ELISAN HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMISTÄ


ELISA OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.12.2011 klo 17.35

Elisan hallitus on päättänyt kahdesta uudesta konsernin avainhenkilöiden
osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä.

Ensimmäisessä, suoritusperusteisessa osakepalkkiojärjestelmässä on kolme
ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2012-2014, 2013-2015 ja 2014-2016. Palkkiot
vastaavat yhteensä enintään noin 3,3 miljoonan Elisan osakkeen arvoa. Yhtiön
hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet
kunkin ansaintajakson alussa.

Ansaintajakson 2012-2014 mahollinen palkkio perustuu Elisan henkilöasiakas- ja
yritysasiakassegmenttien uusien liiketoimintojen liikevaihdon kasvuun ja Elisan
osakekohtaiseen tulokseen (EPS). Palkkio maksetaan vuonna 2015 osittain yhtiön
osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettava osuus kattaa palkkiosta
aiheutuvat verot ja veroluonteiset maksut. Mikäli avainhenkilön työ- tai
toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei makseta.
Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 160 henkilöä ja palkkiot
vastaavat yhteensä enintään noin 1 miljoonan Elisan osakkeen arvoa sisältäen
myös rahana maksettavan osuuden.

Toinen, sitouttava osakepalkkiojärjestelmä käsittää vuodet 2012 - 2018.
Järjestelmän puitteissa myönnettävien palkkioiden sitouttamisaika on noin kolmen
vuotta. Mahdollinen palkkio perustuu avainhenkilön työsuhteen voimassaoloon.
Tämän järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään
noin 0,5 miljoonan Elisan osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan
osuuden. Päätöksiä tämän järjestelmän puitteissa ei ole vielä tehty.

ELISA OYJ

Vesa Sahivirta
Johtaja, sijoittajasuhteet ja talosviestintä
puh. 010 262 3036

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elisa.fi


[HUG#1572450]