Fortumin VahvaVerkko-hankkeella 90 000 asiakasta lisää säävarman sähköverkon piiriin


Espoo, Suomi, 2012-02-23 09:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- LEHDISTÖTIEDOTE 23.2.2012

Fortum aloittaa VahvaVerkko-hankkeen sähkönjakelun toimintavarmuuden vahvistamiseksi kaikissa sääolosuhteissa. Tavoitteena on, että vuoden 2014 loppuun mennessä säävarman sähkönjakelun piiriin saadaan noin 90 000 Fortumin asiakasta nykyisen 200 000 lisäksi.

Fortumin pitkän aikavälin tavoitteena on puolittaa sähkökatkojen määrä ja kaksinkertaistaa säävarman sähköverkon piirissä olevien asiakkaiden määrä vuoteen 2020 mennessä.

"Vuodenvaihteen poikkeuksellisen voimakkaat myrskyt osoittivat, että sähköverkkomme on haavoittuvainen sään ääri-ilmiöille", sanoo Fortumin sähkön siirtoliiketoiminnasta vastaava johtaja Ari Koponen.

"VahvaVerkko-hankkeen kahden ensimmäisen vuoden aikana lisäämme investointeja Suomen sähköverkkoon noin kolmanneksella, jotta entistä suurempi osa asiakkaistamme pääsee säävarman sähkönjakelun piiriin. Tänä aikana investoimme sähköverkkoon Suomessa kaikkiaan yli 250 miljoonaa euroa ", hän jatkaa.

Keinoina kartoitus, kaapelointi, verkostoautomaatio ja johtoalueiden raivaus

Fortumin koko maanpäällinen runkoverkko kuvataan VahvaVerkko-hankkeen puitteissa 3D-tekniikalla tämän vuoden kuluessa. Näin saadaan kattavat tiedot ilmajohtokohteista, jotka edellyttävät tehostettua raivausta.

Kesällä aloitetaan tehostetut sähköverkon kaapelointitoimet. Vuoden 2014 loppuun mennessä tavoitteena on saada siirrettyä 100 sähkönjakelun kannalta kriittisintä kohdetta maan alle.

Myös verkostoautomaatiota lisätään, jotta sähköverkon vaurioituneet osat saadaan vikatilanteessa automaattisesti erotettua kunnossa olevasta sähköverkosta. Näin vika-alueet rajautuvat häiriötilanteessa nopeasti pienemmiksi ja entistä useammat asiakkaat saavat sähköt takaisin jo ennen kuin korjauspartio ehtii vikapaikalle.

Kaapeloinnilla ja lisäämällä verkostoautomaatiota parannetaan etenkin taajamien sähköverkon säänkestävyyttä merkittävästi. Haja-asutusalueilla Fortumin parannustoimet keskittyvät alkuvaiheessa mm. johtokatujen raivaukseen. VahvaVerkko-hankkeen jatkokehittämisessä yhteistyö viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa on tärkeää.

Lupamenettelyjä kevennettävä ja verkon valvontamallia kehitettävä

Sähköjohtojen siirtämistä metsistä tienvarsille on helpotettava keventämällä lupamenettelyjä. Myös maantielaki edellyttää uudistamista, jotta tiealueita voidaan hyödyntää sähköjohtojen sijoittelussa nykyistä paremmin. Tienvarsilla sijaitsevien johtolinjojen korjaus on nopeampaa, koska korjauskalustolla päästään vikapaikalle helpommin. Lisäksi kovan tuulen ja lumikuormien aiheuttamien sähkökatkojen todennäköisyys vähenee, kun johtoalueen toinen puoli on puustosta vapaa.

Mikäli yhteiskunnan tavoitteena on saavuttaa selvästi parempi sähköverkon kestävyys kovissakin myrskyolosuhteissa, on viranomaisten muutettava pikaisesti sähkönjakelun valvontamallia, jotta se kannustaa aiempaa tiiviimpään investointitahtiin.  Erityisesti investoinnit taajamiin sähköä syöttävien johtojen laajamittaiseen korvaamiseen kaapeliverkolla ja tehostettu kunnossapito olisivat keskeisiä parannuskeinoja.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Anne Brunila, johtaja, yhteiskuntasuhteet ja strategia, p. 010 4520 970

Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2011 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi