Alma Media valittaa aluehallintoviraston päätöksestä määrätä erityinen tarkastus


Alma Media Oyj   Pörssitiedote   21.9.2011 klo 9.15

ALMA MEDIA VALITTAA ALUEHALLINTOVIRASTON PÄÄTÖKSESTÄ MÄÄRÄTÄ ERITYINEN TARKASTUS

Etelä-Suomen aluehallintovirasto hyväksyi elokuussa Alma Media Oyj:n
osakkeenomistaja Oy Herttaässä Ab:n hakemuksen erityisen tarkastuksen
toimittamisesta Alma Mediassa siltä osin, kun tarkastusta haettiin nimitys- ja
palkitsemisvaliokunnan ja sitä edeltäneen vaalivaliokunnan toiminnasta ja siitä,
miten yhdenvertaisuusperiaate on tullut huomioon otetuksi valiokuntien
toiminnassa.

Sen sijaan siltä osin, kuin Herttaässä haki erityistä tarkastusta nimitys- ja
palkitsemisvaliokuntaan nimitettyjen henkilöiden valintaperusteista, palkkioiden
määrittelyperusteista sekä siitä, ketkä ovat olleet yhtiön hallituksen ja
nimitysvaliokunnan jäseniä, aluehallintovirasto hylkäsi hakemuksen.

Alma Media on perehtynyt aluehallintoviraston tekemään päätökseen ja sen
perusteluihin, ja on päättänyt valittaa päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-
oikeuteen. Aluehallintoviraston päätöksen kumoamisen lisäksi Alma Media hakee
täytäntöönpanokieltoa päätökselle siihen asti, kunnes asian käsittely on
lopetettu.

Oy Herttaässä Ab ehdotti 11.3.2010 pidetylle yhtiökokoukselle erityisen
tarkastuksen toimittamista Alma Median hallituksen nimitys- ja
palkitsemisvaliokunnan toiminnasta viimeisen viiden vuoden ajalta. Yhtiökokous
käsitteli ehdotuksen, ja koska Herttaässän omistusosuus Alma Mediassa ylitti
yhtiökokouksen ajankohtana 10 % kaikista osakkeista, ehdotus kirjattiin
kokouspöytäkirjaan ja julkaistiin samana päivänä yhtiökokouksen päätöksiä
käsittelevässä pörssitiedotteessa.



Alma Media Oyj
Rauno Heinonen, viestintäjohtaja

Lisätietoja:
Mikko Korttila, lakiasiainjohtaja, puh. 010 665 2201

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet



Alma Media lyhyesti

Alma Media on uudistuva mediayhtiö, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehti,
Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com. Alma Mediassa työskentelee noin 2800
ammattilaista. Vuoden 2010 liikevaihto oli 311,4 miljoonaa euroa, ja liikevoitto
13,9 prosenttia liikevaihdosta. Alma Median osake (ALN1V) noteerataan NASDAQ
OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.almamedia.fi


[HUG#1548446]