Sanomalta optiojärjestelmä 2011


Pörssitiedote 20.12.2011 klo 14.15

Sanoma Oyj ottaa käyttöön optiojärjestelmä 2011:n, joka on osa vuonna 2001
alkanutta johdonmukaista sitouttamisohjelmaa konsernin johtohenkilöille.
Optiojärjestelmään 2011 kuuluu yhteensä enintään 1 700 000 optio-oikeutta.
Optio-oikeudet oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 1 700 000 yhtiön uutta
tai yhtiön hallussa olevaa osaketta. Nyt liikkeeseen laskettavien optio-
oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden osuus on yhteensä enintään 1,0 %
yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä mahdollisen osakemerkinnän
jälkeen, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita.

Sanoma Oyj:n hallitus päätti jakaa yhteensä 1 355 500 optio-oikeutta 234:lle
Sanoma Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden johtohenkilölle. Loput optio-oikeudet,
344 500 kappaletta, annettiin yhtiön kokonaan omistamalle tytäryhtiölle
Lastannet Oy:lle mahdollista myöhempää käyttöä varten. Optio-oikeuksien
jakamiseen yhtiön toimitusjohtajalle, johtoryhmän jäsenille ja erikseen
määritellyille ylimmille johtohenkilöille liittyy velvoite omistaa yhtiön
osakkeita.

Optio-oikeuksien antamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska
optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi konsernin johtohenkilöiden kannustus- ja
sitouttamisjärjestelmää. Optio-oikeuksilla kannustetaan johtohenkilöitä
pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi. Optio-oikeuksilla
pyritään myös sitouttamaan johtohenkilöitä työnantajaan.

Optio-oikeudella 2011 merkittävän osakkeen merkintähinta on osakkeen vaihdolla
painotettu keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.11. - 31.12.2011 lisättynä
kahdellakymmenellä (20) prosentilla. Merkintähinnasta vähennetään vuosittain
maksetut osingot. Optio-oikeuksilla 2011 merkittävien osakkeiden merkintäaika on
1.11.2014 - 30.11.2017.

Sanoma Oyj:n hallitus päätti uudesta optiojärjestelmästä varsinaisen
yhtiökokouksen 8.4.2010 antaman valtuutuksen nojalla. Optiojärjestelmän 2011
ehdot ovat kokonaisuudessaan liitteenä.

Sanoma Oyj

Kim Ignatius
johtaja
Talous ja hallinto

Lisätietoja: Sanoman sijoittajasuhteet, Anna Tuominen, p. 0105 19 5066 tai
ir@sanoma.com

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme
päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille
ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat
tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme,
katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja
haastavia työtehtäviä lähes 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa.
Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.

LIITE: Sanoma Oyj:n optio-oikeuksien 2011 ehdot

SANOMA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2011

Sanoma Oyj:n (yhtiö) hallitus (hallitus) on 20.12.2011 päättänyt varsinaisen
yhtiökokouksen 8.4.2010 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien
antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) johtohenkilöille ja yhtiön
kokonaan omistamalle tytäryhtiölle seuraavin ehdoin:

I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

1. Optio-oikeuksien määrä

Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 1 700 000 kappaletta, ja ne
oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 1 700 000 yhtiön uutta tai sen
hallussa olevaa osaketta (osake).

2. Optio-oikeudet

Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2011.

Hallitus lähettää optio-oikeuksien saajille kirjallisen ilmoituksen optio-
oikeuksien tarjoamisesta. Optio-oikeudet annetaan, kun optio-oikeuksien saajalta
on saatu hyväksyntä hallituksen tekemään tarjoukseen.

3. Optio-oikeuksien suuntaaminen

Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta konsernin johtohenkilöille ja yhtiön
kokonaan omistamalle tytäryhtiölle, Lastannet Oy:lle (tytäryhtiö). Optio-
oikeuksien antamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska
optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi konsernin johtohenkilöiden kannustus- ja
sitouttamisjärjestelmää.

4. Optio-oikeuksien jakaminen

Hallitus päättää harkintansa mukaan optio-oikeuksien jakamisesta konsernin
palveluksessa oleville tai palvelukseen rekrytoitaville johtohenkilöille.
Tytäryhtiölle annetaan optio-oikeuksia siltä osin kuin niitä ei jaeta konsernin
johtohenkilöille. Hallitus päättää tytäryhtiölle annettavien ja tytäryhtiölle
myöhemmin palautuneiden optio-oikeuksien uudelleen jakamisesta.

Optio-oikeudet ovat harkinnanvarainen ja kertaluonteinen osa kannustamista,
eivätkä ne ole osa optio-oikeuden saajan säännöllistä palkkaa. Ne eivät vaikuta
hänelle mahdollisesti työ- tai toimisuhteen perusteella maksettaviin
korvauksiin.

Optio-oikeuden saaja on itse vastuussa kaikista veroista ja verotuksellisista
seuraamuksista, joita optio-oikeuksien saamiseen tai käyttämiseen liittyy.

5. Optio-oikeuksien luovuttaminen ja menettäminen

Yhtiö säilyttää optio-oikeudet optio-oikeuden omistajan lukuun osakkeiden
merkintäajan alkamiseen saakka. Optio-oikeudet ovat vapaasti siirrettävissä ja
pantattavissa, kun osakemerkinnän aika niiden osalta on alkanut. Hallitus voi
kuitenkin antaa luvan optio-oikeuksien luovuttamiseen tai panttaamiseen
aikaisemminkin. Optio-oikeuden omistaja on velvollinen ilmoittamaan viipymättä
yhtiölle kirjallisesti, mikäli hän luovuttaa tai panttaa optio-oikeuksiaan.

Mikäli optio-oikeuden omistajan työ- tai toimisuhde konserniin kuuluvaan yhtiöön
päättyy muusta syystä kuin optio-oikeuden omistajan kuoleman tai
lakisääteiselle, työ- tai toimisopimuksen mukaiselle tai yhtiön muuten
määrittelemän eläkkeelle siirtymisen johdosta, hän menettää viipymättä yhtiölle
tai yhtiön määräämälle vastikkeetta hallituksen hänelle harkintansa mukaan
jakamat optio-oikeudet, jos kohdan II.2. mukainen osakemerkinnän aika ei työ-
tai toimisuhteen päättymispäivänä ollut alkanut. Vastaavasti menetellään, jos
optio-oikeuden omistajan työ- tai toimisuhteesta johtuvat oikeudet ja
velvollisuudet siirtyvät työnantajan liikkeenluovutuksessa uudelle omistajalle
tai haltijalle. Edellä mainitusta poiketen hallitus voi harkitessaan sen
tarkoituksenmukaiseksi päättää, että optio-oikeuden omistaja saa pitää optio-
oikeutensa tai osan niistä.

Hallitus voi päättää optio-oikeuksien 2011 liittämisestä arvo-
osuusjärjestelmään. Mikäli optio-oikeudet on siirretty arvo-osuusjärjestelmään,
on yhtiöllä oikeus hakea ja saada siirretyksi kaikki menetetyt optio-oikeudet
optio-oikeuden omistajan arvo-osuustililtä osoittamalleen arvo-osuustilille
ilman optio-oikeuden omistajan suostumusta. Yhtiöllä on lisäksi oikeus
rekisteröidä optio-oikeuksia koskevat luovutusrajoitukset ja muut vastaavat
rajoitukset optio-oikeuden omistajan arvo-osuustilille ilman tämän suostumusta.

Optio-oikeuden omistajalla ei ole oikeutta saada työ- tai toimisuhteen aikana
tai sen päättymisen jälkeen millään perusteella korvausta optio-oikeuksien
menettämisestä näiden ehtojen perusteella.

II OSAKEMERKINNÄN EHDOT

1. Oikeus osakkeiden merkintään

Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) yhtiön uuden tai sen
hallussa olevan osakkeen. Yhtiö ilmoittaa ennen merkintäajan alkamista,
kohdistuuko merkintäoikeus uuteen vai olemassa olevaan osakkeeseen. Osakkeen
merkintähinta merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Tytäryhtiö ei voi merkitä optio-oikeuksien nojalla osakkeita.

2. Osakkeiden merkintä ja maksu

Osakkeiden merkintäaika optio-oikeudella 2011 on 1.11.2014 - 30.11.2017.

Jos osakkeiden merkintäajan viimeinen päivä ei ole pankkipäivä, osakkeiden
merkinnän voi tehdä viimeistä merkintäpäivää seuraavana pankkipäivänä.

Osakkeiden merkintä tapahtuu Evli Alexander Management Oy:ssä tai mahdollisesti
muussa myöhemmin ilmoitettavassa paikassa ja ilmoitettavalla tavalla. Osakkeet
on maksettava merkittäessä yhtiön osoittamalle pankkitilille. Hallitus päättää
kaikista osakemerkintään liittyvistä toimenpiteistä.

3. Osakkeiden merkintähinta

Osakkeen merkintähinta optio-oikeudella 2011 on osakkeen vaihdolla painotettu
keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.11. - 31.12.2011 lisättynä
kahdellakymmenellä (20) prosentilla.

Optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähinta voi alentua kohdassa 7
mainituissa erityistapauksissa. Osakkeen merkintähinta on kuitenkin aina
vähintään 0,01 euroa.

4. Osakkeiden kirjaus

Merkityt ja täysin maksetut osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille.

5. Osakkeenomistajan oikeudet

Uusien osakkeiden oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkavat
osakkeiden rekisteröimisestä alkaen.

Jos osakkeiden merkitsijälle annetaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita,
merkitsijä saa oikeuden osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet, kun
osakkeet on kirjattu hänen arvo-osuustililleen.

6. Osakeannit, optio-oikeudet ja muut osakkeisiin oikeuttavat erityiset oikeudet
ennen osakemerkintää

Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää päättää osakeannista tai uusien optio-
oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien
antamisesta, on optio-oikeuden omistajalla sama tai yhdenvertainen oikeus
osakkeenomistajan kanssa. Yhdenvertaisuus toteutetaan hallituksen päättämällä
tavalla siten, että merkittävissä olevien osakkeiden määriä, merkintähintoja tai
molempia muutetaan.

7. Oikeudet eräissä erityistapauksissa

Mikäli yhtiö jakaa osinkoa tai vastaavia varoja vapaan oman pääoman rahastosta,
optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan merkintähinnan
määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien
osinkojen tai jaettavan vapaan oman pääoman määrällä kunkin osingonjaon tai
pääoman palautuksen täsmäytyspäivänä.

Mikäli yhtiö alentaa osakepääomaansa jakamalla osakepääomaa osakkeenomistajille,
optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan merkintähinnan
määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävän
jaettavan osakepääoman määrällä osakepääoman palautuksen täsmäytyspäivänä.

Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää asetetaan selvitystilaan, varataan optio-
oikeuksien omistajille tilaisuus käyttää osakemerkintäoikeuttaan hallituksen
asettamana määräaikana. Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää poistetaan
rekisteristä, on optio-oikeuden omistajalla sama tai yhdenvertainen oikeus
osakkeenomistajan kanssa.

Mikäli yhtiö päättää sulautua sulautuvana yhtiönä toiseen yhtiöön tai
kombinaatiofuusiossa muodostuvaan yhtiöön tai päättää jakautua
kokonaisuudessaan, annetaan optio-oikeuksien omistajille oikeus merkitä osakkeet
hallituksen asettamana määräaikana ennen sulautumisen tai jakautumisen
täytäntöönpanon rekisteröimistä. Vaihtoehtoisesti hallitus voi antaa optio-
oikeuksien omistajalle oikeuden vaihtaa optio-oikeudet toisen yhtiön liikkeeseen
laskemiin optio-oikeuksiin sulautumis- tai jakautumissuunnitelmassa määrätyllä
tai hallituksen muuten määräämällä tavalla taikka oikeuden myydä optio-oikeudet
ennen sulautumisen tai jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröimistä. Tämän
jälkeen osakemerkintä- tai vaihto-oikeutta ei enää ole. Sama menettely soveltuu
rajat ylittävään sulautumiseen tai jakautumiseen tai mikäli yhtiö muututtuaan
eurooppayhtiöksi (Societas Europae) tai muuten siirtää kotipaikan Suomesta
toiseen Euroopan Talousalueeseen kuuluvaan jäsenvaltioon. Hallitus päättää
mahdollisen osittaisjakautumisen vaikutuksesta optio-oikeuksiin. Edellä
mainituissa tilanteissa optio-oikeuksien omistajilla ei ole oikeutta vaatia,
että yhtiö lunastaa heiltä optio-oikeudet käyvästä hinnasta.

Yhtiön omien osakkeiden hankkiminen tai lunastaminen tai optio-oikeuksien tai
muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien hankkiminen ei vaikuta
optio-oikeuden omistajan oikeuksiin. Mikäli yhtiö kuitenkin päättää hankkia tai
lunastaa omia osakkeitaan kaikilta osakkeenomistajilta, on optio-oikeuksien
omistajille tehtävä yhdenvertainen tarjous.

Mikäli jollekin osakkeenomistajista syntyy ennen osakkeiden merkintäajan
päättymistä osakeyhtiölain 18 luvun 1 §:n tarkoittama lunastusoikeus ja
-velvollisuus kaikkiin yhtiön osakkeisiin sen perusteella, että
osakkeenomistajalla on yli 90 % yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamista
äänistä, varataan optio-oikeuden omistajalle tilaisuus käyttää
osakemerkintäoikeuttaan hallituksen asettamana määräaikana tai optio-oikeuden
omistajalla on osakkeenomistajan asemaa vastaava velvollisuus luovuttaa optio-
oikeutensa lunastajalle, vaikka edellä kohdassa I.5 oleva siirto-oikeus ei olisi
alkanut.

III MUUT SEIKAT

Näihin ehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Optio-oikeuksia koskevat riita-asiat
ratkaistaan välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan
sääntöjen mukaisesti yhtä välimiestä käyttäen.

Hallitus voi päättää näihin ehtoihin tehtävistä teknisistä muutoksista, jotka
aiheutuvat optio-oikeuksien arvo-osuusjärjestelmään liittämisestä sekä muista
näihin ehtoihin tehtävistä muutoksista ja täsmennyksistä, joita ei ole pidettävä
olennaisina. Hallitus päättää muista optio-oikeuksiin liittyvistä seikoista.

Yhtiöllä on oikeus ottaa optio-oikeuden omistajan luovuttamatta olevat tai
osakemerkintään käyttämättömät optio-oikeudet vastikkeetta pois optio-oikeuden
omistajalta, mikäli optio-oikeuden omistaja toimii näiden ehtojen tai yhtiön
näiden ehtojen perusteella antamien määräysten tai soveltuvan lain tai
viranomaismääräysten vastaisesti.

Yhtiö voi pitää optio-oikeuden omistajista luetteloa, josta ilmenee optio-
oikeuden omistajien henkilötiedot. Yhtiö voi toimittaa optio-oikeuksiin
liittyvät tiedonannot optio-oikeuden omistajille sähköpostin välityksellä.

Nämä optio-oikeuksien ehdot on laadittu suomen- ja englanninkielellä. Mikäli
suomen- ja englanninkielisten ehtojen välillä on ristiriitaa, noudatetaan
suomenkielisiä ehtoja.


[HUG#1572783]