Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas: Tavoitteena Finnair, josta suomalaiset voivat olla jatkossakin ylpeitä


Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas ja yhtiön toimitusjohtaja Mika Vehviläinen käsittelivät tänään pidetyssä Finnairin yhtiökokouksessa yhtiön tulevaisuutta. Sailas kuvaili lentotoimialan voimakasta murrosta ja käsitteli lyhyesti muun muassa yhtiön avainhenkilöille vuonna 2009 myönnettyjen erityispalkkioiden aiheuttamaa kohua.

Sailas korosti, että mediakohu ei saisi haudata alleen sitä varsinaista taistelua, jota Finnair käy olemassaolonsa ja tulevaisuutensa puolesta. ”Vuosi 2011 osoitti, että lentoliikenne on toimialana väistämättä muuttunut ja että Finnairin on pikaisesti ratkaistava kannattavuusongelmansa, mikäli se mielii selvitä myllerryksestä voittajien joukkoon. Liikkeelle on lähdetty monilta osin takamatkalta, sillä alan muutos on ollut raju”, sanoi Sailas.

Hänen mukaansa Finnairin on oltava taloudelliselta asemaltaan niin vahva, että se pystyy tarvittaessa osallistumaan alan kehitykseen. ”Finnair ei halua jäädä jakojäännökseksi. Tarvitaan kustannusrakenteiden muutosta”, totesi Sailas. ”Positiivista tällä alalla on se, että lentomatkustus, ja erityisesti Euroopan ja Aasian välinen lentäminen edelleen kasvaa, mikä tekee muutoksestamme toivottavasti hieman helpomman. Me aiomme tämän kasvun hyödyntää kaksinkertaistamalla Aasian-liikenteemme ja ratkaisemalla Euroopan kannattavuusongelmat.”

Sailas otti kantaa myös Finnairissa viime vuosien kulttuurinmuutos- ja johtamisen kehittämishankkeisiin. ”Viime viikkojen uutisointi hautaa helposti alleen sen positiivisen muutoksen, joka Finnairissa ja sen kulttuurissa on meneillään”, Sailas sanoi.

Sailas totesi hallituksen tukevan Finnairin johtoa muutoksen jatkuvassa eteenpäin viemisessä ja pari vuotta sitten alkaneessa toimintakulttuurin muutoksessa, johon kuuluu entistä avoimempi yhteistyö henkilöstön kanssa. ”Jos mielimme saada Finnairin menestymään, meidän on uskallettava ottaa rohkeita askeleita eteenpäin. Tavoitteemme on rakentaa Finnair, josta suomalaiset voivat jatkossakin olla ylpeitä.”

"Aiomme olla voittajien joukossa"

Mika Vehviläinen totesi viime viikkojen keskustelun osoittavan, miten syvästi suomalaiset välittävät Finnairista: ”Finnairiin kohdistuva valtava mielenkiinto on osoittanut, miten tärkeät sinivalkoiset siivet meille suomalaisille ovat. Olemme tästä tunnesiteestä ja asiakkaidemme luottamuksesta hyvin kiitollisia, ja tämän luottamussuhteen ylläpitämiseksi meidän on jatkossakin tehtävä lujasti töitä.”

Vehviläinen viitoitti myös tietä Finnairin tulevaisuuteen. ”Olemme oikealla tiellä, muutossuunnitelmamme etenevät, mutta meillä on edessämme monia vaikeita ratkaisuja. Tavoitteemme on kuitenkin selkeä: palauttaa Finnairimme kannattavaksi yritykseksi, jolla on tulevaisuus. Silloin se voi palvella asiakkaitaan, omistajiaan ja henkilökuntaansa jatkossakin.”

”Meillä on selkeä maali, jota kohden pyrimme: meistä tulee halutuin vaihtoehto Euroopan ja Aasian välillä sekä Pohjolan ykkönen”, linjasi Vehviläinen. ”Kunnianhimoinen tavoitteemme on tehdä Helsingistä Pohjois-Euroopan merkittävin solmukohta, jonka kautta merkittävä osa liikenteestä ohjautuu. Syöttöliikenne Aasian-lennoille tarjoaa mahdollisuudet tehokkaisiin Eurooppa-yhteyksiin suomalaisille.”

Vehviläinen kertoi Finnairin panostaneen vuoden 2011 aikana voimakkaasti asiakaspalveluun, mikä on tuottanut erinomaisia tuloksia. Hän kiitti henkilökuntaa työstä asiakastyytyväisyyden hyväksi. ”Olemme pystyneet parantamaan asiakastyytyväisyyttä suhteessa kilpailijoihimme ja sijoituimme jälleen hyvin kansainvälisessä Skytrax-asiakastyytyväisyystutkimuksessa”, Vehviläinen sanoi. ”Osaava, kokenut henkilöstö on meille selvä etu.”

Vehviläinen totesi Finnairin jatkavan määrätietoista työtä kannattavan kasvun saavuttamiseksi. ”Olemme päättäneet tarjota asiakkaillemme parhaat yhteydet Eurooppaan ja Aasiaan.  Me olemme päättäneet selviytyä markkinamyrskyn silmästä voittajina.”


Lisätietoja: Finnair Media Desk p. 09 818 4020, comms(a)finnair.fi

Kuvapankki: http://gallery.finnair.com
Finnairin blogi: http://blogit.finnair.fi
Finnair Facebookissa: www.facebook.com/finnair
Finnair Twitterissä: www.twitter.com/finnair
Finnair konsernisivut: www.finnairgroup.com