Tikkurila Oyj Pörssitiedote 1.3.2012 klo 9.00 (CET+1) Marraskuussa 2011 julkistettuun aiesopimukseen perustuen Tikkurila on saanut päätökseen Unkarin, Tshekin ja Slovakian tytäryhtiöidensä myynnin. Yhtiöt siirtyivät Tikkurilan paikallisen johdon perustamalle Dejmark Group -nimiselle yhtiölle 29.2.2012. Lisäksi Tikkurila on sopinut myyvänsä myös Romanian tytäryhtiönsä samalle ostajalle. Dejmark Group jatkaa Tikkurilan tuotteiden jälleenmyyntiä kaikissa neljässä maassa. Myytävien neljän tytäryhtiön yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2011 oli noin 12,8 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä tilikauden 2011 lopussa 65. Yhteenlaskettu osakkeiden käteiskauppahinta on 0,6 miljoonaa euroa, ja lisäksi kauppaan liittyy seuraavien viiden vuoden aikana Tikkurilalle maksettava 3,7 miljoonan euron korollinen laina. Näistä kaupoista realisoituu Tikkurila- konsernin tilikauden 2012 ensimmäisen vuosineljänneksen tulokseen noin miljoonan euron kertaluonteinen myyntitappio. Tytäryhtiöiden myynnit liittyvät konsernin laajuiseen toimenpideohjelmaan, jonka perusteella on julkistettu useita rakennemuutoshankkeita ja jonka tavoitteena on Tikkurilan kilpailukyvyn parantaminen. Tikkurila Oyj Erkki Järvinen Lisätietoja: Tikkurila Oyj Erkki Järvinen, toimitusjohtaja Puh. 0400 455 913,erkki.jarvinen@tikkurila.com Tikkurila on jo 150 vuoden ajan tarjonnut kuluttajille ja ammattilaisille helppokäyttöisiä ja kestäviä ratkaisuja pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen. Tikkurila haluaa olla johtava maaliyhtiö Pohjoismaissa sekä Venäjällä ja muissa valituissa Itä-Euroopan maissa. - Väriä elämääsi Tikkurilasta. www.tikkurilagroup.fi [HUG#1590388]
Tikkurila sai päätökseen tytäryhtiöidensä myynnin Unkarissa, Tshekissä, Slovakiassa ja Romaniassa
| Source: Tikkurila Oyj