ASPOCOMP GROUP OYJ:N VAIHDETTAVAN DEBENTUURILAINAN I/2006 EHTOJEN MUUTTAMINEN


Espoo, Suomi, 2011-12-20 10:15 CET (GLOBE NEWSWIRE) --
Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 20.12.2011 klo 11.15

Aspocomp Group Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous on tänään päättänyt yhdistää yhtiön osakkeita siten, että kymmenen vanhaa osaketta yhdistetään yhdeksi uudeksi osakkeeksi. Kyseisen osakkeiden yhdistämisen myötä yhtiön hallitus on tänään päättänyt Debentuurilainan I/2006 ehtojen ja siihen liittyvien voimassa olevien optio- ja muiden erityisten oikeuksien ehtojen muuttamisesta.

Debentuurilainan sekä yhtiön 18.4.2007 päättämien erityisten oikeuksien ehtoja muutetaan Debentuurilainan ehtojen mukaisesti siten, että kukin tuhannen euron arvoinen arvo-osuus/erityinen oikeus oikeuttaa sen haltijan merkitsemään 47 yhtiön osaketta 467:n osakkeen sijaan. Kyseisiä erityisiä oikeuksia on liikkeessä 200 kappaletta. Erityisten oikeuksien perusteella annettavien osakkeiden enimmäislukumäärä on siten 9.400 kappaletta.

Lisäksi Debentuurilainan 31.3.2008 julkaistuun muutossopimukseen liittyvien yhtiön 2.4.2008 päättämien optio-oikeuksien ehtoja muutetaan siten, että yhden optio-oikeuden sijasta osakkeiden yhdistämisen jälkeen kymmenen optio-oikeutta oikeuttaa sen haltijan tietyissä tilanteissa merkitsemään yhden osakkeen hintaan 0,00001 euroa osakkeelta. Mikäli näin saatu osakemäärä tulisi olemaan murto-osa, osakkeiden määrää pyöristetään ylöspäin lähimpään kokonaiseen osakemäärään. Kyseisiä optio-oikeuksia on liikkeessä enintään 390.000 kappaletta. Optio-oikeuksien perusteella annettavien osakkeiden enimmäislukumäärä on siten 39.000 kappaletta.


Espoossa 20.12.2011


ASPOCOMP GROUP OYJ

Sami Holopainen
toimitusjohtaja



Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Sami Holopainen, puh. (09) 59 181, sami.holopainen(at)aspocomp.com.

www.aspocomp.com

Aspocomp: Tuotesuunnittelun joustavuutta

Aspocomp myy ja valmistaa korkean teknologian piirilevyjä. Aspocompin tuotteita käytetään elektroniikkateollisuudessa, muun muassa tietoliikenneverkoissa, mobiililaitteissa, autoissa ja erilaisissa teollisuussovelluksissa.