NASDAQ OMX Helsingin kurinpitolautakunta antoi Biohit Oyj:lle varoituksen pörssin sääntöjen rikkomisesta


Helsinki, 28. joulukuuta 2011 – NASDAQ OMX Helsingin kurinpitolautakunta on määrännyt Biohit Oyj:lle (kaupankäyntitunnus: BIOBV) varoituksen pörssin sääntöjen rikkomisesta. Yhtiö ei noudattanut tiedottamismenettelyä koskevia vaatimuksia yrityskauppatiedotteen julkistamisen yhteydessä.

Biohit Oyj:n osakkeen kaupankäynti keskeytettiin 26.10.2011 klo 18.13. Kaupankäynnin keskeyttämisen syynä oli, että yhtiön yrityskauppaa koskeva tiedote oli vuotanut julkisuuteen ennen sen julkistamista pörssitiedotteena. Pörssin saamien tietojen mukaan kyseinen yrityskauppatiedote oli saatavilla yhtiön kotisivuilla jo klo 18.04 alkaen. Biohit Oyj julkisti yrityskauppatiedotteen pörssitiedotteena 26.10.2011 klo 18.52.02.

Yhtiöltä saadun selvityksen mukaan yrityskauppatiedote on ollut saatavilla yhtiön kotisivuilla ennen yrityskauppatiedotteen julkaisemista yhtiön käyttämän palveluntarjoajan ohjelmointivirheen vuoksi.

Pörssin kurinpitolautakunta pitää riidattomana, että yhtiön 26.10.2011 julkistama yrityskauppatiedote on sisältänyt arvopaperin arvoon vaikuttavia seikkoja. Yrityskauppatiedotteessa julkistettavaksi aiottuja tietoja on virheen johdosta ollut joidenkin sijoittajien saatavilla eräiden uutistoimistojen ja muiden sähköisten medioiden välityksellä ennen yrityskauppatiedotteen julkistamista.

Arvopaperipörssin sääntöjen mukaan yhtiön on ilman aiheetonta viivytystä julkistettava tieto päätöksistä ja muista seikoista tai olosuhteista, jotka voivat olla arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavia (sääntökohta 3.1.1). Mikäli yhtiön tietoon tulee, että arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttava tieto on vuotanut ennen sen julkistamista, yhtiön on julkistettava asiaa koskeva tiedote. Tiedote on julkistettava ilman aiheetonta viivytystä, mikäli arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttava tieto on tahattomasti annettu kolmannelle osapuolelle, jolla ei ole salassapitovelvollisuutta. (Sääntökohta 3.1.4, tiedon vuotaminen.) Sääntöjen mukaan julkistettava tieto on julkistettava siten, että nopea ja tasapuolinen tiedonsaanti voidaan turvata (sääntökohta 3.1.5).

Kurinpitolautakunta toteaa, että yrityskauppatiedotetta ei ole saatettu ilman aiheetonta viivytystä samanaikaisesti kaikkien markkinoilla toimivien käytettäväksi. Biohit Oyj on täten rikkonut Arvopaperipörssin sääntöjen kohtia 3.1.1, 3.1.4 ja 3.1.5. Kun kysymys on liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuuteen sisältyvästä keskeisestä velvoitteesta, rikkomusta on pidettävä vakavana. Palveluntarjoajan käyttäminen tiedonantovelvollisuuden toteuttamisessa ei vähennä yhtiön vastuuta asiassa.

Kurinpitolautakunta katsoi toisaalta saadun selvityksen perusteella, että yhtiön tiedottamisjärjestelyt yrityskauppaprosessissa olivat sinänsä asianmukaiset. Yhtiö oli prosessin eri vaiheissa aktiivisesti yhteydessä pörssiin muun muassa tiedottamisen osalta ja  pyrki selvittämään tiedottamiseen liittyvät velvoitteensa sekä toimimaan huolellisesti. Virhettä voidaan lisäksi pitää yksittäistapauksena, joka on johtunut inhimillisestä erehdyksestä. Nämä seikat on otettu huomioon seuraamusta harkittaessa.

Pörssin kurinpitolautakunta katsoi Biohit Oyj:n rikkoneen 26.10.2011 yrityskauppatiedotetta julkistaessaan pörssin sääntöjä ja antoi yhtiölle varoituksen.

 

- # -

 

NASDAQ OMX:n pohjoismainen säätiö
NASDAQ OMX Helsingin ja NASDAQ OMX Tukholman kurinpitotoimet voivat johtaa kurinpitomaksuihin. Maksetut kurinpitomaksut siirretään NASDAQ OMX Nordic Foundation -säätiölle, ja niitä käytetään säätiön tavoitteiden edistämiseen. Säätiön tarkoituksena on tukea Suomen ja Ruotsin arvopaperimarkkinoita edistävää tutkimusta ja siten kehittää kyseisten markkinoiden kilpailukykyä. Säätiön hallituksessa on sääntöjen mukaan kaksi jäsentä, joilla on laaja rahoitusalan akateeminen kokemus.

NASDAQ OMX Helsingin markkinavalvonta
NASDAQ OMX Helsingin markkinavalvontayksikkö tutkii kaikki epäillyt sääntörikkomukset. Vähäisistä rikkomuksista annetaan yhtiölle kirjallinen huomautus ja vakavat tapaukset saatetaan kurinpitolautakunnan päätettäviksi. Kurinpitolautakunnan jäsenet ovat NASDAQ OMX Helsingistä riippumattomia laki- ja talousasiantuntijoita. Lautakunnan puheenjohtaja on oikeusneuvos Mikko Tulokas ja sen jäseninä ovat professori Risto Nuolimaa, professori Kalervo Virtanen ja oikeustieteen maisteri Simo-Pekka Helander. Mahdolliset seuraukset rikkomuksista ovat varoitus, kurinpitomaksu tai ääritilanteessa esitys listalta poistamisesta. Lisätietoja kurinpitolautakunnasta on NASDAQ OMX:n internet-sivuilla osoitteessa www.nasdaqomx.com/listingcenter.

 

NASDAQ OMX
NASDAQ OMX Group, Inc. on maailman suurin pörssitoimintaa harjoittava yhtiö. Se tarjoaa kaupankäynti-, pörssiteknologia- ja listauspalveluja kuudella mantereella, ja sen listoilla on yli 3 500 yhtiötä. NASDAQ OMX tarjoaa yrityksille ympäri maailmaa monipuolisia pääoman hankintamahdollisuuksia, mukaan lukien sen Yhdysvaltain listautumismarkkinat, NASDAQ OMX Nordic, NASDAQ OMX Baltic, NASDAQ OMX First North ja U.S. 144A –sektori. NASDAQ OMX:ssä käydään kauppaa monilla eri pääomaluokilla kuten osakkeilla, johdannaisilla, velkainstrumenteilla, hyödykkeillä, strukturoiduilla tuotteilla ja ETF:illä. NASDAQ OMX:n teknologia tukee yli 70 pörssin, selvitysorganisaation ja arvopaperikeskuksen toimintaa yli 50 maassa. NASDAQ OMX Nordic ja NASDAQ OMX Baltic eivät ole juridisia yksikköjä, vaan termi kuvaa NASDAQ OMX –konsernin yhteistä tarjontaa Helsingissä, Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Islannissa, Riiassa ja Vilnassa. Lisätietoa NASDAQ OMX:stä löytyy osoitteesta http://www.nasdaqomx.com. NASDAQ OMX:ä voi seurata myös Facebookissa (http://www.facebook.com/nasdaqomx) ja Twitterissä (http://www.twitter.com/nasdaqomx).

 

Cautionary Note Regarding Forward-Looking Statements

The matters described herein contain forward-looking statements that are made under the Safe Harbor provisions of the Private Securities Litigation Reform Act of 1995. These statements include, but are not limited to, statements about NASDAQ OMX's products and offerings. We caution that these statements are not guarantees of future performance. Actual results may differ materially from those expressed or implied in the forward-looking statements. Forward-looking statements involve a number of risks, uncertainties or other factors beyond NASDAQ OMX's control. These factors include, but are not limited to factors detailed in NASDAQ OMX's annual report on Form 10-K, and periodic reports filed with the U.S. Securities and Exchange Commission. We undertake no obligation to release any revisions to any forward-looking statements.

 

- # -

Lisätietoja:
NASDAQ OMX 
Maarit Bystedt
+358 (0)9 6166 7274
maarit.bystedt@nasdaqomx.com