 2011

 

 

  TOUKOKUU
 2011
MUUTOS % TAMMI–TOUKOKUU 2011 MUUTOS %
KOKO LIIKENNE YHTEENSÄ        
Matkustajat 1000 660,3 12,1 3 200,2 11,5
Tarjotut henkilökilometrit milj. 2 277,7 9,2 11 993,9 16,4
Myydyt henkilökilometrit milj. 1 583,6 7,4 8 559,4 8,2
Matkustajakäyttöaste % 69,5 -1,2 p 71,4 -5,5 p
Rahti ja posti tn 10 670,7 -4,5 56 239,8 29,6
Tarjotut tonnikilometrit 344,4 8,0 1 837,2 22,7
Myydyt tonnikilometrit 206,7 3,5 1 109,8 14,7
Kokonaiskäyttöaste % 60,0 -2,6 p 60,4 -4,2 p
         
REITTILIIKENNE YHTEENSÄ        
Matkustajat 1000 616,8 16,1 2 879,1 14,6
Tarjotut henkilökilometrit milj. 2 127,5 13,3 10 211,3 21,2
Myydyt henkilökilometrit milj. 1 463,2 12,0 6 979,4 11,8
Matkustajakäyttöaste % 68,8 -0,8 p 68,4 -5,7 p
         
EUROOPAN REITTILIIKENNE        
Matkustajat 1000 369,5 15,5 1 560,5 12,8
Tarjotut henkilökilometrit milj. 797,3 15,6 3 439,8 18,5
Myydyt henkilökilometrit milj. 519,2 16,9 2 163,3 13,3
Matkustajakäyttöaste % 65,1 0,7 p 62,9 -2,8 p
         
POHJOIS-AMERIKAN REITTILIIKENNE        
Matkustajat 1000 14,9 4,1 63,8 14,1
Tarjotut henkilökilometrit milj. 130,5 7,4 550,6 13,4
Myydyt henkilökilometrit milj. 98,5 4,1 421,3 14,1
Matkustajakäyttöaste % 75,4 -2,3 p 76,5 0,5 p
         
AASIAN REITTILIIKENNE        
Matkustajat 1000 108,7 10,1 549,4 10,1
Tarjotut henkilökilometrit milj. 1 087,6 10,6 5 521,1 22,6
Myydyt henkilökilometrit milj. 792,2 9,8 4 029,0 10,6
Matkustajakäyttöaste % 72,8 -0,5 p 73,0 -7,9 p
         
KOTIMAAN REITTILIIKENNE        
Matkustajat 1000 123,7 25,9 705,4 23,0
Tarjotut henkilökilometrit milj. 112,1 34,7 699,8 30,9
Myydyt henkilökilometrit milj. 53,3 15,7 365,9 14,4
Matkustajakäyttöaste % 47,5 -7,8 p 52,3 -7,5 p
         
LOMALIIKENNE        
Matkustajat 1000 43,5 -24,9 321,1 -10,4
Tarjotut henkilökilometrit milj. 150,2 -27,5 1 782,7 -4,9
Myydyt henkilökilometrit milj. 120,3 -28,5 1 579,9 -5,6
Matkustajakäyttöaste % 80,1 -1,2 p 88,6 -0,6 p
         
RAHTILIIKENNE        
Rahti reittiliikenteessä yhteensä 9 360,8 -5,2 45 756,0 10,4
- Euroopan rahtiliikenne tn 1 892,5 -8,0 9 276,6 15,4
- Pohjois-Amerikan rahtiliikenne tn 696,5 -8,1 3 591,3 5,9
- Asian rahtiliikenne tn 6 565,2 -4,6 31 911,4 9,7
- Kotimaan rahtiliikenne tn 206,5 12,1 976,7 4,5
Rahti lomaliikenteessä tn 0,1 -99,8 210,8 -70,9
Rahtilento tn 1 309,9 6,3 10 272,9 733,5
Kokonaisrahti- ja posti tn 10 670,7 -4,5 56 239,8 29,6
Tarjotut rahtitonnikilometrit* milj. 94,7 9,0 533,5 52,3
Myydyt rahtitonnikilometrit milj. 64,9 -4,0 343,1 32,5
Rahtiliikenteen kokonaiskäyttöaste* % 68,5 -9,3 p 64,3 -9,6 p
- Pohjois-Amerikan rahtiliikenteen käyttöaste* % 77,2 -8,3 p 84,5 -5,3 p
- Aasian rahtiliikenteen käyttöaste* % 83,0 -11,8 p 79,4 -8,1 p

 

- * Laskentaperusteena on käytetty keskimääräistä operatiivista kuljetuskapasiteettia
- Muutos-%: muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden (p = prosenttiyksikköä)
- Tarjotut henkilökilometrit: Tarjottujen paikkojen lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
- Myydyt henkilökilometrit: Matkustajien lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
- Matkustajakäyttöaste: Myytyjen henkilökilometrien osuus tarjotuista henkilökilometreistä
- Tarjotut tonnikilometrit: Matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjottujen tonnien määrä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
- Myydyt tonnikilometrit: Kuljetettujen matkustajien, rahdin ja postin muodostama kuorma tonneissa kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
- Kokonaiskäyttöaste: Myytyjen tonnikilometrien osuus tarjotuista tonnikilometreistä

 

Seuraava suoritetilasto julkaistaan 7.7.2011.

 

Finnair Oyj
Viestintä
7.6.2011

 

Lisätietoja:

Erno Hildén, talousjohtaja,
p (09) 818 8550

Arja Suominen, viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja,
p (09) 818 4028

Kati Kaksonen, asiantuntija, talousviestintä ja sijoittajasuhteet
p (09) 818 2780