Henkilömuutoksia Talvivaaran johdossa 2012


Pörssitiedote

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj

16.2.2012





                     Henkilömuutoksia Talvivaaran johdossa



Tiivistelmä

  * Harri Natunen on nimitetty Talvivaaran toimitusjohtajaksi; hän aloittaa
    yhtiön palveluksessa 19.3.2012 ja ottaa vastaan toimitusjohtajan tehtävät
    26.4.2012 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen
  * Saila Miettinen-Lähde on nimitetty varatoimitusjohtajaksi 1.4.2012 alkaen.
    Hän hoitaa tehtävää talous- ja rahoitusjohtajan toimensa ohella.
  * Pekka Perä siirtyy päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi 26.4.2012
    pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen


Henkilömuutoksia Talvivaaran johdossa

Talvivaaran  Kaivososakeyhtiö  Oyj  ("Talvivaara"  tai "Yhtiö") ilmoitti tänään,
että Harri Natunen on nimitetty Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Harri Natunen
aloittaa   yhtiön  palveluksessa  19.3.2012 ja  ottaa  vastaan  toimitusjohtajan
tehtävät   26.4.2012 pidettävän   varsinaisen  yhtiökokouksen  jälkeen.  Natusen
nimitys  seuraa  nykyisen  toimitusjohtajan  Pekka  Perän päätöstä jäädä syrjään
Yhtiön  päivittäisestä  toiminnasta.  Saila  Miettinen-Lähde on nimitetty Yhtiön
varatoimitusjohtajaksi 1.4.2012 alkaen. Hän tulee hoitamaan varatoimitusjohtajan
tehtäviä nykyisen talousjohtajan toimensa ohella.

Edellyttäen  että hän  tulee edelleen  valituksi Yhtiön  hallitukseen 26.4.2012
pidettävässä  varsinaisessa yhtiökokouksessa,  Pekka Perä  siirtyy päätoimiseksi
hallituksen  puheenjohtajaksi.  Nykyinen  Talvivaaran  hallituksen puheenjohtaja
Edward Haslam jatkaa hallituksen jäsenenä.

Harri    Natunen,    56, on   työskennellyt   yli   30 vuotta   kansainvälisessä
kaivosteollisuudessa   erilaisissa  johtotason  tehtävissä.  Natusella  on  myös
takanaan  pitkä ja  menestyksekäs ura  suomalaisen kaivossektorin palveluksessa.
Natunen  aloitti Outokumpu  Mining Servicesin  palveluksessa vuonna 1981 toimien
muutamia   vuosia  sen  suomalaisissa  projekteissa.  Mainittuihin  projekteihin
sisältyi  myös kaksi  vuotta Talvivaaran  esiintymien hyödyntämistä arvioineessa
projektissa  vuosina  1982 ja  1983. Natunen  jatkoi uraansa Outokumpu-konsernin
kansainvälisissä  projekteissa Norjassa ja Etelä-Amerikassa, joissa hän kerrytti
osaamistaan  muun muassa  johtamisjärjestelmien rakentamisesta  sekä alkuvaiheen
operaatioiden  johtamisesta. Chilessä Natunen valvoi  Outokummun ja Placer Domen
yhteisen   Zaldivarin   kuparin   biokasaliuotusteknologiaprojektin  alkuvaiheen
tuotannon   kasvattamista.   Näin   ollen  Natusella  on  merkittävää  kokemusta
teknologiavetoisista   kaivosprojekteista,  ja  erityisen  hyvin  hän  hallitsee
biokasaliuotusteknologian prosessit.

Natunen  on  myös  johtanut  laajoja  täyden tuotantovaiheen operaatioita, kuten
Outokummun  sinkki-divisioona  sekä  ferrokromin  tuotanto  mukaan  lukien Kemin
kaivos.   Natunen   johti   onnistuneesti   Outokummun   Kokkolan  sinkkitehtaan
nykyaikaistamista   keskittyen   erityisesti  organisaation  tehostamiseen  sekä
kustannusten  hallintaan,  onnistuen  näin  lähes kaksinkertaistamaan tuotannon.
Kokkolan tehdas on toiseksi suurin sinkkitehdas Euroopassa ja viidenneksi suurin
maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä Natunen johtaa Boliden AB:n sinkkitoimintoja
sekä liiketoiminnan kehitystä Ruotsissa, ja vastaa Suomen Kokkolan sinkkitehtaan
sekä Norjan Oddan sinkkitehtaan toiminnasta.


Edward Haslam, hallituksen puheenjohtaja:

"Talvivaara  on ollut hyvin lähellä sydäntäni  siitä lähtien, kun aloitin Yhtiön
hallituksen   puheenjohtajana  kesällä  2006. Vaatimaton  koetoimintakasa,  joka
vieläpä  hyödynsi  nikkelin  erotuksessa  aiemmin  käyttämätöntä teknologiaa, on
kasvanut   yhdeksi  Euroopan  suurimmista  kaivoksista.  Kuluneet  kuusi  vuotta
hallituksen   puheenjohtajana   ovat   olleet   haastavat   ja  samalla  todella
nautinnolliset.  Olen  saanut  osallistua  kehitysprosessiin rinnallani ihmisiä,
joiden  työteliäisyys  ja  sitoutuminen  ovat  tehneet  minuun vaikutuksen. Olen
tyytyväinen voidessani jatkaa edelleen hallituksen jäsenenä.

Päivä  päivältä  paremmin  sujuvien  prosessiensa  sekä vahvan tiiminsä ansiosta
Talvivaara    lähestyy    mielestäni    merkittävää   käännekohtaa   tuotantonsa
kasvattamisessa.  En tiedä Harria  parempaa henkilöä johtamaan  tätä vaihetta ja
viemään   Yhtiötä   eteenpäin.   Hänellä   on   kokemusta   teknologiavetoisista
kaivosprojekteista   niiden   kaikissa  kehitysvaiheissa,  aina  pilot-vaiheesta
suuriin  onnistuneisiin operaatioihin, ja vielä  kahdelta eri mantereelta. Harri
on työskennellyt menestyksekkäästi kaikissa projekteissaan, mukaan lukien Chilen
Zaldivarissa  toteutetussa  biokasaliuotusteknologiaprojektissa,  joka  on  yksi
maailman  onnistuneimmista.  Odotan  innolla  yhteistyötä  Harrin  kanssa  hänen
johtaessaan Talvivaaraa täyteen tuotantoon."

Pekka Perä, toimitusjohtaja:

"Olen iloinen saadessani ilmoittaa, että Harri Natunen seuraa minua tehtävässäni
Talvivaaran   toimitusjohtajana.   Harrin  tuloksekas  ura  kaivosteollisuudessa
sisältää  erinomaisen  yhdistelmän  johtamiskykyä  ja operationaalista kokemusta
useista  erilaisista  kaivosprojekteista  niin  Suomessa  kuin ulkomailla. Hänen
osaamisensa  sopii täydellisesti Talvivaaralle. Harri myös tuntee kaivosalueemme
jo  valmiiksi  hyvin,  sillä  hän  työskenteli  vuosina  1982 ja 1983 Outokummun
Talvivaaran  pilottiprojektissa.  Olen  varma,  että  Talvivaaran toiminnot ovat
äärimmäisen  pätevissä  käsissä.  Yhdessä  vahvan  tiimimme  kanssa  Harri tulee
viemään kaivoksemme täyteen tuotantoon onnistuneesti.

Haluan    myös   onnitella   Saila   Miettinen-Lähdettä   hänen   nimityksestään
varatoimitusjohtajaksi.   Saila   tulee  hyödyntämään  merkittävää  kokemustaan,
lahjakkuuttaan  sekä  energiaansa  Harrin  tukemiseen  tämän uudessa tehtävässä.
Lisäksi  Saila varmistaa toiminnan  jatkuvuuden keskittyen erityisesti jatkuviin
vastuisiinsa   Yhtiön  rahoitukseen,  taloushallintoon  ja  sijoittajasuhteisiin
liittyen.

Kahdeksan   todella   nautinnollisen   toimitusjohtajavuoteni   jälkeen  tarjoan
mielelläni  tukeni ja kokemukseni Talvivaaran käyttöön uudessa asemassani Yhtiön
hallituksen  päätoimisena puheenjohtajana. Haluan  kiittää Edward Haslamia hänen
merkittävästä panoksestaan Talvivaaran hyväksi hänen kuusivuotisen toimikautensa
aikana.  Edward  laittoi  täysin  likoon  laajan  kaivosteollisuudesta  hankitun
kokemuksensa sekä ison työpanoksensa Talvivaaran kasvattamiseen läpi toimintamme
kannalta  ratkaisevan  ajanjakson.  Olemme  hyvin  iloisia  siitä,  että  saamme
edelleen  pitää Edwardin mukana  Talvivaaran tulevaisuudessa hallituksen jäsenen
roolissa."




LISÄTIEDOT

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
Edward Haslam, hallituksen puheenjohtaja Puh. +44 207 726 8400 (Merlin Financial
PR vaihde)
Pekka Perä, toimitusjohtaja  Puh. +358 20 712 9800


Talvivaara

Talvivaaran   Kaivososakeyhtiö  on  kansainvälisesti  merkittävä  perusmetallien
tuottaja,   joka   keskittyy   ensisijaisesti   nikkelin  ja  sinkin  tuotantoon
biokasaliuotuksena  tunnetun  tekniikan  avulla.  Biokasaliuotuksella  metalleja
voidaan  rikastaa  matalapitoisestakin  malmista  taloudellisesti kannattavasti.
Talvivaaran   esiintymät   Sotkamossa  muodostavat  yhden  Euroopan  suurimmista
tiedossa  olevista  sulfidisen  nikkelin  esiintymistä.  Esiintymien  arvioidaan
riittävän  useiden  kymmenien  vuosien  tuotantoon.  Yhtiö  on  tehnyt 10 vuoden
myynti-   ja  ostosopimuksen  koko  nikkeli-  ja  kobolttituotannostaan  Norilsk
Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa.
Talvivaaran  osakkeet  noteerataan  Lontoon  pörssin  päälistalla  ja NASDAQ OMX
Helsingissä. Yhtiö kuuluu FTSE 250 indeksiin. Lisätietoja www.talvivaara.com.


[HUG#1586422]

Attachments