Muutoksia Oriola-KD Oyj:n johtoryhmässä


Oriola-KD Oyj pörssitiedote 15.8.2011 klo 13.00

"Oriola-KD:n Ruotsissa toimiva Kronans Droghandel -apteekkiketju siirtyy uuteen
kehitysvaiheeseen, jossa painopiste on kannattavuuden parantamisessa ja
toiminnan vakauttamisessa. Apteekkiketjun vt. toimitusjohtajaksi on 15.8.2011
nimitetty yhtiön markkinointijohtaja Jonas Levin. Jo Langmoen aloittaa
samanaikaisesti Oriola-KD:n Ruotsin vähittäiskaupan Senior Advisor -tehtävässä
ja Kronans Droghandel Apotek AB:n hallituksen jäsenenä. Cecilia Marlow eroaa
Oriola-KD-konsernin johtoryhmästä ja Kronans Droghandel Apotek AB:n
toimitusjohtajan tehtävästä 15.8.2011. Uuden toimitusjohtajan haku aloitetaan
välittömästi. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme saavuttaneet paljon ja
meillä on tänään tunnettu 200 apteekin ketju. Haluan kiittää Cecilia Marlowta
hänen panoksestaan hankitun apteekkiketjun haltuunotossa ja
vähittäisliiketoiminnan aloittamisessa." sanoo Oriola-KD:n toimitusjohtaja Eero
Hautaniemi.

Jonas Levin on toiminut Kronans Droghandel -apteekkiketjun markkinointijohtajana
1.10.2009 alkaen. Jo Langmoen toimi Tamro-konsernin toimitusjohtajana
heinäkuuhun 2009 asti. Cecilia Marlow aloitti Oriola-KD-konsernin palveluksessa
4.8.2008 tehtävänään valmistella Oriola-KD:n lääkkeiden vähittäiskaupan
liiketoiminnan perustamista Ruotsissa valtion apteekkimonopolin purkamisen
yhteydessä vuonna 2009.


Oriola-KD Oyj

Eero Hautaniemi
toimitusjohtaja

Kimmo Virtanen
varatoimitusjohtaja

Lisätietoja:

Eero Hautaniemi
toimitusjohtaja
Puh. 010 429 2109
Sähköposti: eero.hautaniemi@oriola-kd.com

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

Julkaisija:
Oriola-KD Oyj
Konserniviestintä
Orionintie 5
02200 Espoo
www.oriola-kd.com


[HUG#1538415]