Jyväskylä, 2012-02-28 14:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote
28.2.2012 klo 15.30
MEDIASEPÄT OY:N YT-NEUVOTTELUT PÄÄTTYIVÄT
Keskisuomalainen -konserniin kuuluvan Mediasepät Oy:n marraskuussa 2011 käynnistämät ja koko sen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet.
Neuvottelut koskivat yhtiön uudelleenjärjestelyä sekä organisatorisia ja tuotannollisia muutoksia. Neuvotteluissa käsiteltiin yhtiön toimipisteiden määrää ja niiden kokoa sekä toimintamallia.
Yt-neuvottelujen tuloksena yhtiö vähentää henkilöstönsä määrää 11 henkilötyövuodella. Vähennykset toteutuvat siten, että kolme henkilöä irtisanotaan, kaksi on neuvottelujen aikana jäänyt eläkkeelle, viiden kanssa sovittiin työsuhteen päättymisestä ja yksi irtisanoutui neuvottelujen aikana siirtyäkseen toisiin tehtäviin.
Mediasepät Oy on uudelleenjärjestelyn jälkeen markkinointiviestintään keskittyvä yritys, jonka palveluita ovat viestintäpalvelut ja mediatuotanto. Yhtiö työllistää Keski-Suomessa ja Savossa n. 70 henkilöä.
Keskisuomalainen Oyj
Vesa-Pekka Kangaskorpi
konsernijohtaja
Lisätietoja:
Erkki Summanen, toimitusjohtaja, Mediasepät Oy, puh. 050-5555471