Tilinpäätöstiedote kaudelta tammikuu – joulukuu 2011


Mariehamn, 2012-02-16 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Ålandsbanken Abp       Tilinpäätöstiedote       16.02.2012 klo 09.00

 

Tilinpäätöstiedote kaudelta tammikuu – joulukuu 2011 16.02.2012 klo 09.00

 "Vuonna 2011 olemme keskittyneet toimintojen uudelleenjärjestelyyn ja tehostamiseen. Olemme toteuttaneet 30 miljoonan euron osakeannin, saaneet luvan laskea luottoriskin vakavaraisuusvaatimuksen IRB-menetelmällä Suomen toimintojen vähittäissalkun osalta ja luvan laskea liikkeeseen vakuudellisia joukkovelkakirjoja. Lisäksi olemme toteuttaneet ja aloittaneet tehostamistoimenpiteitä, jotka alentavat kustannustasoa noin 8 miljoonalla eurolla vuositasolla. Näiden seikkojen johdosta olemme hyvin varustautuneet tulevaisuuden varalle. Asiakkaamme ovat yhä erittäin tyytyväisiä palveluihimme. Tuoreimmassa mittauksessa yli 90 prosenttia Private Banking -asiakkaistamme ilmoitti, että he suosittelisivat Ålandsbankenia ystävilleen. Sekä Ruotsissa että Suomessa saamme jatkuvasti uusia asiakkaita. Kaiken tämän ansiosta suhtaudumme luottavaisin mielin kuluvaan vuoteen."

Peter Wiklöf, toimitusjohtaja

  

Tammikuu–joulukuu 2011 verrattuna tammikuu-joulukuuhun 2010

  • Liiketulos, lukuun ottamatta 5,7 miljoonan euron uudelleenjärjestelykuluja ja 1,1 miljoonan euron alaskirjausta Burgundy- osakeomistuksesta, oli 1,1 miljoonaa euroa (1,0).
  • Osakkeenomistajien osuus kauden tuloksesta oli -6,5 miljoonaa euroa (-2,9).
  • Korkokate kasvoi 17 prosenttia 43,1 miljoonaan euroon (36,8).
  • Palkkiotuotot, netto kasvoivat 5 prosenttia 38,7 miljoonaan euroon (36,8).
  • Luottotappiot, netto olivat 1,8 miljoonaa euroa (5,9), vastaten 0,07 prosentin luottotappiotasoa (0,23).
  • Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin oli vuodenvaihteessa 8,4 prosenttia (7,3). Pankki on 13. helmikuuta 2012 saanut Finanssivalvonnalta luvan laskea luottoriskin vakavaraisuusvaatimuksen IRB-menetelmällä Suomen liiketoimintojen vähittäissalkun osalta, mikä huomioiden ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin oli 10,0 prosenttia (pro forma tilintarkastamaton).
  • Hallitus esittää, että vuodelta 2011 ei jaeta osinkoa (0).
  • Vuonna 2011 toteutettujen ja käynnistettyjen tehostamistoimenpiteiden arvioidaan vuositasolla alentavan kustannustasoa 8 miljoonalla eurolla, kun toimenpiteillä on täysi vaikutus. Näiden toimenpiteiden seurauksena konsernin kulut ovat vuonna 2012 alhaisemmat kuin vuonna 2011, ja perustuen arvioomme toimintaympäristötekijöistä konsernin liiketuloksen vuodelta 2011 odotetaan olevan positiivinen.

Neljäs vuosineljännes 2011 verrattuna kolmanteen vuosineljännekseen 2011

  • Liiketulos, lukuun ottamatta 2,8 miljoonan euron uudelleenjärjestelykuluja ja 1,1 miljoonan euron alaskirjausta Burgundy-osakeomistuksesta, oli 3,2 miljoonaa euroa (0,1).
  • Tuottojen jaksottamisen muutos alensi neljänneksen liiketulosta 1,6 miljoonalla eurolla. Nämä tuotot kirjataan sen asemasta tulevina vuosina.
  • Osakkeenomistajien osuus kauden tuloksesta oli -4,7 miljoonaa euroa (-0,6).
  • Korkokate kasvoi 5 prosenttia 12,1 miljoonaan euroon (11,4).

 

Taloudelliset tunnusluvut
 
Konserni 4. nelj. 2011 3. nelj. 2011  % 4. nelj. 2010  % 2011 2010 %
miljoonaa euroa                
Tulos                
Korkokate 12,1 11,4 5 9,0 33 43,1 36,8 17
Palkkiotuotot, netto 8,3 9,7 -14 12,0 -30 38,7 36,8 5
Muut tuotot 2,6 2,3 17 6,8 -61 17,4 25,4 -32
Tuotot yhteensä 23,0 23,4 -2 27,8 -17 99,2 99,1 0
Henkilöstökulut -16,7 -12,8 31 -14,9 12 -60,0 -53,7 12
Muut kulut -12,6 -9,8 28 -10,8 16 -43,1 -38,5 12
Kulut yhteensä -29,3 -22,6 30 -25,7 14 -103,1 -92,2 12
                 
Tulos ennen tappioita -6,3 0,8   2,0   -3,9 6,9  
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista ­sitoumuksista -0,8 -0,7 23 -0,4   -1,8 -5,9 -70
Liiketulos -7,1 0,1   1,6   -5,7 1,0  
                 
Tuloverot 2,6 -0,6   -1,3   0,4 -3,2  
Katsauskauden tulos -4,5 -0,5   0,4   -5,3 -2,2  
                 
Tuloksen jakautuminen:                
Määräysvallattomat omistajat 0,2 0,1   0,1 53 1,2 0,6 80
Ålandsbanken Abp:n osakkeenomistajat -4,7 -0,6   0,3   -6,5 -2,9  
                 
VOLYYMIT                
Antolainaus yleisölle 2 737 2 639 4 2 573 6      
Ottolainaus yleisöltä 2 546 2 494 2 2 600 -2      
Hallinnoitava pääoma 3 814 3 492 9 4 347 -12      
Oma pääoma 181 158 14 154 17      
Taseen loppusumma 3 400 3 338 2 3 475 -2      
Riskipainotetut saamiset 1 729 1 689 2 1 664 4      
                 
Tunnusluvut                
Oman pääoman tuotto, % (ROE) -11,4 -1,5   0,6   -3,9 -1,8  
Kulu/tuotto-suhde, % 127 97   92   104 92  
Luottotappiotaso, % 0,12 0,10   0,06   0,07 0,23  
Järjestämättömien saamisten osuus, brutto, % 0,70 1,09   1,07   0,70 1,07  
Epävarmojen saatavien varausaste, % 71 82   85   71 85  
Core funding ratio (Antolainaus/ottolainaus), % 108 106   99   108 99  
Omavaraisuus, % 5,3 4,7   4,4   5,3 4,4  
Vakavaraisuussuhde, ensisijaiset omat varat, % 8,4 7,3   7,3   8,4 7,3  
Tulos/osake, laimentamaton, euroa -0,34 -0,05   0,02   -0,54 -0,25  
Osakekohtainen oma pääoma, euroa 12,34 13,27   13,32   12,34 13,32  
Osakekurssi A-osake, euroa 14,15 16,00   29,50   14,15 29,50  
Osakekurssi B-osake, euroa 8,68 10,50   19,93   8,68 19,93  
Osakekurssi A-osake, osakeantioikaistu, euroa 14,15 16,00   27,47   16,00 27,47  
Osakekurssi B-osake, osakeantioikaistu, euroa 8,68 10,50   18,56   10,50 18,56  
Tehdyt työtunnit kokopäivätoimiksi muunnettuna 697 678   676   690 679  

Ålandsbanken Abp noudattaa Finanssivalvonnan Standardin 5.2b mahdollistamaa julkistamismenettelyä ja julkistaa tällä pörssitiedotteella liitteenä olevan tilinpäätöstiedote tammikuu – joulukuulta 2011. Ålandsbanken Abp:n tilinpäätöstiedote tammikuu – joulukuulta 2011 on tämän tiedotteen liitetiedostona pdf-muodossa sekä saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.alandsbanken.fi.

 Maarianhamina 15. helmikuuta 2012

 HALLITUS

Lisätietoja antavat:

Peter Wiklöf, toimitusjohtaja, Ålandsbanken, puh. 0204 291 225


Attachments